ahdistaa:( katsoin vanhojen luokkakavereiden...

Missä ottavat alaikäisiä hedelmällisyyshoitoihin?

Jep jep :D

Oli tarkoitus lähteä ammattikouluun. Raskauduin ja sen jälkeen koin kaksi kohtukuolemaa. Ja kyllä lapsi halusin jo nuorena. Tiesin ettei tule olemaan helppoa kohdallani...

sulla on (ollut) rankkaa. Yritä löytää elämääsi muitakin asioita, asioita joista nautit. Et kai halua vanhana surra elämätöntä elämää?



Eikä Facen kuvat ja statukset kerro mitään todellisesta elämästä, se on vain pintaa. Joten sitä ei kannata kadehtia.

kuka sinne nyt ison ihmismäärän pällisteltäväksi laittaisi muuta kuin iloisia kuvia? Isolla osalla Yliopistossa opiskelevilla on nykyään suunnattomasti mielenterveyden kanssa ongelmia, joten tuskin kaikki vanhat luokkakaverisi ovat vain onnellisia. Itsekin sanoit, että nuo _näyttävät onnellisilta_. Kavereiden lukumäärä on nuuruusiäsää hieman myös itsestään kiinni: Varsinkin lapsettomana menee erilaisiin harrastustoimintoihin mukaan ja muutaman vuoden päästä onkin iso läjä tuttavia, osa näistä kavereita ja ehkäpä jopa ystäviä.



Minäkään en ole yhdenkään kouluikäisen kaverin kanssa tekemisissä. Silti aikuisiällä olen omista vaikeuksistani huolimatta löytänyt hyviäkin ystäviä.



Sitä en minäkään ymmärrä, että kuka alkaa jo lukioikäisenä käymäään lapsettomuushoidoissa? Missä maassa asut?

Oli tarkoitus lähteä ammattikouluun. Raskauduin ja sen jälkeen koin kaksi kohtukuolemaa. Ja kyllä lapsi halusin jo nuorena. Tiesin ettei tule olemaan helppoa kohdallani...

töitä olen tehnyt että saannut hoidot maksettua...Enkä edes tiedä onko ne oppinot mitkä ahdistaa vai mikä. Tuntuu vain että jos näkisin vanhoja kavereita niin häpäisin itseäni ja kokisin itseni huonommaksi. ap

ja lopeta itsesi vertailu muihin. Keskity siihen, mikä on hyvää sun elämässä. Kyllä sitä varmasti on, jotain pieniä asioita. Esim. se jos olet ainakin kohtalaisen terve on jo asia mitä ei kaikilla ole. Olet ilmeisesti myös mieleltäsi vahva koska olet jaksanut vastoinkäymisesti. Olet tehnyt työtä ja hoitanut velvollisuutesi elämässä. Olet ihan riittävän hyvä ihminen.



Minä poistuin vuosi sitten fb:sta myös koska se ahdisti minua. Minun elämäni ei ole ollut noin rankkaa, ja minulla on akateeminen loppututkinto esimerkiksi. Mutta silti tunsin alemmuutta kun selasin toisten fb-elämää. Niillä tuntui olevan purjeveneitä, isoja taloja ja hienoja matkoja. Onnellisia perheitä, kun minä olin vasten tahtoani lapseton. Urakin oli menestystä ja etenemistä kun taas minä tein ihan perushommia. Tunsin itseni tosi huonoksi, kunnes panin pisteen koko vertailulle.

mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua ettei enään jaksa olla vahva. Koko elämä lapsuudestä asti ollut yhtä taistelua.

Ehkä olet oikeassa ,että pitäisi lopettaa itsensä vertailu. On minulla ihana mies ja oma talo joista olen iloinen. En vain osaa olla tyytyväinen siihen, vaikka pitäisi. Olen myös erittäin huono tutustumaan uusiin ihmisiin joten kavereita ei oikein ole:( joka varmaan myös tekee huonommuuden tunnetta.ap

Itsekkin joskus miettinyt että kylläpä tuollakin elämä kukoistaa kunnes ne sanovat naamatusten kuinka paskaa kaikki on ja mitä ei todellakaan viitsi facessa kertoa. FB on täyttä paskaa. Suurin osa päivittää 100X väritettynä ah niin ihanista päivistä ja lomista ja plaaplaaa. Henk.koht pidän ihan idioottena niitä jotka sinne lataa näitä hehkutuksiaan.

Mä en ymmärrä voiko ne sinne kirjoittelevat ihmiset olla ihan täysjärkisiä. Lapset on elämän keskeisin sisältö ja mä kadehdin koska kuvittelen kuten aloittajakin, että haluaisin lapsia eikä mulla ole edes miestä jonka kanssa semmosia tehdä.



Koskaan ne eivät kommentoi mitään mun päivityksiäni (joo, ei ole mitään läheisiä ystäviä tosiaan enää nämä kouluaikaiset kaverit kun en ole moniin vuosiin ollu missään yhteydessä niihin) joten en sinne enää mitään laitakaan, käyn vain vakoilemassa muiden elämää...

Itse olen kateellisuuteen taipuvainen luonne, mutta löytyy minulta sentään itsesuojeluvaistoakin. Siksi en vietä aikaani lueskellen muiden hohdokkaasta elämästä, en julkkisten enkä tavisten. Olen myös muutaman kamalan (mm syöpä) ja vähemmän kamalan (mm. taloudellinen ahdinko)jälkeen OPETELLUT nauttimaan pienistä asioista ja hetkessä elämisestä. Onnellisuutta voi todellakin opetella.

aika paljon on "keksittyä" tai kaunisteltua totuutta.

P päivä on taas ollut,kaikki laskut maksamatta,mies "ylitöissä",lapset kiukuttelee oksennustaudissa,anoppi änkeää kylään jne.

sitten ei sitäkään saanut suoritettua koska ravasi lapsettomuushoidoissa ja tuli raskaaksi? Minkä ihmeen takia piti alle 2-kymppisenä mennä hoitoihin? Olisit nyt hyvä ihminen käynyt edes sen amiksen!