Vihaan miehen velttoiluasennetta lasten suhteen

Useinhan on niin, että se kotona oleva vanhempi on jämäkämpi arjessa ja toinen menee vähän siinä taustalla. Kuitenkin hyvä, että teillä mies hoitaa lapsia. Olisko muilla ideoita?

Eikö olisi kommentteja? Tunnen välillä niin kovaa ärtymystä, jopa raivoa miestäni kohtaan kun olen liian yksin kasvatusvastuun kanssa. Vai pitäisikö olla tyytyväinen, kun mies kuitenkin hoitaa lapsia paljon päivittäin ja tekee kotitöitä, vaikka sitten "velttoileekin" kasvatuksessa ja lapset riehuvat villeinä kun isä kotona?

Kuulostaapa karmealta mieheltä:(

Heipä hei vaan, täällä sama meininki! Minäkin olen yrittänyt itseäni lohdutella tuolla että mies osallistuu lastenhoitoon yms. vaikka sitten tämä kasvatuspuoli kuseekin. Nousee vapaa-aamuisin ja antaa minun nukkua, voin harrastaa kun mies on lasten kanssa yms. Paljonhan tässä on semmoista hyvää mitä saa huuli pyöreänä välillä kuunnella muilta että mies vaan pelaa, ryyppää ja nukkuu, koskaan ei saa omaa aikaa tai edes nukkua..



Mutta vituttaahan se välillä olla aina se poliisi ja paskapää joka rähisee, voishan se toinenkin osapuoli ottaa homman kunnolla hanskaan ja ruveta selviytymään tilanteista ihan omineen.. Varsinkin kun näyttää nyt siltä, että tuo keskimmäinen nyt reilu 3v on tietyissä asioissa vähän erityisohjausta ja apua tarvitseva lapsukainen, että oltaisiin molemmat niinkuin samalla viivalla tässä kasvatusvastuuasiassa. (olipahan sanahirviö!)



Minä olen jossain kohtaa ihan kädestä pitäen neuvonut miehelle että katos nyt, menet siihen, otat katsekontaktin ja sanot napakasti.. laita lelua jäähylle jos ei usko varotuksesta yms. Mutta ei. Se on sitä "älkääpäs-kuulkaapas" -lässytystä mihin ei usko naurismaan aidatkaan. Tai sitten vetää ihan överit, karjuu ja kiroilee kuin hullu ihan kuin se jotain auttaisi.



En minä tiedä neuvoja sanoa, mutta jos me jostain syystä päädyttäisiin eroamaan niin tämä olisi sitten minun puoleltani se syy.

Mäkin olen oikeasti miettinyt monesti, että kasvattaisin ja eläisin lasten kanssa mieluummin yksin. Inhoan viikonloppuja ja lomia enemmän kuin arkea, koska mies on enemmän kotona. Vaikka leikkiikin tai pesee lasten hampaita, tekee kaiken niin velttoillen ja kysyy jopa 4v:ltä että "mitäs sä haluisit syödä". Lapset hyppivät seinille. On paljon iisimpää, kun olen keskenään heidän kanssaan. Mä en arvosta miestäni, kun ei käyttäydy aikuismaisesti, ota aikuisen jämäkkyyttä. Saattaa lasten kuullen sanoa että "ei tästä tuu mitään, mee sä viemään se vessaan" tms. Tai sitten tosiaan kiukustuu ja kiroaa.

Meillä ei mies edes omaehtoisesti nouse ylös, kääntää kylkeä ja alkaa kuorsata vaikka lapset heräävät ja painelevat keittiöön tms. Ja tosiaan 2 ja 4 lapset, eli ei todella voi keskenään jättää! Joudun tönimään ja käskemään miehen ylös.

sorry.

Ei kyse ole natsimeininigistä. Mutta esim meidän lapset eivät malta istua pöydän ääressä jos sitä ei vaadita, painavat riehumaan ja ruokailut jää. Heitä todella täytyy opettaa vähän keskittymään. Eikä voi riehua, sotkea, häslätä päättömästi. Meillä on paljon rentoja kivoja hetkiä, sylitellään ja halitaan. Paljon enemmän jää sellaieselle aikaa, kun pidetään selkeitä rajojakin tietyissä asioissa.

ole se ainoa OIKEA.

Eli on oikein ehdotella asioita pikkulapsille, antaa häslätä ja juosta, saa päättää tuleeko vessaan vai pissaako lattialle, mitä tahtoo syödä jne?

Siis tottahan lapselta voi kysyä minkä paidan haluat päällesi tai syötkö jugurttia vai leipää, mutta että ei pidä mitään rajoja, ei opeta istumaan pöydässä edes hetkeä (vaikka niin että molemmat lapset syöneet, eikä toinen saa mennä laittamaan videoita päälle olkkariin kun vasta aloitettu syömään - mies antaa tehdä näin). Ei vaivauduta nousemaan ylös kun lapset heräävät.Mielestäni tämä on todella välinpitämätöntä lapsia kohtaan.

Ihan turha istuttaa pöydässä huvinvuoksi. Lapset on muutenkin pieniruokaisia, suhteessa aikuisiin, 20 kilonen syö 4 kertaa vähemmän kun aikuinen 80 kg. Eli annatko liian tuhteja välipaloja. Toisaalta 2 ja 4 v kehittyvät vauhdilla. Jos olisin sinä panostasin kympillä siihen että sulla on puoliso joka rakastaa sua, ja on vielä kiinnostunut lapsistaan, ja mukava niille. Kun on itse vanhempi ni on todella onnenkauppaa löytää joku kiva siihen vierelle, pidä kiinni tiukkaan sun miehestä, se on paras mahdollinen isä sun lapsille.

Meillä 2v ei malta syödä, kun isoveli painaa ruokapöydästä minuutin päästä leikkimään. Hän vaatii päästä veljen perään samantien. Vaikka olisi ollut juuri laittamassa lusikallista ruokaa suuhunsa. Ja meidän 2v on todella laiha lapsi, pitäisi kunnolla panostaa hänen ruokailuunsa ja kannustaa syömään eikä luoda levotonta ilmapiiriä ympärille.

Mun mielestä saat olla onnellinen siitä, että miehesi ylipäätään hoitaa lapsia. Minä olen avoliitossa, mutta käytännössä täysin yh.

toiset on ruipeloita. Älä edes yritä syödä lasten kanssa samaan aikaan, luultavasti niiden nälkäkin on eriaikaan. Älä anna välipaloja, älä mehuja. Lue esim A. Wahlgrenin lapsikirjasta tästä ruokailusta. Muista että jos 15 kg painava juo desin maitoa, vastaa se 60 kilosella 4 dl! Eli varmaankaan ei ole nälkä. Laske sen kaksvuotiaan kalorimäärät mitä se saa vuorokaudessa, yllätyt. Syökää miehen kanssa kaksisteen, ja käykää vaikka välillä ulkonasyömässä, ilman pikkuväkeä. Elämässä on muutakin kun jämäkkyys ja ruokailu.

Ei ainakaan minulle tullut kuvaa mistään natsiäidistä. Suurin osa lapsista hyötyy rutiineista ja rajoista.



Olen samaa mieltä kuin ap: kun pitää tiettyä perusrytmiä yllä, niin jää enemmän aikaa rentoutumiselle ja muille kivoille jutuille. Lähipiirissä on meillä perhe, joilla ei mitään rytmejä ja rajatkin hakusessa. Aika kaaosta tuntuu olevan heidän omasta mielestäänkin ja ikinä ei ehditä mihinkään ja lapset käyttäytyvät usein villisti ja ovat selvästi väsyneitä.

Itse olen myös vähän höllä kasvattaja ja kiroan itseni usein mielessäni kun pitäisi lasten osata käyttäytä esim. ravintolassa tai junassa.

Pidä sinä tuo linja, niin ei sun ainakaan tarvitse kuunnella tällä palstalla haukkuja jos lapsesi häiritsevät yleisellä paikalla :)

Kun meidän nämä lapset ovat sellaisia villikkoja, jotka juoksentelevat kaupassa, mekastavat ravintolassa. Olen uuvuksissa kun pitäisi yksin asettaa rajoja, tarvitsen näiden kanssa siihen toisenkin aikuisen! Jos olisivatkin hiljaisia rauhallisia luonteita, riittäisi paljon paremmin että on edes yksi jämäkkä aikuinen, mutta pikkueemeleitten kanssa tarvitsisi kyllä siltä toiseltakin osapuolelta kunnon panostuksen:(

Niin, ja oikeastaan yksin minun kanssani kauppareissut tai mitkä vaan julkisessa paikassakin olot menevät paljon paremmin kuin silloin jos isäkin lompsuttelee mukana. Lapset villiintyvät heti huomattavasti enemmän.

ettei murenna sun auktoriteettias. Ei meilläkään kasvateta ihan samalla lailla, päälinjat on tietysti samat. Lapset oppii, että jos toinen sanoo jotain, toinen tukee ainakin sanallisesti. Minä jaksan odotella ja olla kärsivällinen, mies haluaa asioiden tapahtuvan heti. Molemmat huolehtii, että tulee kuitenkin tehtyä asiat, mitkä pyydetään.