Mitä haluaisit että sinulta pyydettäisi anteeksi?

On ärsyttävää että jotkut pyytävät anteeksi vääriä asioita ja sitten odottavat siitä itselleen kunniaa, vaikka hyvin tietävät tehneensä jotain muuta pahempaa. Jos haluaa jotain tuloksia, kannattaa pyytää anteeksi sitä mitä on varsinaisesti aihettakin pyytää, eikä sitä mitä on itsen kannalta helpoin ja kevyin pyytää.

miehen kaveri pyytäisi anteeksi moniakin juttuja vuosien varrelta. Oli tosi mukava minulle ennen kuin menin mieheni kanssa kimppaan, sen jälkeen on keksinyt musta perättömiä väitteitä, vetänyt mulle kilareita ihan ihme asioista ja käyttäytynyt tosi epäkohteliaasti. Erittäin rassaava tapaus.

ei mua vaivaa toisten sanomiset, tekemiset tai tekemättä jättämiset

en usko anteeksipyyntöihin enkä anteeksiantoon. Minusta ne ovat turhaa sanahöpinää. Toivon että kun teko on takanapäin se unohdetaan ilman sen enempiä puheita ja jatketaan elämää.

siitä että hoitoalan meininki on ollut (toivottavasti ei enää) niin sadistista ja empatiakyvytöntä vailla minkäänlaista ymmärrystä ihmisen, saatika lapsen psyykestä.



Ja mitä hoitoalan ihmisten juttuja kuuntelee niin ikävä kyllä sama asenne on voimissaan edelleen (toki positiivisia poikkeuksia löytyy).

en usko anteeksipyyntöihin enkä anteeksiantoon. Minusta ne ovat turhaa sanahöpinää. Toivon että kun teko on takanapäin se unohdetaan ilman sen enempiä puheita ja jatketaan elämää.

Mun mielestä anteeksianto ja -pyyntö liittyy katumukseen ja syyllisyyteen. Jos ihmiset eivät tuntisi syyllisyyttä, olisi tämä yhteiskunta ihan mahdoton paikka. Tuolla "kun teko on takana niin unohdetaan se" -logiikka voi johtaa siihen, että ihmisten ei tarvitse katua mitään, he voivat tehdä just niin kuin huvittaa ja menneet on menneitä. Kenenkään ei myöskään tarvitsisi suhtautua itseensä kriittisesti. Jos esim. jokin järjestelmä olisi ihan mätä niin se voisi rauhassa olla mätä.

pystyy kyllä ymmärtämään. Onhan tämä uusi nainen ollut mukana särkemässä jotain tuolle ex-vaimolle erittäin tärkeää asiaa. Itse en kyllä ikinä antaisi anteeksi naiselle joka vikittelisi mieheni. Sellaista naista kohtaan voisin tuntea vain inhoa ja vihaa. Muu olisi näyttelemistä.

...puolisoni ex-vaimo pyytäisi minulta anteeksi miten estoitta hän vihaili minulle heidän eronsa jälkeen. En nyt tähän ala kertoa olosuhteita mutta suinkaan ei ollut niin että minä olisin ollut erityisen syyllinen eroon. Nykyään tulemme hyvin toimeen, mutta siitä noin vuoden mittaisesta jaksosta on jäänyt haavoja. Haluaisin sanoa hänelle, että ymmärrän että joskus ihminen on tunteidensa vietävissä eikä voi sille mitään, mutta että jotkut tilanteet joissa minulle ei voinut edes "moi" sanoa olivat törkeitä, mutta että nyt kun pyydät anteeksi tuntuu paremmalta ja olen halukas antamaan anteeksi.

en usko anteeksipyyntöihin enkä anteeksiantoon. Minusta ne ovat turhaa sanahöpinää. Toivon että kun teko on takanapäin se unohdetaan ilman sen enempiä puheita ja jatketaan elämää.

Mun mielestä anteeksianto ja -pyyntö liittyy katumukseen ja syyllisyyteen. Jos ihmiset eivät tuntisi syyllisyyttä, olisi tämä yhteiskunta ihan mahdoton paikka. Tuolla "kun teko on takana niin unohdetaan se" -logiikka voi johtaa siihen, että ihmisten ei tarvitse katua mitään, he voivat tehdä just niin kuin huvittaa ja menneet on menneitä. Kenenkään ei myöskään tarvitsisi suhtautua itseensä kriittisesti. Jos esim. jokin järjestelmä olisi ihan mätä niin se voisi rauhassa olla mätä.

Kyllä minä syyllisyyttä tunnen, vaikka en välitä pyytää anteeksi enkä halua saada anteeksipyyntöjä. Syyllisyyshän on sisäinen tunne joka kertoo että on tehnyt väärin omiin arvoihin nähden, ja kehottaa korjaamaan käytöstä. Kun tunnen syyllisyyttä, pyrin korjaamaan käytökseni jatkossa paremmaksi etten enää tekisi väärää tekoa. Ei siihen mihinkään sitä tarvita että menee sanomaan jollekin toiselle merkityksettömiä sanoja kuten "anteeksi".

Sitä toista laatuahan näkee myös paljon eli pyydetään kyllä anteeksi mutta sama käytös toistuu ja toistuu, syyllisyys ja anteeksipyynnöt eivät muuta yhtään mitään. Toki voi myös pyytää anteeksi ja oikeasti muuttaa käytöstään, mutta käy se ilman anteeksipyyntöjäkin.

Mitä minä tunnen nykyaikakauden nuoria miehiä, niin pohjimmiltaan ne on just tuollaisia että keksivät naisista perättömiä väitteitä ja kilahtelee ihan ihmejutuista. Ne vaan ei lainkaan kunnioita naissukupuolta. Ehkä tämä nykyaikakausi vaikuttaa jossa naiset esiintyy musiikkivideoilla puolialasti ja muutenkin naista esineellistetään niin ettei miehet pidä meitä enää ihmisinä.

miehen kaveri pyytäisi anteeksi moniakin juttuja vuosien varrelta. Oli tosi mukava minulle ennen kuin menin mieheni kanssa kimppaan, sen jälkeen on keksinyt musta perättömiä väitteitä, vetänyt mulle kilareita ihan ihme asioista ja käyttäytynyt tosi epäkohteliaasti. Erittäin rassaava tapaus.

Tunnen monta hoitoalan ihmistä jotka ovat psyykeltään muuttuneet kummallisen kylmäksi ja itsekkääksi. Moraali on kadonnut ihan täysin näiltä ihmisiltä. Onneksi ainakin muutama näistä onkin sittemmin vaihtanut alaa.

siitä että hoitoalan meininki on ollut (toivottavasti ei enää) niin sadistista ja empatiakyvytöntä vailla minkäänlaista ymmärrystä ihmisen, saatika lapsen psyykestä. Ja mitä hoitoalan ihmisten juttuja kuuntelee niin ikävä kyllä sama asenne on voimissaan edelleen (toki positiivisia poikkeuksia löytyy).

en usko anteeksipyyntöihin enkä anteeksiantoon. Minusta ne ovat turhaa sanahöpinää. Toivon että kun teko on takanapäin se unohdetaan ilman sen enempiä puheita ja jatketaan elämää.

Mun mielestä anteeksianto ja -pyyntö liittyy katumukseen ja syyllisyyteen. Jos ihmiset eivät tuntisi syyllisyyttä, olisi tämä yhteiskunta ihan mahdoton paikka. Tuolla "kun teko on takana niin unohdetaan se" -logiikka voi johtaa siihen, että ihmisten ei tarvitse katua mitään, he voivat tehdä just niin kuin huvittaa ja menneet on menneitä. Kenenkään ei myöskään tarvitsisi suhtautua itseensä kriittisesti. Jos esim. jokin järjestelmä olisi ihan mätä niin se voisi rauhassa olla mätä.

Kyllä minä syyllisyyttä tunnen, vaikka en välitä pyytää anteeksi enkä halua saada anteeksipyyntöjä. Syyllisyyshän on sisäinen tunne joka kertoo että on tehnyt väärin omiin arvoihin nähden, ja kehottaa korjaamaan käytöstä. Kun tunnen syyllisyyttä, pyrin korjaamaan käytökseni jatkossa paremmaksi etten enää tekisi väärää tekoa. Ei siihen mihinkään sitä tarvita että menee sanomaan jollekin toiselle merkityksettömiä sanoja kuten "anteeksi".

Sitä toista laatuahan näkee myös paljon eli pyydetään kyllä anteeksi mutta sama käytös toistuu ja toistuu, syyllisyys ja anteeksipyynnöt eivät muuta yhtään mitään. Toki voi myös pyytää anteeksi ja oikeasti muuttaa käytöstään, mutta käy se ilman anteeksipyyntöjäkin.

Joo asian kääntöpuoli on toki nuo tyhjät sanat, kuvitelma siitä että pelkällä sanalla voisi kuitata väärän tekonsa. Jatkon kannaltahan on tosiaan oleellista nimenomaan se syyllisyys ja vastuunotto omasta toiminnasta (pyrkimys muuttaa omaa toimintaa).

Kuitenkaan mä en ymmärrä, miksi en sanoisi jollekin olevani pahoillani (sitähän se anteeksi tarkoittaa), jos olen pahoillani. Voihan olla, että jos käyttäydyn vain niin kuin ei mitään, niin se loukattu osapuoli voi luulla ettei mua vois vähempää kiinnostaa loukkasinko vai en.

22

Lisään vielä, että se taas on mun mielestä turhaa, jos tilanne on tyyliä "Saanko anteeksi" "Saat/et". Eli sitä en pidä tarpeellisena enkä oleellisena että pahoillaan olijan tarvitsisi saada jokin synninpäästö tältä loukkaamaltaan osapuolelta, mutta mun mielestä hyviin tapoihin ja kunnioittamiseen kuuluu se, että ilmaisee olevansa pahoillaan.



22

vaan muuttaa käytöstä tunaroinnin jälkeen.

Noin niinkuin yleisesti ottaen.

Oletkohan erään tutun naisihmisen pojan ex-vaimo? Hän nimittäin puhuu yhä pahaa poikansa ex-vaimosta vaikka erosta on jo vuosia ja vuosia. Ihan uskomattomia juttuja ja just lasten kohtelusta yms. Olen miettinyt että on kyllä uskomatonta läppää että mahtaakohan olla tottakaan...

mustamaalauskampanjaa, jota minua vastaan kävivät erotessani heidän pojastaan. Syyttivät muun muassa siitä, että ero oli syy miehen juomisen aloittamiseen. Eivät suostuneet näkemään totuutta, erosimme koska mies oli jo niin pahasti alkoholisoitunut. Aivan kaikesta puhuivat pahaa ja kyllä minä totuudet kestäisin, mutta kun valehtelivat silmääkään räpäyttämättä kaikesta. Esimerkiksi tuosta erosta. Että mies alkoi juomaan, kun minä jätin hänet miehen vuoksi, jonka kanssa oli pitänyt sivusuhdetta koko avioliiton ajan. Mitä puppua (uusi miesystävä tuli kuvioihin mukaan vasta 3,5 vuoden kuluttua erosta, ehkä aiemminkin olisin jonkun löytänyt, mutta meni niin paljon energiaa noiden törppöjen takia kaikkeen selvittämiseen). Tekivät lastensuojeluilmoituksia jne.

Kuitenkaan mä en ymmärrä, miksi en sanoisi jollekin olevani pahoillani (sitähän se anteeksi tarkoittaa), jos olen pahoillani. Voihan olla, että jos käyttäydyn vain niin kuin ei mitään, niin se loukattu osapuoli voi luulla ettei mua vois vähempää kiinnostaa loukkasinko vai en.

22

Tuo on ihan totta ja kyllä minä joskus poikkean periaatteistani ja pyydän anteeksi juuri siitä syystä, että epäilen että henkilö on niitä, jotka jäisivät märehtimään asiaa ja se tulisi meidän väliimme jos en sanallisesti ilmoita että tiedän tehneeni väärin pyytämällä anteeksi. Tosin tosiaan mieluummin sanon sen niin että tein väärin ja en tahdo enää toistaa virhettäni kuin sanomalla anteeksi.

Mutta itse olen opetellut tietoisesti olemaan nykyhetkessä ja olemaan raahaamatta menneisyyden kaunoja mukanani, ja siksi tuntuu itsestäni hullulta jos joku pyytää minulta anteeksi. Varsinkin jos teko ei ole juuri tapahtunut. En minä sitä enää ole muistellut muutenkaan ja katson jo tulevaisuuteen, siihen mitä jatkossa tapahtuu tämän ihmisen kanssa, eikä anteeksipyyntö enää liity mihinkään tekoon joka on minulle olemassa. Toki voin sen erityisesti kaivaa muististani halutessani mutta aktiivisesti sitä ei enää ole, eikä se ilman anteeksipyyntöäkään ole enää välillämme. Anteeksipyyntöjä tarvitaan vain jos raahaa menneisyyden painolasteja ihmissuhteissa mukana.

en usko anteeksipyyntöihin enkä anteeksiantoon. Minusta ne ovat turhaa sanahöpinää. Toivon että kun teko on takanapäin se unohdetaan ilman sen enempiä puheita ja jatketaan elämää.

Samalla lailla puhuu juuri se tyyppi jonka toivoisin minulta pyytävän anteeksi. Tietysti jos ei omasta mielestään ikinä tee mitään sellaista mitä sietäisi pyytää anteeksi, ei kait sitä silloin kannata anteeksi pyydelläkään. Sen sijaan jos itsekin tietää olevansa jollekin anteeksipyynnön velkaa, on ihan vaan tyhmää, lapsellista ja pelkurimaista ettei voi myöntää tehneensä väärin.

Mitä minä tunnen nykyaikakauden nuoria miehiä, niin pohjimmiltaan ne on just tuollaisia että keksivät naisista perättömiä väitteitä ja kilahtelee ihan ihmejutuista. Ne vaan ei lainkaan kunnioita naissukupuolta. Ehkä tämä nykyaikakausi vaikuttaa jossa naiset esiintyy musiikkivideoilla puolialasti ja muutenkin naista esineellistetään niin ettei miehet pidä meitä enää ihmisinä.

Tiedossa on kyllä ollut kaiken aikaa ettei kunnioita naissukupuolta ollenkaan, mikä on luonnollisesti yksi syy miksi pyrin välttämään tilanteita joissa joutuisin tyypin kanssa olemaan tekemisissä. Miksi ehdoin tahdoin hakeutuisin seuraan, jossa tiedän että mua ei pidetä yhtään minään siksi että olen nainen.

Surullisinta on ettei oo edes mikään "nuori mies", melkein nelikymppinen...

Kuitenkaan mä en ymmärrä, miksi en sanoisi jollekin olevani pahoillani (sitähän se anteeksi tarkoittaa), jos olen pahoillani. Voihan olla, että jos käyttäydyn vain niin kuin ei mitään, niin se loukattu osapuoli voi luulla ettei mua vois vähempää kiinnostaa loukkasinko vai en.

22

Tuo on ihan totta ja kyllä minä joskus poikkean periaatteistani ja pyydän anteeksi juuri siitä syystä, että epäilen että henkilö on niitä, jotka jäisivät märehtimään asiaa ja se tulisi meidän väliimme jos en sanallisesti ilmoita että tiedän tehneeni väärin pyytämällä anteeksi. Tosin tosiaan mieluummin sanon sen niin että tein väärin ja en tahdo enää toistaa virhettäni kuin sanomalla anteeksi.

Mutta itse olen opetellut tietoisesti olemaan nykyhetkessä ja olemaan raahaamatta menneisyyden kaunoja mukanani, ja siksi tuntuu itsestäni hullulta jos joku pyytää minulta anteeksi. Varsinkin jos teko ei ole juuri tapahtunut. En minä sitä enää ole muistellut muutenkaan ja katson jo tulevaisuuteen, siihen mitä jatkossa tapahtuu tämän ihmisen kanssa, eikä anteeksipyyntö enää liity mihinkään tekoon joka on minulle olemassa. Toki voin sen erityisesti kaivaa muististani halutessani mutta aktiivisesti sitä ei enää ole, eikä se ilman anteeksipyyntöäkään ole enää välillämme. Anteeksipyyntöjä tarvitaan vain jos raahaa menneisyyden painolasteja ihmissuhteissa mukana.

Mun pohdinnat lähtikin ehkä enemmän sellaisista nykyhetken tilanteista, ei niinkään sellaisista, että joku tulisi jotain 10 vuoden takaista juttua pyytelemään anteeksi. Vaikka se saattoi kyllä olla tavallaan enemmän tämän ketjun juttu (vanhat asiat siis).

Ja tosiaan ilmaus "pyytää anteeksi" on typerä. Mä ajattelen sen vain sellaisena pahoitteluna, en sellaisena että mä oikeasti pyytäisin jotakin ja odottaisin sitten antaako toinen anteeksi vai ei.

Kyllä minä syyllisyyttä tunnen, vaikka en välitä pyytää anteeksi enkä halua saada anteeksipyyntöjä.

Voin ymmärtää, että joku ei tunne sanaa "anteeksi" tarpeelliseksi, voipa pitää sitä teennäisenä ja sisällöltään joka tapauksessa hämäränäkin.

Mutta oletko tosiaan sitä mieltä, ettei myöskään ole koskaan syytä tunnustaa toiselle tietävänsä että teki väärin?

Esimerkiksi jos sinä olet kohdellut minua epäreilusti ja tiedät että kärsin siitä, sinun mielestäsi riittää että itse tiedät tehneesi väärin ja että yrität olla jatkossa toimimatta niin muita kohtaan (tai minua kohtaan)?

Kyllä minun mielestä loukatulle (tahattomasti tai tahallisesti) on tärkeää saada tietää että toinen sen jollain tasolla tunnustaa. Varsinkin jos olen ilmaissut loukkaantumiseni. Jos et koskaan tunnsuta että olen oikeassa, olit epäreilu, niin välillemme jää ikäänkuin turha loukkaantuminen minun puoleltani ja silloinhan minä olenkin se jonka pitäisi muuttaa käytöstään.

Tätä "tunnustamista" itse tarkoitan kun pyydän anteeksi, ja sellaisena myös muiden anteeksipyynnöt tulkitsen.

Hän oli minulle erittäin tärkeä, mutta samaan aikaan hän käytti minua hyväkseen. Tahtoisin että hän kertoisi minulle että hän oikeasti välitti minusta jossakin välissä. Tahtoisin että hän pahoittelisi sitä kaikkea mielipahaa mitä hän minulle aiheutti.



Mutta joo, turha odottaa sellaista, pistin välimme poikki kun sain tietää näistä hänen uusista pulistaan