Mä en vaan JAKSA mun äitiä!

Anna joku esimerkkitilanne jotta muut voivat kommentoida.



Vai teitkö tänne avauksen vain luettavaksi?

Pystyt muuttamaan omaa suhtautumista siihen, mitä äitisi sanoo.



Kun opettelet olemaan olematta sylkykuppi - ts. et ota itseseesi äitisi sanoja - ei hänen puhillaan ole enää mtn merkitystä.

Pudistelet hänen typerät sanansa päältäsi kuin hanhi veden selästään.



Vaatii aikaa ja haluasi muuttua.

Ymmärsitkö: äidillä on nyt valta sinusta. Ota valta itsellesi. Älä välitä hänen sanoistaan.

Tiedän että olet oikeassa. Tiedän että olen ihan liian herkkä äitiini liittyvissä asioissa. Tiedän myös että äitini omat valinnat ovat hänen vastuullaan, eivät minun. Äiti esim. haukkuu isää minulle, on tehnyt sitä jo vuosia. Miten voisin sanoa äidille, että eläminen isän kanssa on ihan hänen oma valintansa, en ole hänen parisuhdeterapeuttinsa?

Äitini ei ole enää voimavara, vaan pikemminkin kuin raskas varjo, joka yrittää vetää minuakin alaspäin...

Pystyt muuttamaan omaa suhtautumista siihen, mitä äitisi sanoo.

Kun opettelet olemaan olematta sylkykuppi - ts. et ota itseseesi äitisi sanoja - ei hänen puhillaan ole enää mtn merkitystä.

Pudistelet hänen typerät sanansa päältäsi kuin hanhi veden selästään.

Vaatii aikaa ja haluasi muuttua.

Ymmärsitkö: äidillä on nyt valta sinusta. Ota valta itsellesi. Älä välitä hänen sanoistaan.

puhuisin äidille suoraan, esim. jos puhuu paskaa isästäsi niin sano, että sinusta ei ole mukava kuunnella kun hän haukkuu isääsi sinulle. Tai että "pitäisikö sinun sanoa nuo asiat suoraan isälle eikä minulle". Yleensä hiljaaoleminen laittaa vaan lisää vettä myllyyn, suoraan nätisti sanominen laittaa ainakin ajan kanssa viestin menemään perille ilman että sinun tarvitsee alkaa ketään haukkumaan. Joskus kylmänviileä toteaminen "sellaistahan se elämä on toisen ihmisen kanssa, joskus pitää itse kenenkin sietää sellaista mitä ei haluaisi" tai muuta vastaavaa.



Joskus kyllästyn oman äitini juttuihin, joskus tehoaa se etten kommentoi mitenkään, joskus pitää sanoa suoraan. Turha siitä on kenenkään loukkaantua ja jos loukkaantuu, kyllä ne yleensä siitä tokenee ajan kanssa. Ja jos eivät niin ovat aika pikkumaisia. Koeta ajatella asiat sille mallille, että jaksat itse. Tulet hulluksi jos jokainen äitisi sanoma asia jää painamaan mieltä.

Aina saan kuulla tehneeni jotain?? väärin, vihjauksia, ilmaan leijumaan jätettyjä sanoja, moitteita, kauttarantain huomautuksia, kännipuheluita ja tekstiviestejä.

Jos sitten asiaa kysyn joko kasvokkain tai puhelimitse, ei koskaan tulee sitä selvää asiaa mistä on kysymys.

No viimeisin tekstaripiina mulle tuli nyt kesäkuussa, äiti ei vastaa edes puhelimeen, jotta tietäisin mistä on kysymys.., vain ihmeellisiä vihjailevia ja moittivia tekstareita. Soitinpa sitten ihmiselle, jonka ilmeisesti vahingossa maitsi nimeltä viimeisimmässä tekstarissaan.

Ylläripylläri: asiat joista minua epäsuorasti, mutta kuitenkin selvästi syytettiin, eivät koskeneet minua lainkaan, vaan pikkusiskopuoleni ja hänen isänsä välisiä keskusteluita, jotka eivät kuulu edes äidilleni!

En suostu olemaan enää sylkykuppi!