Ärsyttää miehen rahankäyttö (isommat lapset)
Meillä on tosi tiukkaa rahasta. Olemme kumpikin töissä mutta pienipalkkaisia. Meillä on kaksi yhteistä lasta. Pärjäämme ihan hyvin näin, kunhan laskemme aika tarkkaan kaikki menot. Siis kaupasta halvempaa kauraryyniä kalliimman sijaan, vaatteet enimmäkseen kirpparilta, lomalla metsäretkille hotellien sijaan, hiuksille ja iholle markettituotteita eikä kalliimpia, hiukset leikataan itse, ei maksullisia harrastuksia jne jne. Tilanne paranee noin neljän vuoden kuluttua, kun saan tutkintoni valmiiksi (opiskelen työn ohella).
Miehellä on kaksi isompaa lasta, 14-vuotiaita. Ihania lapsia joista tykkään kovasti. Ainoa, mikä harmittaa, on miehen rahankäyttö, kun tytöt käyvät meillä kaksi kertaa kuussa viikonlopun. Viimeksi mies maksoi mm. molemmille leffaliput karkkeineen (ihan ok sinänsä), käytti heidät pizzalla, osti kummallekin meikkejä, lehtiä ym mitä tytöt halusivat , maksoi toisen tytön kampaajan (80 euroa) ja erikoishoitoaineen, jonka tyttö halusi (49 euroa). Toinen tytöistä sai uudet aurinkolasit (80 euroa). Toinen tyttö on menossa samaan kampaajasettiin ensi viikonloppuna...
En ole kateellinen tyttöihin käytetystä rahasta, minäkin antaisin heille ilomielin jos se ei vaikuttaisi näin paljon talouteemme muuten. Tällä hetkellä muu perhe kärsii siitä, että kaksi perheenjäsentä saa lähes kaiken, minkä keksivät pyytää. Viime viikon söimme pelkkää kasvisruokaa sillä lihaan ei oikeasti ollut varaa. Samoin ensi viikko menee säästäessä. Tänä viikonloppuna olemme vain kotona, että ensi viikonloppuna olisi varaa taas viedä tyttöjä ulos.
Tyttöjen äiti on hyväpalkkaisessa työpaikassa (erikoislääkäri) mutta hän ei osta tytöille helposti ylimääräistä, joten isä kokee että hän haluaa hemmotella tyttöjä.
Kommentit (40)
Ajattele jos saisit viettää lastesi kanssa vain kaksi viikonloppua kuukaudessa! Varmaan tuntisit kovaa tarvetta varmistaa, että yhdessä vietetty aika on mukavaa ja lapset muistavat sinua hyvällä erossa ollessa. Itse varmaan hukuttaisin lapset kaikkeen millä kuvittelisin korvattavan puuttuvan yhteisen arjen.
Tilanne ymmärrettävästi harmittaa sinua, koska se vaikuttaa omaan rahan käyttöösi, mutta olette nelihenkinen perhe jolla ei meinaa riittää rahat lihaan.... Ehkä on jotain muitakin rahareikiä kuin miehen lasten viikonloput, liian suuri asuntolaina, tupakka, alkoholi, lemmikki, vanhoja lainoja? Itse olimme joskus nelihenkinen perhe, jossa molemmat vanhemmat opiskelivat. Auto puuttui ja omat huoneet lapsilta, mutta lihaa sai joka ruualle, kunhan ei väkisin halunnut kalleinta laatua.
perhe ja minusta voit hyvin sanoa miehellesi,ettei tuollainen tuhlaaminen ole viisasta.Tytöt ymmärtävät kyllä,ja mukavaa yhdessä oloa saa myös ilmaiseksi eikä aina tarvitse ostella kauhesti kaikkea.Kyllä omalta vanhemmaltaan voi uskaltaa pyytää,muttei vanhemman tarvitse aina suostua.
Todellakin ap:lla on sananvaltaa miehensä rahankäyttöön, jos perheellä on tiukkaa. Sano miehellesi, että tuollainen tuhlailu ei vetele.
Roolisi on sikäli vaikea, että sinulla ei ole mitään sananvaltaa miehesi ostoksiin mutta toisaalta hänen rahankäyttönsä vaikuttaa sinuun voimakkaasti.
Miten niin ei ole sananvaltaa oman miehen ostoksiin, jos perheellä on tiukkaa?
perusmenoihin ja lopuilla hemmotelkoon lapsiaan. Meillä on tosi tiukkaa nyt ja mies opiskelee. Ei puhettakaan, että yhtään tuhlattaisi miehen lapseen rahaa, kun ei tuhlata yhteisiinkään. se nyt tästä puuttuisi, että mies sen kurppaisen opintotukensa käyttäisi johonkin epäoleelliseen ja omat laskut olisi rästissä. Elaria maksaa edelleen, vaikka varmaan saisi siitäkin vapautuksen, jos hakisi. Siihen meneekin puolet opintotuesta ja loput (peräti 150 Euroa) on ihan tarpeen tähän meidän talouteen.
...miehesi sanoi viikon kasvisruokailuun?
Kai kerroit hänelle, että muut lapset eivät saa ruokaa kun toiset käy kampaajalla???

kannattaisi pitää yhteisiä rahoja.
miehesi ajattele muita lapsia ollenkaan? Ei ole heidän vikansa,jos isä yrittää omantunnon tuskissaan hyvitellä tytöille kadotettua aikaa.
tällä hetkellä enempää mutta tosiaan on muitakin rahareikiä. Tosiasiassa emme nimittäin ole 4-henkinen perhe, vaan 6-henkinen. Mies maksaa elatusmaksuja 500 euroa kuussa, ja lisäksi antaa kuukausirahaa (ja vaate- ja harrastusrahaa ym) tytöille. Se on suurin menoerä vuokran lisäksi.
Asumme vuokralla hiukan liian pienessä asunnossa (isoille lapsille oma huone, jota pienet saaavt käyttää kun tytöt eivät ole meillä- joka toinen viikonloppu nukumme kaikki neljä yhdessä makkarissa ja tytöillä on oma huone). Neljän vuoden kuluttua muutamme isompaan.
Lemmikkejä ei ole, alkoholia ja tupakkaa ei osteta. Vanhoja lainoja ei onneksi ole ollenkaan. Lehtiä ei tule, telkkaria ei ole. Hoitomaksut lapsista menevät toki.
Ja rahaa on kyllä ruokaan mutta välillä pitää säästää esim. siitä lihasta sillä joka toinen viikonloppu rahassa ei säästellä. Eikä ruoassa.
Tämä ei ole mikään riita-asia meillä enkä ole kunnolla kehdannut ottaa edes puheeksi miehen kanssa. Miestäkin harmittaa jatkuva pihtaaminen, viimeksi hän harmitteli sitä, etten voinut lähteä hyvien ystävieni kanssa ulos, kun meillä ei kertakaikkiaan ollut yhtään ylimääräistä. Mies varmaan tosiaan koettaa hyvittää tytöille sitä, ettei ole jatkuvasti heidän kanssaan. Harmittaa, että isät joutuvat aina potemaan huonoa omaatuntoa, kun äidit löytävät uudet miehet, ottavat lapset ja muuttavat toiselle paikkakunnalle :/ .
ap
ap
en syyttäisi tyttöjä vaan ainoastaan isää.
Vakavan keskustelun paikka tuo on miehen kanssa.
Elatusmaksut ovat noin isot ja sen lisäksi ei tarvitse antaa kuukausirahaa ja harrastusrahaa, ne pitää pyytää lähihuoltajalta.
Miehesi lienee isotuloinen kun hänellä on rahaa jakaa noin avokätisesti. Tarkoitatko että teitä on 6+2viikonloppulasta vai lasketko nämä tytöt perheenjäseniksi.
tällä hetkellä enempää mutta tosiaan on muitakin rahareikiä. Tosiasiassa emme nimittäin ole 4-henkinen perhe, vaan 6-henkinen. Mies maksaa elatusmaksuja 500 euroa kuussa, ja lisäksi antaa kuukausirahaa (ja vaate- ja harrastusrahaa ym) tytöille. Se on suurin menoerä vuokran lisäksi.
Asumme vuokralla hiukan liian pienessä asunnossa (isoille lapsille oma huone, jota pienet saaavt käyttää kun tytöt eivät ole meillä- joka toinen viikonloppu nukumme kaikki neljä yhdessä makkarissa ja tytöillä on oma huone). Neljän vuoden kuluttua muutamme isompaan.
Lemmikkejä ei ole, alkoholia ja tupakkaa ei osteta. Vanhoja lainoja ei onneksi ole ollenkaan. Lehtiä ei tule, telkkaria ei ole. Hoitomaksut lapsista menevät toki.
Ja rahaa on kyllä ruokaan mutta välillä pitää säästää esim. siitä lihasta sillä joka toinen viikonloppu rahassa ei säästellä. Eikä ruoassa.
Tämä ei ole mikään riita-asia meillä enkä ole kunnolla kehdannut ottaa edes puheeksi miehen kanssa. Miestäkin harmittaa jatkuva pihtaaminen, viimeksi hän harmitteli sitä, etten voinut lähteä hyvien ystävieni kanssa ulos, kun meillä ei kertakaikkiaan ollut yhtään ylimääräistä. Mies varmaan tosiaan koettaa hyvittää tytöille sitä, ettei ole jatkuvasti heidän kanssaan. Harmittaa, että isät joutuvat aina potemaan huonoa omaatuntoa, kun äidit löytävät uudet miehet, ottavat lapset ja muuttavat toiselle paikkakunnalle :/ .
ap
ap
Miehesi on vähintäänkin epäilyttävä. Vaikka olette rutiköyhiä, hän käyttää paljon rahaa (paljon siis suhteutettuna surkeaan rahatilanteeseenne) pariin teinityttöön. Onko tullut mieleen, että nyt kun ette asu noiden likkojen kanssa enää yhdessä, miehesi ei varsinaisesti näe niitä enää omina lapsinaan, eikä ne miestäsi isinä, vaan kokemuksia rikkaana olevana miehenä jolta saa rahaakin... Kyseessä siis melko varmasti on suhde, jossa seksuaalisia palveluita annetaan suuntaan ja toiseen, ja kaikki olevat tyytyvisiä, koska uuden vaimon eli sinun takia se isyyden muuri on poistunut. Koita saada selville onko miehen spermatahroja niiden tyttöjen vaatteilla, alastonkuvia kännyköillä, tai abortteja tehty... Nää on hirveitä asioita, mutta jaksamisia!

onko kirjoittajalle käynyt näin omassa nuoruudessaan, oletko isäsi nussima
kohtuullista! Tyttöjä ei tosiaan voi syyttää, vanhempi tekee nuo päätökset. Jos lähtee tuolle linjalle, että ostaa hyväksyntää tavaralla, ei loppua näy. Toiveita ja vaatimuksia riittää jatkuvasti. Miehesi pitäisi vähän pohtia isyyttään. Erokuvioissa lahjominen on aika tyypillistä, muttei silti järkevää. Meillä isovanhemmat alkoivat lahjoa erolapsia, kaiketi, koska "kokivat niin kovia" (totta sinänsä), mutta eiköhän se huomion ja rakkauden antaminen olisi tärkeämpää kuin rahan ja tavaran!
Ymmärrän tavallaan tuopn tarpeen hemmotella kun eivät näe jatkuvasti, mutta silti se on väärin sekä tyttöjen oikeaa äitiä kohtaan että sinua & teidän perhettä kohtaan. Tämä oikea äiti todennäköisesti kiristelee hampaitaan (ja kirjoittelee katkerana tänne tilityksiä) kun isän luona lapset saavat kaiken periksi ja isä ostaa kaiken mitä tytöt haluavat. Äidille sitten kiukutellaan, kun äiti ei ole yhtä höveli kuin isä.
Laita miehesi mietimään tilannetta siten, että kaikki hänen lapsensa ovat samalla viivalla. Sekä sinun kanssa saadut lapset että exän kanssa saadut lapset. Kohtuullista on, että jokainen lapsi saa isältään rahallista panostusta saman verran, eikä niin, että nämä kaksi tyttöä saavat kaiken ja nuoremmat joutuvat säästämään jotta nämä toiset voisivat saada sen kaiken. Ok, eri ikäisten tarpeet ovat erilaisia ja eri hintaisia, mutta silti miehen pitää ymmärtää, että kaikkien hänen lastensa tulee olla tasaveroisia, eikä näitä tyttöjä voi suosia toisten kustannuksella.
tällä hetkellä enempää mutta tosiaan on muitakin rahareikiä. Tosiasiassa emme nimittäin ole 4-henkinen perhe, vaan 6-henkinen. Mies maksaa elatusmaksuja 500 euroa kuussa, ja lisäksi antaa kuukausirahaa (ja vaate- ja harrastusrahaa ym) tytöille. Se on suurin menoerä vuokran lisäksi.
Asumme vuokralla hiukan liian pienessä asunnossa (isoille lapsille oma huone, jota pienet saaavt käyttää kun tytöt eivät ole meillä- joka toinen viikonloppu nukumme kaikki neljä yhdessä makkarissa ja tytöillä on oma huone). Neljän vuoden kuluttua muutamme isompaan.
Lemmikkejä ei ole, alkoholia ja tupakkaa ei osteta. Vanhoja lainoja ei onneksi ole ollenkaan. Lehtiä ei tule, telkkaria ei ole. Hoitomaksut lapsista menevät toki.
Ja rahaa on kyllä ruokaan mutta välillä pitää säästää esim. siitä lihasta sillä joka toinen viikonloppu rahassa ei säästellä. Eikä ruoassa.
Tämä ei ole mikään riita-asia meillä enkä ole kunnolla kehdannut ottaa edes puheeksi miehen kanssa. Miestäkin harmittaa jatkuva pihtaaminen, viimeksi hän harmitteli sitä, etten voinut lähteä hyvien ystävieni kanssa ulos, kun meillä ei kertakaikkiaan ollut yhtään ylimääräistä. Mies varmaan tosiaan koettaa hyvittää tytöille sitä, ettei ole jatkuvasti heidän kanssaan. Harmittaa, että isät joutuvat aina potemaan huonoa omaatuntoa, kun äidit löytävät uudet miehet, ottavat lapset ja muuttavat toiselle paikkakunnalle :/ .
ap
ap
Et ole enää uskottava menojanne kuvatessasi.
Sanot että isoimmilla tytöillä on oma huone (joka toinen vkl eli 4-6 vrk/kk) jota pienemmät lapset saavat käyttää kun isommat eivät ole paikalla eli (24-26vrk/kk). Niin kenellä se huone on???? Sinulla ei taida olla kykyä nähdä asioita mittakaavassaan....
JA, jos miehelle määrätty 500€ elarit kahdesta lapsesta, hänellä lienee ihan ok tulot?
Miehesi maksaa elareita 500 e/kk eli ei hän ihan pienipalkkainen voi olla, jos tuollaiset maksut on määrätty.
Lisäksi muistutus kaikille: avioliitossa ei ole velvollisuutta antaa rahojaan puolisolle. On olemassa elatusvelvollisuus, mutta se kattaa vain minimielannon. Ei siis voida vaatia, että miehen rahat ovat perheen rahoja, jos vaimo ei suostu itse tienaamaan kulutuksensa mukaan.
Ymmärrän tavallaan tuopn tarpeen hemmotella kun eivät näe jatkuvasti, mutta silti se on väärin sekä tyttöjen oikeaa äitiä kohtaan että sinua & teidän perhettä kohtaan. Tämä oikea äiti todennäköisesti kiristelee hampaitaan (ja kirjoittelee katkerana tänne tilityksiä) kun isän luona lapset saavat kaiken periksi ja isä ostaa kaiken mitä tytöt haluavat. Äidille sitten kiukutellaan, kun äiti ei ole yhtä höveli kuin isä. Laita miehesi mietimään tilannetta siten, että kaikki hänen lapsensa ovat samalla viivalla. Sekä sinun kanssa saadut lapset että exän kanssa saadut lapset. Kohtuullista on, että jokainen lapsi saa isältään rahallista panostusta saman verran, eikä niin, että nämä kaksi tyttöä saavat kaiken ja nuoremmat joutuvat säästämään jotta nämä toiset voisivat saada sen kaiken. Ok, eri ikäisten tarpeet ovat erilaisia ja eri hintaisia, mutta silti miehen pitää ymmärtää, että kaikkien hänen lastensa tulee olla tasaveroisia, eikä näitä tyttöjä voi suosia toisten kustannuksella.
ruuan jne. kuukauden jokaiselta päivältä eli kyllä nuo lähilapset saavat paljon enemmän kuuakudessa kuin etälapset. Minusta on OK, että isä korvaa etälapsille rahalla sen, että ei elä kanssaan samalla tavalla kuin lähilasten kanssa.

Miten niin lähilapset saavat paljon enemmän kuin etälapset? Mies maksaa etälapsista elarit, jotka ovat minusta suoraan verrattavissa lähilasten kuluihin. Nämä hemmottelut tulevat kaiken päälle ja ylimääräisinä, lähilapset eivät ap:n kirjoituksen mukaan saa tällaista kohtelua.
Äitipuolelleni oli kova paikka, kun vierailin kotona kuukausittain ja isäni halusi hemmotella ostamalla vaikkapa läheisen tilan mansikoita ison rasian ja jotain laatusuklaata. "Isäsi maksaa pienestä eläkkeestään blaablaa", no enhän minä häntä mihinkään pakottanut! Kyllä omalta vanhemmaltaan pitää uskaltaa pyytää asioita, vanhempi sitten itse päättää mikä on hänestä järkevää.