Saako äiti räjähtää lapsille (14v, 12v ja 7 v) jotka aina vaan lorvii eikä tee mitään järkkevää

säännöt...



-ap-

varmaan lapsille räjähtäminen auttaa asiaan kuin asiaan. Huokaus.

Vai onko tosiaan nykyään se käytäntö lapsiperheissä että mitään kuria ei saa olla ja että vanhemmat passaa lapsia niin kauan että muuttavat pois ja tekee kaiken heidän eteensä?



Ihan tosiaanko se pitää paikkaansa mitä poika 12v sanoi että kukaan muu ei joudu itse siivoamaan omaa huonetta eikä tekemään MITÄÄN kotitöitä?



Kyllä mä oon jotunut vanhempia auttamaan kotitöissä yms... eikä ole koskaan tullut mieleenkään sanoa vastaan heille, olen varmaan sitten lellinyt lapseni pienenä pilalle kun ovat kasvaneet tuollaisiksi laiskureiksi jotka vaan makaa päivät ja valittaa kun ei ole mitään tekemistä ja on tylsää jne...





ap

Ehkä tuon ikäisille ei kuitenkaan voi antaa liikaa vapautta kotitöiden suorittamisen kanssa, vaan pitää olla selvät reunaehdot.

Esim. Huoneen voi siiota minä päivänä tahansa, mutta sunnuntaina viimeistään. Ja ennen kuin se on tehty, ei mitään kavereita, telkkaria tms vapaa-ajan ohjelmaa.



Minä herättelen murkun, en halua rytmin keikkaavaan ihan nurin viikonloppuna. Herättelen kuitenkin ystävällisesti, aamupalapöytä odottaa tai siitä on jo laitettu murkulle "annos" odottamaan.



Vaatteiden jättäminen: olen päättänyt olla nostamatta enää yhtään vaatetta. Ystävllisesti käsken -heti- nostamaan vaatteet lattialta tai laittamaan kengät telineelle. Seison ja odotan ja katson, että se tapahtuu. Luulisi että parissa vuodessa alkaa oppi mennä perille...



Oma äitini oli ihana, mutta teki juuri noin, että pyysi muitakin tekemään kotitöitä, ja oli hirveän marttyyri kun mitään ei tapahtunut. Muistan vaan vielä miten ikinä ei ollut sopiva hetkii tai ei vaan muistanut, ja tuntui se "mäkätys" kohtuttomalta, kun aikomuksia oli kuitenkin ollut jossain mielen perällä.

vielä pieniä, mutta tosiaankin aiotaan vaatia omien jälkien siivoamista ja muutenkin osallistumista kotitöihin. Eihän ne muuten mitään opi tekemään ja luulevat saavansa kaiken valmiina. Tyttö meillä parin vuoden, mutta kyl pienestä pitäen opetetaan omia leluja siivoamaan pois ja muutenkin otetaan puuhiin mukaan.

Kyl olisin tiukkana ja rangaistukset mukaan, jos ei mene jakeluun.

Mulla vaan on tosi hankala olla hermostumatta koska itse tein aina kaiken heti kun pyydettiin, en koskaan kitissyt vastaan eikä mulla ollut mitään syytä olla auttamatta, en vaan käsitä sitä että miten se on joillekin niin vaikeaa, mulla ei itsellä ollut vanhempien kanssa koskaan mitään riitoja siitä missä mun vaatteet oli tms, liakiset vietiin pyykkiin ja puhtaat kaappiin jne... takit naulakkoon ja kengät hyllyyn, en käsitä sitä miksi ne on niin hankala laittaa samantien oikeille paikoille niin kukaan ei asiasta koskaan motikottaisi tai huomauttaisi...



Mutta jos pyydän siivoamaan vaikka koulurepun ja kengät keskeltä eteistä niin vastaus on aina kohta ja sitä kohta ei koskaan tapahdu... siinä ne on vaikka sanoisin asiasta 5 kertaa ja sitten kunnes räjähdän asiasta olenkin ihan paska...





Miksi aina pitää sanoa vastaan?



ap

Sinä olet Äiti. Ja ne lapset ovat aivan viattomia siihen, että ovat syntyneet.

Miksi teit lapsia jos et pysy kasvattamaan niitä? Millainen äiti olet, kun olet ne noin laiskaksi ja tottelemattomaksi saanut?

Et äiti ensinkään.

Oma vikasi siis.

Sinun olisi pitänyt jo alun alkaenkin, siinä vaiheessa kun esikoinen aloitti ryömimisen, alkaa opastaa lapsia kärsivällisesti lempeästi keskustelemalla ja ennenkaikkea omalla esimerkillä.

Ovatko lapset olleet päiväkodissa? Eli olet hylännyt heidät toisten hoivaan kun olet itsekkäästi tehnyt uraa? Lapset eivät siis ole saaneet äidin rakkautta ja ovat kokeneet hylätyksi tulemista ja tässä lopputulos.



Vai oletko ollut kotiäitinä, miehen ja yhteiskunnan siivellä, lorvinyt kotona ja roikkunut netissä, lapset jääneet vaille päivähoidon tarjoamia virikkeitä ja itsenäisyyteen kannustamista?



Voit korjata vielä tilanteen.



Istut alas, otat kaikki lapset viereesi. Halaat heitä jokaista. Kerrot, kuinka rakastat heitä, kuinka he ovat tärkeitä, sanot nimeltä jokaisen erikseen.

Pyydät anteeksi jokaiselta erikseen, että olet komentanut ja käskenyt ja juuri hetki sitten karjunut. Kerrot ettet ole itse saanut lapsuudessa riittävästi rakkautta ja töissäkin on kiirettä ja paineita, mutta silti SINÄ toimit väärin.

Sitten kerrot, miten ilahtuisit jos he teksivitä ihan pikkuriikkisen kotitöitä.

yhdessä rakennatte tehtävätaulukon, johon jokainen saa merkitä mitä haluaa tehdä ja milloin.

Kun tämä kotitehtäväkalenteri on käytössä. muistutat lapsia lempeästi että "kulta, tänään oli sinun vuoro tyhjentää tiskikone" jolloin yllättäen huomaat, että teini vastakin: voi äiti, minä melkein unohdin, olipa kiva että muistutit, olin menossa kavereille hengaamaan, mutta perun sen koska haluankin ilahduttaa sinua ja silittää pyykit, imuroida, pestä ikkunat, kitkeä puutarhan... sen jälkeen sinä paistat lettuja, syötte ne kermavaahdolla ja itse tekemälläsi hillolla ja pelaatte pari lautapeliä ja askartelette ensi vuotta ajatellen ystävänpäiväkortteja..



Näin meillä.



jesh.

Kiitos nauruista :)

ap

ja ennenkuin kuin kukaa vetää hernettä nassukkaan, tuo kaikki oli sarkasmia.

Tyypillinen av-mammavastaus siis, näitä täällä lähtee tulemaan aina ja aina.



Meillä kynnyskysymys on ruokailu.

Riippumatta siitä, mitä ruokaa on, AINA ja AINA, se on tappelu. 8 vuotias sikailee, mykeltää haarkukan kulmalla pihviä, ottaa lihapullan / lihapalan haarukkaan ja sorkkii siihen perunamuussia, ja aina sama, että käytä veistä.



4 vuotias ulvoo naama ammollaan kuin olisi giljotiiniin menossa.

Minäkin olen polttanut käämit noiden -kohta- vastausten kanssa, joten pikkujutissa, kuten repun nostamisessa tai yöpuvun korjaamisessa ei ole enää kohta-optiota. Sen tapahtuu heti kun käsketään, ja jos se keskeyttää jotain ikävästi, niin HYVÄ! koska ehkä sitten muistaa seuraavalla kerralla laittaa sen repun paikalleen heti sisälle tullessa.



Joskus olen myös yrittänyt keskustella lasten kanssa, mitä he itse ehdottaisivat, miten tavarat pysyisivät paikallaan paremmin. Ihan rauhallisia ja hauskoja keskusteluja on syntynyt.

kaikki on ok ja sopii lapsille mutta huomenna ei niitä enää muisteta...



Ollaan myös kokeiltu sitä taulukkoa johon merkkaan hommat mitä pitää milloinkin tehdä, roskapussin vienti, kissanhiekka laatikon tyhjennys, imurointi, iltapalan laitto,lattian pesu, tiskikoneen tyhjennys tms... siitä saa jokainen merkata homman mitä hoitaa ja pyyhkii yli kun on hoitanut, monesti sitten käy niin että lapsi tulee koulusta ja minä illalla töistä niin mitään ei ole tehty... ja sitten muistetaan että läksyt on tekemättä ja koekin on huomenna ja tarvis lukee yms...



Ehkä mä oon sitten vaan antanut liian helpolla perksi ja hoitanut ne hommat sitten itse kun kukaan muu niitä ei ole tehnyt.



Nyt alkaa kunnon kuri tässä talossa.

Mites teillä muilla noi pelaamis/tv:n katsomis ajat on, miten kauan päivässä saa niitä tehdä?



ap

Mun äiti oli jatkuvasti kiukkuinen. Niin ja neuroottinen siivoaja ja "pakko tehdä koko ajan jotain -tyyppi" ja myös marttyyri, jos muut eivät osanneet lukea hänen ajatuksiaan ja kun muut eivät olleet yhtä neuroottisia. En tarkoita että sinä olisit sellainen (toivottavasti), tämä vain alustuksena...



Mutta tosiaan, tuo kun sanoit että "Nyt sanoin isommille lapsille että he saavat alkaa sitten imuroimaan koko talon aina välillä että ei se ole pelkästään mun yksinoikeus kun en täällä yksin sotkekaan" jotenkin särähti. Ei siksi, etteivätkö lapset tosiaan voisi imuroida vaan siksi, että tuli heti mieleen miten oma äitini tiuskaisi kiukkuisena tuon tapaisia juttuja. Siitä tuli tunne, että kotityöt on rangaistus siitä että olen epäkelpo ihminen (kun tosiaan oli koko ajan kiukkuinen kun emme yltäneet hänen neuroottisiin siivousstandardeihinsa). Elin pitkään ihan pellossa ja sotkin sotkemistani, kun pääsin sieltä kodin painostavasta ilmapiiristä pois.



Ai niin ja mä kyllä vielä kaiken lisäksi nöyrästi tein aina kaiken mitä käsketään. Mutta äiti kilahteli silti, koska a) joskus mun olisi pitänyt keksiä ilman erillistä kehotusta, että sinä päivänä mun tulisi esim. tehdä ruoka tai mankeloida lakanat (rento ei voinut olla ollenkaan, kun aina sai pelätä mistä se nyt kilahtaa kun tulee kotiin) b) mun olisi täytynyt kehotuksen saatuani ryhtyä toimeen HETI. Esim. aamun lehden lukeminen loppuun sai äidin suuttumaan. Se ilmaisi hänelle, etten aiokaan tehdä koko juttua. Usein sitten meni raivoa kihisten ja kiroillen tekemään sitä mulle osoitettua työtä, jos en ollut 5 minuutin sisällä rynnännyt sitä tekemään. (Vaikka siis olisi alunperin tullut käsky "ota sitten tämän päivän hommaksesi tuo vaatteiden silittäminen", ja mä olisin vastannut että "ok". Halu olla marttyyri oli kai niin suuri, että jotenkin alitajuisesti ihan "mielellään" meni sitten tekemään sitä mun hommaa että sai taas lisää kihistä miten olen laiska paska ja miten hän joutuu kaiken aina tekemään. Jos sitten sanoin, että no mitä sä nyt aloit niitä silittää kun mä lupasin sen tehdä, niin raivostui vielä lisää koska tietenkin mä vaan feikkasin kun oikeasti viivyttelin tahallani sen 5 min että hän "joutuu" mennä sen tekemään.)



Jos VÄHÄNKÄÄN löydät itseäsi tästä kuvauksesta niin suosittelen pitkää ja vakavaa peiliin katsomista.

on tullut tollasia, siks koska lasten isä antaa niille kaiken periksi, nytkin kysyi että missä nuorin lapsi on ja sanoin että katsoo tv:tä, niin isä vaan hymähti eikä voi mennä ajamaan lasta pois.



Jumalauta, juttu on niin että jos aikuinen haluaa kerran viikossa katsoa muutaman tunnin tv:tä niin kyllä siitä lapsi silloin väistää.



Me saatiin kotona katsoa tv:tä silloin jos vanhemmat ei sitä katsoneet ja jos alkoi joku isän ohjelma niin lapset väistyi.



MEillä mies ei voi ollenkaan komentaa lapsia tms, en tiiä en jaksa enää ku ihan sama mitä itse tekee niin lasten isä kumoaa kaiken.



ap

Minä olen sarkastinen nro 9 ja tämä, jonka lapset suhtautuu ruokailuun kuin se olisi joku kidutustilanne.

Tottakai meillä on joskus JOSKUS sellainen tilanne, että syövät ruokansa reippaasti ja hyvin, mutta se on kyllä yhden sortin harvinaisuus. Miten te muut saatte kakaranne syömään?

Ilman, että siinä lautasen takana itketään tai vaaditaan syöttämään? - kyseessä 4 v, pian 5 v. Tässä tapauksessa tiedän, että johdonmukaisuus auttaisi, mutta millä saan miehen uskomaan, että hän oikeasti hankaloittaa minun tilannetta? Kun isi antaa periksi, syöttää. Sitten ipana istuu ja parkuu: isiiii! isiiii!

naapuriinhan tämä kuulostaa, kuin lasta pahoinpideltäisi ja hän huutaa isiä apuun.



Ja 8 v sikailee. Tai ulvoo ja parkuu, pahaa pahaa pahaa yöööök.



Sitten sitä hermostuu: turpa kiinni ja SYÖ! tai joudut penkkiarestiin.



Nyt on 8 v huonearestissa, leegot on siivottava, annoin 15 min aikaa, tai ne lähtee - koska olen 2 viikkoa kauniisti pyytänyt, mitään ei ole tapahtunut, ja teki taas ruokailusta näytelmän.



4 vuotias on kohta tunnin istunut.



ihan tavallista perusruokaa tämä on, eikä tämä johdu siitä, että on joku väärä ruoka, tai tämä on pahaa ruokaa, vaan jokaisen ruuan kohdalla on sama tilanne. Nakkeja ja makaroonia kun ei aina viitsi. eikä tuo niitäkään syö ns. kunnolla, ilman itkua.



ei, ei ole mitään fysiologista ongelmaa.

jos nätisti sanoo. Pieni räjähdys silloin tällöin pitää kakarat aisoissa.

intona siivoomiseen. Ei elämää voi hallita siivoamalla,eikä sopia asioita yksipuolisesti, kuten ap lasten kanssa tekee. Entä jos lapset olisivat sopineet määräenemmistöllä että ei ole mitään siivouksia, olisko silloin asia "sovittu". Jos sun äitis on pilannu sun nuoruuden, ni pitääkö antaa vahingon kiertää. Pitääkö vapaapäivä käyttää tälläisestä asiasta rähjäämiseen? Omasta mielestä olet oikeessa, so what?

Sano matalalla äänellä ihan rauhallisesti mitä odotat heiltä. Opeta yksi asia kerrallaan. Illalla voit sanoa, että huomisesta lähtien kengät laitetaan jonoon joka ikinen päivä tästä lähtien. Onko ymmärretty? Jos ei mene perille etuuksia pois ilman lässytystä.



Tuonikäiset lapset tekevät jo monia kotitöitä -eikö? Jos lapset eivät näe vaivaa kodin siisteydessä niin kuinka he oppivat kunnioittamaan kotiaan?

Ja sen takia mun mielestä on kohtuutonta että joudun lastenkin jäljet siivoamaan.



Mä en ole mitenkään kärsinyt siitä että jouduin kerran viikossa siivoamaan ja että jouduin laittamaan takin naulakkoon ja viemään repun omaan huoneeseen ja joskus imuroimaan koko talon kun äiti oli töissä ja tyhjentämään tiskikoneen, sainhan mä sentään siitä viikkorahaa vanhemmilta.



ap

intona siivoomiseen. Ei elämää voi hallita siivoamalla,eikä sopia asioita yksipuolisesti, kuten ap lasten kanssa tekee. Entä jos lapset olisivat sopineet määräenemmistöllä että ei ole mitään siivouksia, olisko silloin asia "sovittu". Jos sun äitis on pilannu sun nuoruuden, ni pitääkö antaa vahingon kiertää. Pitääkö vapaapäivä käyttää tälläisestä asiasta rähjäämiseen? Omasta mielestä olet oikeessa, so what?

No tätä minä just tarkoitin. Vika on äidin. Lapsiparat.

Äiti, nainen, vaimo: mene ja siivoa itse. sitä varten sinä olet olemassa.

Toisaalta: kun siivoat, olet yli-innokas ja häiriintyneen siivousintoilija, astenteellasi tuhoat lastesi mielenterveyden ja tulevaisuuden.

Mutta: jos teillä ei ikinä kukaan siivoa, ei edes siivooja, teillä alkaa olla niin paskasta, että se on jo terveysriski ja etkä kykene opettamaan lapsillesi alkeellisimepiakaan asioita ja lapsesi kärsivät.

teveisin nro 9