Yhdysnimen käytöstä kysymys

Minulla oli kaksoinimi ja sen käyttö oli hankalaa. Nimi ei mahtunut papereihin, puhelimeen vastatessa soittajalta meni aina nimi ohi, tai ainakin puolet siitä, ihmisillä vaikeuksia miettiä, miten ja millä nimellä kirjoittaa perheelle esim. joulukortin, koska toiset ovat hyvinkin tarkkoja, että oma sukunimi eritellään. Yllämainitut tuntuvat pikkujutuilta, mutta kun niihin törmää joka päivänä kerran, tai useammin, niin vuosien mittaan alkavat tökkimään. Itselleni oli ihan sama käyttivätkö toiset minusta pelkkää miehen sukunimeä vai "omaa" nimeäni, ei se minua ihmisenä mihinkään muuttanut tms. kadottanut yksilönä. Joskus se tuntui muka tärkeältä pitää "omasta" nimestä kiinni, mutta kyllä se sukunimi on kuitenkin aika pieni osa arkea ja elämää yleensäkin. Luovuin kaksoisnimestäni ja nyt perheessämme vain yksi sukunimi ja on huomattavasti selvempää niin. Harmittaa vain se, että miksi en alunperinkin ottanut vain mieheni nimeä.

Nimi mahtuu hyvin papereihin, ja mun kokemuksen mukaan (olen ollut opiskeluaikana puhelinvaihteessa töissä) se nimi menee puhelimessa lähes aina ohi.



Esittelen itseni usein tyttönimelläni, jos nimelläni ei ole varsinaisesti merkitystä. Virallisissa yhteydessä koko rimpsu.



Mulla on vähän samaan tyyliin nimet kuin ap:lla olisi. Mielestäni yhdistelmä ei ole hankala, olen tyytyväinen valintaani!

Itse en loukkaantuisi, vaikka joku lähettäisi postia mieheni nimellä, unohtaen tyttönimeni siitä edestä. Haluaisin mieheni nimen juuri yhdistämään perheen ja siinä "ulkopuolisille" tulisi heti selväksi että olemme naimisissa. Myös tulevien lasten kannalta voisi olla helpompaa, että meillä on kaikilla sama nimi. Tyttönimeäni taas haluan säilyttää siinä edessä, sillä en vaan pysty siitä luopumaankaan. Ja joissain epävirallisissa jutuissa (esim soittaessa johonkin) ja työssäni voisin sitten käyttää omaa lyhyttä tyttönimeäni.



Olin kyllä vielä tähän päivään asti kaksoisnimeä vastaan, mutta tänään lamppu sitten syttyi päässäni, että eihän se ehkä niin kauhea ajatus olisikaan. Varsinkin kun yhdistelmänimestäni tulisi hieno eikä mikään sanahirviö.

ja harmittaa. Esittelen itseni aina pelkällä tyttönimellä.

niin pääseehän siitä kaksoisnimestä eroon?

avioliittovuoden ajan, kunnes esikoisemme syntyi. Silloin minussa heräsi halu esiintyä edes jollakin tasolla samannimisinä perheen kesken.



Otin tuolloin yhdysnimen. Minulla ei ole ollut mitään ongelmia sen kanssa. Tieteelliset julkaisut löytyvät hauissa edelleen sukunimen alkuosalla.



Mietipä vaikka institutiota "Keltikangas-Järvinen". Hyvin tulee toimeen yhdistelmänimellä!

vaikeaa olla "kahdella nimellä". Minulla on tyyliin XXXXXla-XXXXXnen ja molemmat alkavatkin samalla konsonantilla, joten nimi on sujuva ja napakka, vaikka pitkähkö onkin.



Anu Pentikillä oli lyhyt tyttönimi (tyyliin Aro, Oja tms) eikä hän mitenkään jaksanut kirjoittaa pitkää, uutta sukunimeään Pentikäinen. Niinpä se lyheni taiteilijanimeksi Pentik - ja on nyt maailmakuulu tuotenimi.

Jos on, älä vaihda. Jos taas ratsastat jonkun toisen luomalla maineella, silloin se ei ole argumentti olla vaihtamatta.

Itse en vaihtanut, absurdi ajatuskin. Ei myöskää mieheni. Yhdistelmänimet ovat hankalia ja välillä jopa koomisia.

ja minusta se on hankala.



Juuri viikolla törmäsin tilanteeseen, jossa kirjoitin useamman pariskunnan nimen listaan tyyliin Maija ja Matti Virtanen, Liisa ja Kalle Järvinen ja sitten piti kirjoittaa meidän nimet, tyyliin Leena Virtanen-Järvinen ja Lasse Järvinen. Hankalaa.



Saman ongelman kanssa painivat aina ne, jotka lähettävät meille postia.



Vuosien mittaan olen huomannut, että olen alkanut suhtautua nimeeni tunteella. En siis tykkää siitä, jos vaikkapa lääkäri kutsuukin minut nimellä Virtanen. En ole Virtanen, vaan Virtanen-Järvinen. Ja taas, jos käytetään pelkkää Järvistä, tarkoitetaan perheeni muita jäseniä, ei minua.



Kun esittäydyn kätellessä, tilanteet ovat usein kiireisiä eivätkä ihmiset ikinä kuule nimeäni oikein. Oikeassa sukunimessäni on vielä yksi kirjoitusjippo, ja sehän ei sitten koskaan osu kohdalleen.



Sanoisin, että yhdyssukunimen ottamista kannattaa harkita tosi tarkasti. Minulla oli useampia syitä ottaa se ja kaikesta hankaluudesta huolimatta se oli ainoa mahdollinen ratkaisu.

tehny sukunimestäni kuuluisaa, vaan toinen vanhemmistani ja uskon, että sukunimeni vaikuttaa tulevaisuudessa positiivisesti työn saannissa. Olen alalla, jossa suhteet vaikuttavat työnsaantiin huomattavan paljon. Ja jos vaihtaisin nimeni kokonaan mieheni nimeksi, ei tähän asti keräämäni "maine" seuraisi minua, sillä kukaan ei enää tunnistaisi minua samaksi ihmiseksi. (Otetaan esimerkki, että joku vinkkaa Maria Mäkisen olevan hyvä työntekijä, ja sitten haen duunia nimellä Maria Järvinen, eikä kenelläkään ole mitään ennakkotietoa minusta sillä nimellä. Sitten pitäisi aina korostaa "Niin olen entinen MÄKINEN"



Jos päädyitte pitämään oman nimenne, niin miten miehen suku suhtautui asiaan? Asiahan ei heille sinäänsä kuulu, mutta tiedän että asia tulee herättämään keskustelua ja kysymyksiä.

Otin yhdysnimen, koska olin jo ehtinyt tehdä uraa ja nimeni tunnetuksi tyttönimelläni. Halusin kuitankin koko perheelle yhteisen(kin) sukunimen.



Virallisissa yhteyksissä esittelen itseni koko nimellä ja lomakkeisiin kirjoitan tietenkin koko nimen.



Epävirallisissa yhteyksissä käytän tyttönimeäni. Saatan myös esitellä itseni puhelimessa tyyliin "Mäkisen Anna tässä hei" (Mäkinen siis tyttönimi). Miehen sukunimeä en käytä erikseen koskaan.



Ainut "ongelma", jonka olen yhdysnimen käytöstä kokenut on se, että jostain syystä aina miehen suvun sukujuhlissa pöytäkortissani lukee tyyliin "Anna Virta" (Virta miehen sukunimi). Tämä siitä huolimatta, että olen sekä virallisesti että epävirallisesti kertonut miehen sukulaisille nimeni olevan "Anna Mäkinen-Virta".

Työasioissa esittelen itseni myös tyyliin "mäkisen anna tässä hei.." mutta kun tulee vastaan tilanne jossa vastapuoli kysyy esim. sähköpostiosoitettani niin latelen koko rimpsun.



Sen olen huomannut että mitä punaniskaisempi tyyppi luurin päässä on, sitä enemmän kaksoisnimi tuntuu ihmetyttävän/ tuskastuttavan. Johtoatasolla se ei koskaan tuota mitään reaktiota.



Sukumme alle 4-kymppisistä naisista n.80% kulkee kaksiosaisella sukunimellä.

Ei ole hankala käytössä. Oma identiteettini säilyi ja perheen kaikki muut jäsenet ovat sitten sukunimeltään niitä minun lisäosani nimisiä. :)



Oma tyttönimeni on tosi lyhyt ja mieheni sukunimi pidempi, mutta ne yhdessä muodostavat ihan hyvän yhdistelmän.



Perheenä meitä voikin kutsua koko perheen nimellä ja en loukkaannu vaikka postia minulle tulisikin vaikka vain toisella nimelläni...



JOulukortit ym kirjoitankin nykyään aina meidän yhteisellä sukunimellä, mutta omana itsenäni käytän aina koko pitkään nimeäni.