Lue keskustelun säännöt.
Olisin halunnut että lapsesta tulee pitkä
Kommentit (30)
Ihmekkös jos jo koulussa toisiaan kiusaavat ulkonäöstä kun vanhemmat ovat ihan samanlaisia. Mutta kuulkaas, Japanissa on pieniä ihmisiä mutta maailman älykkäimpiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse 203cm ja lapsista tulee pitkiä tai siis normaalin pituisia minun mielestäni. 170 ja mies on minusta kääpiö. Jos risteyttää kaksi kääpiötä luultavasti lapsesta tulee kanssa semmoinen. Vaimoni on lyhyt 169. Lapsien kasvukäyrät ovat tytöillä lähellä 180 ja pojilla yli 190.
joo napoleaon oli lyhyt. Siinä se sitten taitaa ollakin. Matti Vanhanen on pitkä. Johtaja vaikka tyhmä kuin saapas.
Olen itse 203cm ja lapsista tulee pitkiä tai siis normaalin pituisia minun mielestäni. 170 ja mies on minusta kääpiö. Jos risteyttää kaksi kääpiötä luultavasti lapsesta tulee kanssa semmoinen. Vaimoni on lyhyt 169. Lapsien kasvukäyrät ovat tytöillä lähellä 180 ja pojilla yli 190.
ymmärrän kyllä poikasi murheen ! itselläkin oli joku noin vuoden pätkä milloin surin pituuttani ihan suunnattomasti =( nooh kuitenkin ryhdistäydyin ja aloin ajattelemaan asioita laajemmin ja siihen päädyin että on ihan turhaa murehtia asiaa jolle ei voi mitään plus eihän sentit ole mikään maata omaavan tärkeä asia,
ja mitä tähän seurustelu parisuhde hommiin voi sanoa tiedän niin paljon lyhyitä miehiä ja heillä on vaimo ja perhe,se on tosi ikävä jos itelle ongelman tuottaa pituudesta minullakin oli tyttöystävänä itseä 3 senttiä pidempi ja ei haitannu mittään,mutta yksi asia mikä ottaa päähän on nimittäin just tuo äidin asenne miten suree poikansa pituutta ! suorastaan naurettavaa ! onneksi oma äitini ei surru asiaa paitsi muistaakseni joskus ylä-asteen lääkärin tarkastuksessa saadusta paperista kävi vilmi pituus-ennustukseksi 170cm äiti tokaisi jaa susta tulee mun mittanen mut ei mitenkään surru asiaa,yksi asia on voi olla joillekkin syynä että rupeavat murehtimaan senttejään on just tämä internetti! täällä niin haukutaan lyhyitä miehiä monella palstalla mutta totuushan piilee siinä ettei internetissä ole sitä 100% varmaa tietoa eli ei se totuus löydy täältä netistä ! kyllä toivon että poikasi lopettaisi nuo senttien itkemisen sillä se ei todellakaan ole jalostavaa toimintaa.tietenkin voi olla että kauniina hieman pienempänä miehenä saattu olla jotkut pienet naljailut lapsuudessa justiisa pituudesta johtuneena,ja se on kyllä roskaa että työ-uran menestys johtuu pituudesta tiedän useita pieniä miehiä ja ovat päälliköitä monissa firmoissa ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei maailma ole pitkie ihmisten vaan niiden, jotka ottavat sen omakseen.
Paikalleen sanottu.
kyllähän nuita lyhyitä miehiä on päässyt maailman suosituimpien näytteilijöiden saappaisiin ! ja jotkut väittävät että pienet eivät pärjää työ uralla ja pidemmät vievät kaiken kunnian ja maineen ! kysymys kuuluu miksi kukaan ei ole ikinä syrjäyttänyt näitä hollywoodin pikkumiehiä ??? justjust ihan niinku sentit takaavat menestyksen työmaalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kaksi miinuskäyrällä aina kasvanutta lasta, mutta onneksi ovat tyttöjä =) Kengillä saavat halutessaan pituutta. Toisaalta mieluummin vähän pienempi kuin hongankolistaja
Mitä ihannoitavaa pituudessa?
Itse olen 157 eikä ole koskaan harmittanut pituus ja olen aina suosittu ja kaunis. Porukoissa se johon miehet ihastuvat.
Olet aika pinnallinen ihminen. Ei sinulla mitään järkevämpiä toiveita ole lapsesi suhteen? Kuten olisit toivonut että tulee onnelliseksi tms?
Mites paino? Oletko aina toivonut että lapsestasi tulee hoikka, rintava, blondi, valkohampainen,tuuheatukkainen jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
poika on vain 170 cm ja ikää on jo 19v
Ei siitä yli pääse, vaikka kuinka itkis ja suris. Asia on noin, ja kiusaamista, nolaamista yms tulee asian tiimoilta jatkuvasti.
Maailma on takoitettu pitkille miehille, ja oikeakätisille.
Muut ovat turhia, näin se vain menee.
Meillä on poika, jo aikuinen, vain 167 cm pitkä ja totta kai on siitä ollut surua, varsinkin kun poika itse kärsii siitä kovasti ja kokee ettei esimerkiksi koskaan tule löytämään naisystävää tai vaimoa lyhyytensä takia. Tosiasiassa ei pituus minusta ole pääsyy vaan pojan ujous ja sisäänpäinkääntyneisyys, jotka yhdistyneenä pituuteen ovat jo melkoinen este, mutta poika uskoo että hänellä ei ole lyhyytensä takia toivoa vaikka tsemppaisikin sosiaalisia taitojaan.
Mutta mitäpä se asia sillä paranee että minäkin sitä asiaa surisin. Poika itse suree ja se riittää. Toivottavasti hänkin pääsee iän myötä pituuspakkomielteestä yli.
Meillä kyllä oli tiedossakin että pitkiä tuskin lapsista tulee kun minä olen vain 161 cm ja mies 172. Mieheni taas ei ole ikinä kärsinyt pituudestaan yhtään vaikka lyhyehkö hänkin on, se on niin paljon luonteesta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on poika, jo aikuinen, vain 167 cm pitkä ja totta kai on siitä ollut surua, varsinkin kun poika itse kärsii siitä kovasti ja kokee ettei esimerkiksi koskaan tule löytämään naisystävää tai vaimoa lyhyytensä takia. Tosiasiassa ei pituus minusta ole pääsyy vaan pojan ujous ja sisäänpäinkääntyneisyys, jotka yhdistyneenä pituuteen ovat jo melkoinen este, mutta poika uskoo että hänellä ei ole lyhyytensä takia toivoa vaikka tsemppaisikin sosiaalisia taitojaan.
Mutta mitäpä se asia sillä paranee että minäkin sitä asiaa surisin. Poika itse suree ja se riittää. Toivottavasti hänkin pääsee iän myötä pituuspakkomielteestä yli.
Meillä kyllä oli tiedossakin että pitkiä tuskin lapsista tulee kun minä olen vain 161 cm ja mies 172. Mieheni taas ei ole ikinä kärsinyt pituudestaan yhtään vaikka lyhyehkö hänkin on, se on niin paljon luonteesta kiinni.
Lyhyytensä takia poika on ilmeisesti ujo ja sisäänpäinkääntynyt.
Meillä on poika, jo aikuinen, vain 167 cm pitkä ja totta kai on siitä ollut surua, varsinkin kun poika itse kärsii siitä kovasti ja kokee ettei esimerkiksi koskaan tule löytämään naisystävää tai vaimoa lyhyytensä takia. Tosiasiassa ei pituus minusta ole pääsyy vaan pojan ujous ja sisäänpäinkääntyneisyys, jotka yhdistyneenä pituuteen ovat jo melkoinen este, mutta poika uskoo että hänellä ei ole lyhyytensä takia toivoa vaikka tsemppaisikin sosiaalisia taitojaan.
Mutta mitäpä se asia sillä paranee että minäkin sitä asiaa surisin. Poika itse suree ja se riittää. Toivottavasti hänkin pääsee iän myötä pituuspakkomielteestä yli.
Meillä kyllä oli tiedossakin että pitkiä tuskin lapsista tulee kun minä olen vain 161 cm ja mies 172. Mieheni taas ei ole ikinä kärsinyt pituudestaan yhtään vaikka lyhyehkö hänkin on, se on niin paljon luonteesta kiinni.
Lyhyytensä takia poika on ilmeisesti ujo ja sisäänpäinkääntynyt.
Hän on ollut sellainen jo ihan pikkulapsesta asti, on perinyt nämä piirteensä ilmeisesti minulta, olen itsekin hyvin introvertti ja ujo. Valitettavasti toisin kuin minä, poika on kuitenkin halukas sosiaalisiin suhteisiin - itse en koskaan oikein ole kärsinyt ujoudesta koska viihdyinkin pääosin yksikseni enkä edes halunnut kontaktia muihin. Tosin onhan ujous naiselle esim. pariutumista vähemmän rajoittava asia kuin miehelle muutenkin.
Eli uskon että ujous ja introverttiys ovat synnynnäisiä temperamenttipiirteitä pojalla, mutta kyllä pituus ja ujous yhdessä on jotain muita vaikeuttavia asioita aiheuttaneet, nimittäin sen että murrosiästä alkaen pojasta on enemmän ja enemmän tullut katkera, vähän naistenvihaajan vikaakin. Paasaa sitä miten "ämmät" etsii vain pitkiä alfauroita, semmoisia luolamiestyyppejä, ja supermenestyjiä. Toivon kovin, että nyt kun poika pääsi yliopistoon opiskelemaan, hän siellä huomaa että eipä se pituus tai ulkonäkö olekaan kaikki elämässä, että hän voi hankkia kannuksensa elämässä älyllään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja on kerrottu suoraan että ei kasva isoksi ja puhuttu mitä etuja pienuudesta on, ketteryys jne. Puhuttu ettei pärjää isona vaikka koriksessa mutta monissa muussa lajissa pienuus voi olla et. Ja pikkuset ovat usein niitä luokan maskotteja söpöytensä vuoksi. Kannattaa ehkä alkaa jo pienestä opettaa sitä sopeutumista. Kun oppii realiteetit ja hyväksyy asian ei siitä pystyytä kiusata. Kun lapsella on hyvä itsetunto häntä ei pysty kiusaamaan.
Meillä 20v esikoinen , poika, on 168cm pitkä. Itsevarma ja paljon kavereita omaava taistelulajeja harrastava lihaksikas kaveri. Eipä ole tullut mieleen sääliä poikaa. Isänsä on myös lyhyt , mutta ei se ole ollut mikään ongelma.
Lopettavaa nyt surkuttelu , liikuntaa peliin ja itsetuntoa kasvattamaan ! Kauheaa kun äiti sortuu tuollaiseen lapsensa vähättelyyn !
Ei maailma ole pitkie ihmisten vaan niiden, jotka ottavat sen omakseen. Ja tyttöystäviäkin löytyy jos vaan etsii .
Ja on kerrottu suoraan että ei kasva isoksi ja puhuttu mitä etuja pienuudesta on, ketteryys jne. Puhuttu ettei pärjää isona vaikka koriksessa mutta monissa muussa lajissa pienuus voi olla et. Ja pikkuset ovat usein niitä luokan maskotteja söpöytensä vuoksi. Kannattaa ehkä alkaa jo pienestä opettaa sitä sopeutumista. Kun oppii realiteetit ja hyväksyy asian ei siitä pystyytä kiusata. Kun lapsella on hyvä itsetunto häntä ei pysty kiusaamaan.
poikaporukoissa pikkuiset mitään "luokan maskotteja" on... Eikä juuri kukaan kouluikäinen poika haluaisi mikään maskotti ollakaan.
Mutta olen parin muun kanssa samaa mieltä siitä että ei lyhyys ole mikään "tuomio" vaan on paljon luonteesta kiinni tuleeko lyhyestä kiusattu ja katkera vai onnellinen ja pärjäävä. Valitettavasti ihminen ei voi luonnettaankaan itse valita, ja tie voi olla kova niillä jotka lyhyyden lisäksi ovat semmoisia luonteeltaan että helposti ajautuvat kiusatuiksi ja syrjäytetyiksi.
Meillä on poika, jo aikuinen, vain 167 cm pitkä ja totta kai on siitä ollut surua, varsinkin kun poika itse kärsii siitä kovasti ja kokee ettei esimerkiksi koskaan tule löytämään naisystävää tai vaimoa lyhyytensä takia. Tosiasiassa ei pituus minusta ole pääsyy vaan pojan ujous ja sisäänpäinkääntyneisyys, jotka yhdistyneenä pituuteen ovat jo melkoinen este, mutta poika uskoo että hänellä ei ole lyhyytensä takia toivoa vaikka tsemppaisikin sosiaalisia taitojaan.
Mutta mitäpä se asia sillä paranee että minäkin sitä asiaa surisin. Poika itse suree ja se riittää. Toivottavasti hänkin pääsee iän myötä pituuspakkomielteestä yli.
Meillä kyllä oli tiedossakin että pitkiä tuskin lapsista tulee kun minä olen vain 161 cm ja mies 172. Mieheni taas ei ole ikinä kärsinyt pituudestaan yhtään vaikka lyhyehkö hänkin on, se on niin paljon luonteesta kiinni.
Lyhyytensä takia poika on ilmeisesti ujo ja sisäänpäinkääntynyt.
Hän on ollut sellainen jo ihan pikkulapsesta asti, on perinyt nämä piirteensä ilmeisesti minulta, olen itsekin hyvin introvertti ja ujo. Valitettavasti toisin kuin minä, poika on kuitenkin halukas sosiaalisiin suhteisiin - itse en koskaan oikein ole kärsinyt ujoudesta koska viihdyinkin pääosin yksikseni enkä edes halunnut kontaktia muihin. Tosin onhan ujous naiselle esim. pariutumista vähemmän rajoittava asia kuin miehelle muutenkin.
Eli uskon että ujous ja introverttiys ovat synnynnäisiä temperamenttipiirteitä pojalla, mutta kyllä pituus ja ujous yhdessä on jotain muita vaikeuttavia asioita aiheuttaneet, nimittäin sen että murrosiästä alkaen pojasta on enemmän ja enemmän tullut katkera, vähän naistenvihaajan vikaakin. Paasaa sitä miten "ämmät" etsii vain pitkiä alfauroita, semmoisia luolamiestyyppejä, ja supermenestyjiä. Toivon kovin, että nyt kun poika pääsi yliopistoon opiskelemaan, hän siellä huomaa että eipä se pituus tai ulkonäkö olekaan kaikki elämässä, että hän voi hankkia kannuksensa elämässä älyllään.
Toivottavasti näin käy! Tuo naisten vihaaminen on kuitenkin todella ikävä piirre. Toivottavasti hän siitä pääsee eroon, jos vaikka muutenkin vähän rohkaistuu sosiaalisissa tilanteissa, ja huomaa että naisetkin ovat yksilöitä, eivätkä mikään harmaa yksiaivoinen kanaparvi.
Eikä se pituus ole aina mikään merkittävä tekijä. Meidänkin opiskelijaporukassa eräs "pätkäjätkä" oli ihan mieletön naisten pyörittäjä. Eikä se pituus muutenkaan ole mikään menestyksen tae. Tiedän monia lyhyitä miehiä johtotehtävissä ja sitten taas esim. oma serkku on parimetrinen hujoppi, joka ei saa töitä eikä opintojaan päätökseen.
Pituus on ratkaiseva asia vain, jos siitä itse sellaisen tekee.
mitä parempaa on siinä jos on pitkä?
ja on jo noin nuorena katkera, ei kyllä naista löydä itselleen . Luonteessa tuossa on nyt vika, ei pituudessa.
Olen itse 168 cm ja mieheni 188 cm.
Ja kun me kääpiöt lisäännyimme, niin tuloksena oli poika 170 cm.
Eli kyllähän pojan pituuden näki heti vanhempiensa pituudesta (tai sen puutteesta).