Miten olette päässeet yli työpaikkaihastuksesta?

kun tutustuin paremmin ja huomasin, että mieshän on tyhmä kuin saapas. Jotenkin meillä oli ensin ollut tosi flirtit välit ja sellaista vetovoimaa, polvet vaan aina tärisi.



Niin että yritä jakaa miehen kanssa jotain arkisia hetkiä, jos hän on silti se ihana prinssi, vaikka tutustut paremmin ja näet hänen kaivavan nenäänsä niin ehkä vaan sitten tuossa jutussa on sitä jotain.

Minusta ihastunut voi olla osin siksikin vaan, koska ei tunne toista kunnolla ja haluaa päässään täyttää ne tyhjätkin kohdat jollain ihanalla.

Olin todella ihastunut ja mies oli samoin.



Meillä oli vuorotyö, joten olimme yhdessä mitä oudompiin kellonaikoihin. (Jostain luin, että ihminen ihastuu helpommin työpaikassa, jossa ollaan iltaisin/öisin.)

Kävimme leffassa, pizzalla, kaffella, vietimme paljon aikaa yhdessä. Töissä yritimme olla niin, etteivät muut huomaisi.



Vatsanpohjassa kipristeli. Silmät hehkuivat. Olin aivan korviani myöten ihastunut.



Mies suunnitteli yhteistä tulevaisuutta: yhteen muuttamista, avioliittoa, lapsia jne. Silloin olin aivan kauhuissani: ei, ei, ei. Vatsanpohjan perhosten tilalle tuli paniikki.

Sanoin miehelle, että tämä oli tässä eikä enää tavata. Lähdin työpaikasta.



Itkuhan siitä tuli.

Ja tänä päivänäkin mietin, mitä hänelle kuuluu.

Elin vain asian kanssa. Olin 24-vuotias, mies 30-v ja onnellisesti naimisissa.



Haluan nyt korostaa että kyseessä oli todellakin unelmien mies, kiltti, huomaavainen, seksikäs ja ennenkaikkea hauska. Vietimme jonkin verran aikaa yhdessä myös työajan ulkopuolella, lähinnä työpaikan virkkareiden jatkoilla (muut lähti yökerhoon, me kuppilaan) ja yhteisillä työmatkoilla (yötyöläisten kimppakyyti).



Siis olin todella ihastunut.



Yksinkertaisesti en vain tehnyt asian eteen mitään, sillä halusin uskoa että mies on niin täydellinen ettei missään tapauksessa pettäisi vaimoaan. Joten yksin vain kuolasin hänen peräänsä. Ystävystyimme, sillä tiedostin ettei meistä tule koskaan mitään. Pääsin tätä kautta yli tunteistani.



Olemme vieläkin ystäviä, enkä haluaisi enää mitään muuta ollakkaan. Joskus on vain osattava olla epäitsekäs, ja ajatella muiden ihmisten elämää. Ei kaikki voi pyöriä oman navan ympärillä. :-)

Ihastus oli molemminpuolista ja sitä kesti useamman vuoden. Tapailtiin myös työajan ulkopuolella. En meinannut päästä asian yli muutakuin lähtemällä työpaikasta vuodeksi pois. Paluun jälkeen tunteita ei enää onneksi ollut, ainakaan minulla.