Kokeneet äidit ja kyökkipsykologit hoi :)

Kertokaapa mikä mua vaivaa ja miten tulisin taas normaaliksi. Kuopuksen raskausaikana (hän on nyt tasan yksivuotias) tapahtui paljon kaikenlaista, ja menetin pysyvästi elämässäni tärkeitä ihmisiä ja asioita. Se oli vaikeaa aikaa monella tavalla, ja myös vauva-aika oli vaikeaa. En muista menneestä vuodesta juuri mitään.



Nyt pienin on siis vuoden, ja elämä on taas suurinpiirtein mallillaan. Mut minusta on tullut ihan hirveä pillittäjä. Itken kaikkea, hyviä asioita ja pahoja asioita tai sitten muuten vaan. Joka päivä, joskaan en tietenkään koko aikaa, enkä lasten nähden.



Nyt siis, sanokaapa, että onko tällainen ollut teille normaalia vielä senkin jälkeen, kun lapsi on täyttänyt vuoden? Koska täähän ei ole mitenkään harvinaista silloin kun vauva on pieni. Tuleeko naisesta jokaisen lapsen myötä aina vaan tunneherkempi? Mitä tälle vois tehdä? En koe olevani masentunut, vaan saan asioita tehtyä ja nautin lasteni seurasta.