Lue keskustelun säännöt.
Sinkkuus tekee musta ihan kamalan ihmisen :(
26.01.2006 |
Olen ollut puolitoista vuotta sinkkuna. Eka vuosi meni siihen että nautin olostani enkä todellakaan edes halunnut kuvitella ketään elämääni. Viimeset puoli vuotta on alkanut epätoivo nostaa päätään. Mä en tule ikinä löytämään itelleni sitä oikeeta, en koskaan. Jos joku mies kiinnostuu musta, niin se on sitten just joku ääliö josta mä en voi kiinnostua. Ja jos mä kiinnostun jostain, mitä tapahtuu todella harvoin, vain kaksi kertaa tänä aikana, niin se ei kiinnostu musta.
Nykyään siis ajattelen niin että vietän seuraavat 40 vuotta yksin ja kuolen yksin. En koskaan tule menemään naimisiin enkä koskaan rakastumaan enkä tuntemaan rakkautta. Katkeruus alkaa nostaa päätään. Mä oon normaalisti ihan kiltti ja sosiaalinen ihminen, olen pidetty, huumorintajuinen ja ihan nättikin. Mutta nykyään omaksi kauhukseni huomaan arvostelevani parisuhteessa olevia naisia ja vertaan heitä itseeni tyyliin; miksi joku noin ruma/lihava/yksinkertainen/tms tms on saanut suhteen ja miehen mutta minä en?
Kuulostaakin jo kauheelta, ihan nolottaa. Mutta tähän mä oon menny.. Niin epätoivonen en ole että ottaisin ihan kenet vaan kumppanikseni ketä tarjolla on.. mutta tuo katkeruus ja kamala toisten aliarviointi tyyliin " miks tolla on, vaikka se on paljon rumempi kuin mä" .. Oonko ihan kauhee? Tai kyllä mä tiedän että oon.. mutta kuuluuko tää tähän?? Onko tosiaan niin että mä alle kolmekymppisenä jään lopullisesti yksin, ilman sitä parisuhdetta?? Alkaa todellakin jo ahdistamaan.. Nyt jo aattelen että ihan sama miltä näytän ja kuinka paljon painan kun ei musta kukaan kuitenkaan kiinnostu yms :(
Kommentit (12)
Oon noin vuoden verran ollut sinkku, pitkän suhteen jälkeen. Ensin se oli ihan kivaa, mutta sitten tuli juuri se epätoivo. Katselen koko ajan ympärilleni ja mietin, olisiko tuo tai tuo sopiva.
On todella vaikea uskoa, että löydän koskaan ketään ja tunnen itseni ihan epäonnistuneeksi sen takia. Mietin jopa, että pitäisikö palata entisen poikaystävän kanssa takaisin yhteen, kun ei muitakaan ole tarjolla.
Kuulostaa siis aivan tutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai sitä osaa olla sinut itsensä kanssa vasta siinä vaiheessa, kun on löytänyt rinnalleen oikean ihmisen ja osaa olla iloinen muidenkin puolesta.
Puoli vuotta sinkkuutta, yh, lapsi vajaa 2v. En edes pääse baareihin " etsmiään" miehiä, kun olen vain lapsessa kiinni. Leikkipuistostako..?, Blääh...
Olen ollut sinkku koko elämäni eli 30 vuotta, enkä todellakaan ole katkera tai arvostele muita naisia, jotka ovat onnellisesti parisuhteessa. Ihmiset ovat erilaisia, jotkut ovat ilkeitä jne. Jotkut eivät...
Vierailija:
Olen ollut sinkku koko elämäni eli 30 vuotta, enkä todellakaan ole katkera tai arvostele muita naisia, jotka ovat onnellisesti parisuhteessa. Ihmiset ovat erilaisia, jotkut ovat ilkeitä jne. Jotkut eivät...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä eräs, joka ollut sinkku nyt 2 vuotta, mutta nyt tapailen aivan ihanaa miestä, jonka tapasin yllätysyllätys, deitti-netistä :)
Kun ei mihinkään baareihin tai vastaavaan pääse lapsen takia, niin kannattaa kokeilla tuota deittiä :))
ole tyytyväinen, mutta se ei tarkoita että olisin katkera muille naisille. Ihmetyttää kyllä miten läheisriippuvaisia jotkut ovat, kun eivät kestä hetkeäkään yksin. Voisinhan minäkin ruveta valittamaan siitä miten ihanaa on ollut olla KOKO elämä yksin...
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös itse lähdin huonosta suhteesta, lähesiriippuvaiset eivät sitä tee. Lisäksi he kelpuuttavat rinnalleen ihan kenet tahansa kumppanin, minä en. Joten olen aika kaukana läheisriippuvasta ihmisestä.
Sitten sinun kommenttiin joka kerroit deittinetistä. Itseasiassa mulla on ollu jonkun aikaa yhdellä treffipalstalla ilmoitus ja saanut vastauksiakin, mutta kun mä en ihastu niistä kehenkään. Ne jotka mua kiinnostaa, hiipuu pikkuhiljaa pois ja ne joista mä en niin innostu, jaksaa roikkua. Noidankehä, loppumaton suo. En jaksa millään uskoa että sitä kautta ketään löytäisin. Pari olen treffaillut ja olivat kyllä aika pohjanoteerauksia sittenkin. Antoivat netissä ihan toisen kuvan itsestään mitä sitten oikeasti olivatkaan. Kiitos kuitenkin vinkistä... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut 3 1/2 vuotta sinkkuna ja melkoista vuoristorataa se on. Viihdyn kyllä ihan hyvin yksin mutta on se kuitenkin niin että sitä aina kaipaa että olisi se toinen...
Minulla kans se tilanne että etsin sitä OIKEATA enkä oikean korviketta yksinäisyyttä helpottamaan.
Mutta mulle ainakin tulee ainakin aikoja jolloin tunnen itseni todella yksinäiseksi. Se on kai ihan tavallista ja sen kanssa pitää vain oppia elämään. Niistä pääsee yleensä yli kun keskittyy ystäviin ja elämässä kaikkeen siihen mitä arvostaa/rakastaa.
USKOA ei saa kuitenkaan koskaan luovuttaa. Minä ainakin uskon 100% että löydän vielä sen oman rakkaani... =)
Lähinnä mua hirvittää se, millaisia ajatuksia mun päässä pyörii. Jotenkin osaan kuvitella että esim lapsettomat ajattelevat just näin.. " miks noikin on saaneet vauvan ja me ei, vaikka me varmasti hoidettais sitä paremmin" tms. Siis tää toisten aliarvioiminen ja arvostelu.. ei tää oo ollenkaan oikeeta minää. Tai ehkä sitten on, kun kerran näin toimin. Mutta uutta tää on mulle.
En tiedä miten sen uskon ja toivon saisi pysymään. Kun tosiaan tuntuu ettei sitä oikeaa ole minulle olemassakaan. Aina jutut menee niinkuin oon edellä kertonu. Nykyään sitä jo aattelee että miten mua nuoremmatkin voi jo olla naimisissa ja löytäneet sen oikean. Miks mä en oo sitä vieläkään tavannu?? MIks mun pitää olla yksin ja ilman toimivaa parisuhdetta.. huoh.. ap
Vaikka, mussa varmaankin on jotain vikaa. Mulla on muutama miespuolinen kaveri, joista oon tosiaan aatellu vaan että ne on kavereita. Ja sitten kun ne alkaa tyrkyttää itteensä mulle, niin mua alkaa inhottamaan ne tyypit. En halua enää olla yhteyksissä kuin ennen tms. Etenkään jos ne ei suostu ymmärtämään että mä en oo niistä siinä mielessä kiinnostunu vaan ne vaan jatkaa sitä lässyttämistään. :( Ap