Mistä teidät olevasi kaunis?

Tutut ja tuntemattomat naiset ja miehet, Suomessa ja muualla, ovat kommentoineet ulkomuotoani kauniiksi oikeastaan vähintään viikottain sen jälkeen, kun aloin saada naisen muotoja noin 12-vuotiaana. Kai sitä on sitten hyväksynyt sen mielipiteen hiljalleen :) Nyt kolmikymppisenä kehujat ovat kyllä muuttuneet hienovaraisemmiksi, mutta yhä saan kuulla kauneudestani mm. työmatkoilla ihan naispuolisilta kollegoiltani. Vaikka ulkonäkö ei siis liity millään tavalla työhöni.



Varmaan oma mies kehuu vähiten, varmaan raukka niin tottunut ja kyllästynyt tähän naamavärkkiini ;P

en tiedä mitä muut ihmiset rehellisesti ajattelevat.



Kuullut olen toisinaan, mutta kaikkiahan joku jostain syystä kehuu kauniiksi..



Silti välillä, aika usin, näen itseni kauniina. Se kai on tärkeintä. Jos tarvitsee muiden vakuuttelua, on jossain vika.

Tunnen itseni kauniiksi, vaikka kyllä mullakin on pahoja päiviä jolloin en pidä itseäni kovinkaan kauniina. Kroppa mulla on mielestäni aika karmea, mutta kasvoista olen omasta mielestäni kaunis olen siitä muiltakin kuullut kehuja.

Niitä kommentteja kuulen viikoittain ja katseita monia monia päivittäin. Ja kyllä mä tosta omasta peilikuvasta ihan tykkään yleensä ottaen, toki välillä on itsetunto maassa, mutta vissiin kaikilla =)

Ja olen. Ei ainakaan vielä ole kukaan tullut sanomaan rumaksikaa.

Tämä on varmaan sitä sisäistä kauneutta. Tai narsismia.



Jotkut ihmiset kuvittelevat myös osaavansa laulaa. Pettyvät sitten ihan hirveästi että joku kertoo totuuden.