Lue keskustelun säännöt.
Tein abortin
30.05.2012 |
Olen 35-vuotias ja minulle tehtiin abortti viime viikolla. Takanani on hiljattain avioero, ja jäin kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi (3- ja 5- vuotiaat). Vaikka avioero oli helpotus, on se silti ollut hirvein asia, mitä olen elämässäni joutunut käymään läpi.
Rakastuin kuitenkin viime syksynä ihanaan mieheen. Se oli ihana yllätys, kuin taivaanlahja, kun elämäni oli mennyt niin sekaisin mieheni muutettua pois kodistamme.
Ehkäisy petti huhtikuussa, ja eräänä iltana tuijotin epäuskoisena positiivista raskaustestiä. Tiesin, ettei kyseinen mies rakasta minua, olin hänelle vain seksiä... ja koko elämäni oli vieläkin riekaleina avioerosta, ja lapseni olivat yhä niin kriisissä isän lähdöstä.
Soitin kuitenkin vielä samana iltana kahdelle läheisemmälle ystävälleni "Heiiiiii! Haluatko ryhtyä kummitädiksi?" Minulle oli tulossa vauva! Vaikka mies ei rakastanutkaan minua, niin minä saisin kuitenkin rakastaa hänen ja minun vauvaani.
Otin yhteyttä tähän mieheen, ja hän aloitti aborttiin painostamisen. Syyllisti ja oli hyvin vihainen minulle, sanoen, miten pilaan hänen elämänsä, ja miten tästä "oliosta" pitää päästä pian eroon. Hän uhkaili tappavansa itsensä, aikovansa muuttaa maasta jne. jos pidän lapsen. Hän sanoi minulle, että miten voin väittää rakastavani häntä, kun selvästi haluan hänelle vain pahaa. "Tämä juttu on nyt vain hoidettava pois", hän sanoi.
Melkein kaikki muutkin tuttuni painostivat aborttiin -- omaa äitiäni myöten. Kaikki sanoivat, että rahani eivät riitä, voimani eivät riitä, en tule koskaan enää saamaan ketään kunnollista miestä rinnalleni, jos pidän lapsen, eikä kukaan tule enää rakastamaan minua.
Päätös oli kuitenkin minun. Olin ihmeissäni, kun päätökseni pitää lapsi alkoi horjua. En halunnut rakastamalleni miehelle mitään pahaa. Ehkä minä en tosiaan pärjäisi? Itkin päivätolkulla, itkin ja rukoilin... rukoilin polvillani, että Jumala antaisi jonkin merkin siitä, mitä minun pitäisi tehdä. Antaisi minulle jostain valoa ja voimaa, ettei minun tarvitsisi valita aborttia.
Olin niin syvässä kriisissä, että koko maailma vain pimeni ympärillläni.
Niin minä sitten istuin sairaalassa tuolilla, kun minulle ojennettiin lääkkeet nieltäväksi. Ääni sisälläni huusi, että "Älä tee sitä!" ja toinen ääni sanoi "Pakko ottaa nämä. Sitten tämä painajainen on ohi." Ja niin minä otin minulle annetut lääkkeet.
Aluksi olin huojentunut, että päätä särkevä pohdinta oli vihdoin ohi. Mutta tätä kesti tuskin kahta päivää, kun yhtäkkiä ymmärsin, että olin tappanut oman lapseni. Kaipasin omaa lastani. Kaipasin jokainen hetki kipeästi. Olin ja olen niin vihainen itselleni, että en kuunnellut itseäni vaan muita. Olin vihainen muille huonoista neuvoista. Olen vihainen kaikille.
Lapseni on poissa. En saa tehtyä tekemättömäksi. Lapseni on ikuisesti poissa, enkä koskaan saanut pitää häntä sylissäni. En koskaan nähnyt hänen kasvavan. Se tappaa minut sisältä. Minä en ansaitse elää.
Painajainen ei suinkaan päättynyt, vaan hirveämpi painajainen alkoi. Painajainen siitä, että en saa tehtyä tekemättömäksi. En koskaan saa lastani takaisin.En tiedä, miten pystyn elämään asian kanssa.
Kommentit (12)
Voisitko kuvitella antavasi aborttia katuvalle kasvot eli kulkea kouluissa luennoimassa? Pelastaisit varmasti monta vauvaa elämälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(ap vastailee)... voisin, voisin tosiaan kulkea kouluissa kertomassa tarinaani. En halua, että kukaan ikinä joutuu missään elämään tämän saman tuskan kanssa, jota kannan jokaikinen sekunti. Minä näen lapsia ympärilläni, ja mietin, että miltä minun vauvani hymy olisi näyttänyt. Miltä hänen ensimmäinen koulupäivänsä olisi tuntunut? Miltä hänen naurunsa olisi kuulostanut?
Miten haluaisinkaan nähdä hänen kasvavan aikuiseksi... minun oma pienokaiseni.
Ja kaiken sen minä annoin pois. Kaiken sen minä tuhosin. Minä tuhosin kokonaisen ihmiselämän, OMAN LAPSENI ELÄMÄN. Minä tein sen -- vaikka lapsi oli tarkoituksellisesti minun sisälläni, jotta minä olisin suojellut sitä pahalta. Minä otin lääkkeet, jotka tappoivat oman lapseni. Oman pienokaiseni.
Miten tällaisen kanssa voi elää?
Mutta sinä voit selvitä. Nauti olemassa olevien lastesi seurasta.. Sinä saat tekosi anteeksi kyllä!
Älä missään nimessä ainakaan sen miehen tapailua jatka.
Toivon todellakin, että selviän. Juuri nyt elämäni on vain tuskaa ja surua, vaikka näen toki hyvät elementit elämässäni myös: lapseni, ystäväni, koti...
Miten antaa itselleen anteeksi?... sitä minä en vain tiedä... niin typerä päätös. niin typerä päätös. Kunpa voisin ottaa sen takaisin.
Jokaikinen päivä vauvani on sydämessäni, suruna. Toivon, että aika tuo helpotusta. Vaikka tiedän, että jokaisena vuonna loppuelämäni ajan, 3.1 laskettuna aikana, minä muistan vauvani... ja mietin, että miksi juuri silloin voimani eivät riittäneet sydämeni äänen seuraamiseen.
Pitäkää hyvää huolta rakkaistanne. He ovat ainutkertaisen kallisarvoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet varmasti herkkä ihminen ja kuulostaa siltä, ettet ole henkisesti ihan kunnossa tuon abortin jälkeen.
Paljon voimia sulle ap ja pidä sinäkin huolta itsestäs!
Kaikkki synnit voi saada anteeksi, jopa murhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suosittelen sinulle (niin kuin monelle muullekin tällä palstalla olen suositellut) Viveka KAurasen Abortti-kirjaa (Abortti- ja siitä selviytyminen).
Minut mieheni painosti tekemään abortin, meillä esikoinen olisi ollut 1,5v 2.lapsen syntyessä. Itse kuitenkin otin pillerit. Eli siis itse loppupeleissä tein päätöksen, vaikka painostettuna. Itse ssain hyvin paljon voimaa ja selkeyttä ajatuksilleni tuosta kirjasta. On hyvin armollinen kirja, jopa silloin kun en itse ollut armollinen itselleni.
Sinun on surtava ja itkettävä itkusi. Sinulla on siihen oikeus. Valitettavasti olemme vain ihmisiä, ja teemme virheitä. Kun olet surrut tarpeeksi, sinun täytyy jatkaa kuitenkin elämistä. Sinulla on velvollisuus pysyä selväjärkisenä lapsiesi vuoksi ja tietysti itsesi. Suosittelen tosiaan lainaamaan kirjan vaikka kirjastosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin tänään 2 tunnin kriisiterapiassa. Itkin koko kaksi tuntia.
Itken joka ilta itseni uneen.
Nyt näen kaiken niin selkeästi -- nyt kun on liian myöhäistä. Olisinpa edes pyytänyt sairaalasta lisää harkinta-aikaa. Olisipa päähäni tullut ajatus "Minulla ei ole oikeutta päättää toisen ihmisen kuolemasta."... olisinpa tiennyt, miten syvästi kadun tekoani.
Eilen illalla nukkumaan mennessäni rukoilin niin hartaasti, että aamulla kun heräisin, olisikin aika kulunut taaksepäin. Rukoilin ja rukoilin ja rukoilin, ja lupasin, että valitsen toisin. Valitsen elämän vauvalleni. Valitsen elämän myös itselleni, enkä tätä h*lvetillistä painajaista.
En tuomitse ketään abortin tehnyttä, en tarkoita sitä. Mutta omalla kohdallani päätös oli niin väärä. Sen ei olisi minulle pitänyt olla edes vaihtoehto.
aborttia jos lapsi on tulossa "ei-valmiiseen" perheeseen
mutta tehty mikä tehty. Ymmärrän surun ja katumuksen, mutta sun on pakko päästä yli. Vaikka vaan niiden olemassa olevien lasten vuoksi. Ne ainakin ansaitsee sun elävän:) Ja oikeasti sinäkin:)