Haaste kaikille av-mammoille, onko kotiäidin arki ihanaa velttoilua? :)

joko kaikki klikkasi vastauksensa sinne sivulle?

Mun mielestä lasten kasvattaminen oli helevetin raskasta, ei lainkaan ihanaa velttoilua. Töissä olisi päässyt helpommalla, mutta ei käynyt edes mielessä laittaa alle 3v lapsia hoitoon. Kaksi lasta puolentoista vuoden ikäerolla ja synnytyksen jälkeisen masennuksen pukkasi valitettavasti. Ei siis ihanaa lainkaan, mutta tänä päivänä olen tyytyväinen valintaani olla kotona. Lapset ovat jo koululaisia, ovat IHANIA, käyttäytyvät hyvin ja koulu sujuu molemmilla. Useamman kerran olen saanut kommenttia lapsistani, että heistä huomaa, että ovat olleet kotihoidossa. Sen huomaa tasapainoisuudesta ja tietynlaisesta rauhallisuudesta=keskittymiskyky. En kadu valintojani. Nyt olenkin sitten töissä "loppuikäni" eli vajaa 30v ajattelin vielä sorvia vääntää.

aika helppoa vaikka lapi heräsi tunnin välein. Nyt viimesillään raskaana taaperon hoito on ihan kauheeta. Ei jaksa mitään. Mieluummin poimisin vaikka mansikoita vesisateessa tai tekisin opiskeluaikaisia tehdashommia.

molemmat eli osa-aikatyö ja lastenhoito. Mulle ei sopinut kolmen pienen lapsen kanssa kokoaikatyö. Kotona en ehtinyt tehdä enää mitään ja kaiken aikaa oli stressi ja kiire. Tällä hetkellä olen työtön ja saan ansiosidonnaista. Työelämään mulla ei just nyt ole kiirettä takaisin. Sitten kun palaan, haluan tehdä osittaista.

lapsen koulun ja vuorotteluvapaan alkamista.



Saan palata hetkeksi kotiäidiksi ja elää vapaammalla aikataululla.



Kyllä, minusta kotiäitinä on helpompaa ja lepposempaa. Koko perhe hyötyy.

Kahden lapsen äitinä vielä ehkä ehti, mutta nyt kun lapsia on neljä, ei todella ehdi velttoilemaan. Joka lapsella omat vaatimukset ja tarpeet ja ne saa pyykkiäkin sellaisen kasan aikaan ettei pyykkikori ole koskaan tyhjä. Niiden syömä ruokavuorikin on aikamoinen ja se pitää kantaa kaupasta kotiinkin.



Mua vähän risoo, jos päätelmä kotiäitien velttoilusta tulee siitä, kun kahden lapsen mamma istuu sanomatalossa vauvan kanssa salaattilounaalla esikoisen ollessa päiväkodissa saamassa virikkeitä ja varhaiskasvatusta. On kai se silloin velttoilua. Jos kaikki lapset on kotihoidossa, niin sori vaan ei ehdi velttoilemaan. Ei ainakaan silloin, jos tahtoo tehdä lasten kanssa muutakin kuin pakolliset syömiset ja hengissäpysymiset.

Kotiäitivuodet olivat elämäni rennointa aikaa. Mitä sitä kieltämään.

ihanaa, rentoa ja ylellistä. Sitä aikaa on ikävä kun joutuu nyt stressaavassa työssä taas raatamaan. Mielelläni olisin kotirouva loppuikäni.

tekee samat asiat työajan jälkeen.. Itse olin reilun vuoden nimenomaan lomalla kun olin lapsen kanssa kotona, olisin voinut olla vaikka kuinka pitkään, mutta sillä reilulla 200€/kk, mitä kotihoidontukea jää käteen ei pysty jäämään kotiin pidemmäksi aikaa kuin muutamaksi kuukaudeksi..

yllättäen kaikki jotka on sitä mieltä et on, ovat jo muissa hommissa. aika kultaa muistot? tätä tapahtuu..

t. rouva, kotiäitinä jo viidettä vuotta

rentoa, kahden alle3v kanssa tauotta painamista aamusta yöhön.



Elämäni rankin vuosi oli 0 ja 2v lasten kotiäitinä.

Täyttä ylellisyyttä, 3 lasta, vanhin 4.

onhan tuossa tietty vapaus. Saa itse aikatauluttaa tehtävät hommat, ja lasten lääkärit jne on helppo järjestää. Töissä olo vaikeutta kyllä näitä..

Mutta kyllä kotonakin töitä tehdä saa, lähinnä se velttoilu on sitä että stressi tekemättömistä töistä kotona ei paina, kuten painaisi jos pitäisi olla palkkatyössä.



Oma ratkaisuni on 50-50. Kummastelen tätä kotiäiti (kotihoidontuki) vs. työssäkäynti- keskustelua. Käyn töissä 50% työajalla, ja hoidan nuorimman lapseni+ erityislapsen kotona, saan siis kotihoidontukea. Meille sopiva ratkaisu, ei lainkaan huono :)

Jokainen tekee elämästään sellaisen kun haluaa. Jos haluaa kotona laiskotella, lasten kustannuksella, se on mahdollista. Mutta kyllä työssä olevien äitienkin elämisessä, ja aktiivisuudessa, on suuria eroja.

Nyt vauvan kanssa kotona ja olen paljon kiireisempi kun koskaan työssä ollessani.



t. Kotiäiti

Meillä on kolme lasta, joiden kanssa olen ollut kotona monta monta vuotta. Ja olen edelleen nuorimmaisen ollessa jo 3v.

Koskaan mulla ei ole ollut tunnetta, että olisi hirvittävän rankkaa. Toki vauva-aika on vauva-aika, mutta noin pääsääntöisesti aika rentoa aikaa tämä on ollut.

Luulen, että syy on siinä, että olen aika rennosti ottava ihminen. En stressaa kaaoksesta, en siitä, että ulkoillaanko joka päivä jne. Ainoa rankkuus on yksinäisyys, joka helposti vaivaa.

Mikä tässä nyt sitten niin kovin rankkaa pitäisi olla? Tokihan se on kuluttavaa, kun aamusta iltaan joudut palvelemaan toisia ja kuuntelemaan kitinää ja huutoa, mutta on niitä lepohetkiäkin, kun vain osaa pitää silmät sen suhteen auki. Moni kotiäiti tekee usein asioista vaikeampia kuin ne ovatkaan.

Elämä itsessään on jo rankkaa - olit kotiäiti tai et.



MUTTA tämäkään asia ei ole ihan mustavalkoinen. Riippuu paljon ihmisestä kuinka kokee asiat ja miten saa asiat rullaamaan jne. Toiset nauttii halon hakkuusta, toiset ei.

Mun mielestä tää kotonaolo on ihan silkkaa löysäilyä verrattuna työelämään, päivän suurin haaste on saada ruoka tehtyä järkevään aikaan. Töissä kalenteri täynnä aamusta iltaan ja juoksen paikasta toiseen. Koko ajan kamalat paineet ja joku hengittää niskaan, tulosta pitää tulla.



Mutta jos tekee jotain vähän iisimpää työkseen, ei ero välttämättä ole suurensuuri. Tai jos on vaikka opiskelija, aika helppoahan se opiskelukin oli, näin jälkeenpäin ajatellen.



Tästä löysästä olotilasta en kuitenkaan tykkää, menen töihin ihan kohta, kun vanhempainvapaa päättyy, mies jää hoitovapaalle.

ja vähemmän joutuu kuuntelemaan vittuilua kotona. Ei tarvitse myöskään juurikaan ajatella, eikä kantaa vastuuta muista kuin lapsista.



Helppoa kuin heinänteko palkkatyöhöni verrattuna!

minulla aina tökkää yksi asia:



Kotiäitiys on muka oikeasti jaksamisen äärirajoille venymistä viisine lapsineen ja näiden kaikenlaisine terapioineen, jatkuvaa pyykin pesemistä ja kuolan/pissan/kakkan pyyhkimistä, askartelua hermo pinkeänä koska pitäisi jo olla tyhjentämässä astianpesukonetta ja kiirehtimässä taas johonkin terapiaan tai hammashoitoon tai keskusteluun tai jos ei muuta niin vähintään puistoon satoi tai paistoi, lounaan kokkaamista ja sen pois korjaamista tauotta siihen kunnes pitää alkaa soseuttaa marjoja välipalaa varten ja taas vaan siivotaan ja hikoillaan ja vasemmalla kädellä ohjataan lasten kehittäviä lautapelejä stressataan siitä, että pitäis haravoida ja siivota varasto ja "no, okei, laittakaa sit se DVD jos kerran kokoajan pitää tapella".



Jos oikeasti kotielämä on niin vaativaa, että se on yhdelle aikuiselle työ 24/7, niin eikö niille lapsille olisi oikeasti vähemmän stressaavaa olla päiväkodissa vaikka 6 h kuin tämän kotia töinään hoitavan aikuisen kanssa kotona? En minäkään vie lapsia työpaikalleni ja hoida heitä siinä omien hommien ohella, monet kotiäidit tuntuvat kuitenkin laskevan 90% kuormituksestaan tulevan kodinhoidosta, ei lasten hoidosta.