Rupesin lukemaan A-L Härkösen kirjaa Onnen tunti

sitten itsekin kitkerä mutta minusta tuo on vain huumoria, joka perustuu todellisuuteen, siis että monet muutkin ajattelevat noin.

Minulla ei ole hauskaa, kun luen tuollaista tekstiä. Tykkään kirjoista, joiden kirjoittaja pitää itsekin hahmoistaan. Jos kirjoittaa oikein inhorealistisesti niin että kirjoittaessaankin jo halveksii henkilitään, tekstiä on ikävää lukea. Tai jos kirjailija tuntuu kirjoittavan yhä uudelleen omaa traumaansa. ap

taas ei kuulosta mitenkään siltä, että halveksisi henkilöitään, varmasti a-l itsekin ajattelee toisinaan lapsista noin (kuten suurin osa ihmisistä). Enkä koe tuollaista ajattelua mitenkään hyytävänä, kun ei siinä lue, että "ja hänen teki mieli repiä lapsilta päät irti ja syöttää ne alligaattoreille". Mutta eihän kaikesta olekaan pakko pitää.

taas ei kuulosta mitenkään siltä, että halveksisi henkilöitään, varmasti a-l itsekin ajattelee toisinaan lapsista noin (kuten suurin osa ihmisistä). Enkä koe tuollaista ajattelua mitenkään hyytävänä, kun ei siinä lue, että "ja hänen teki mieli repiä lapsilta päät irti ja syöttää ne alligaattoreille". Mutta eihän kaikesta olekaan pakko pitää.

Tykkään just lukea Härkösen kirjoja.Olen kanssasi samaa mieltä.

nappasin lasten kanssa mukaani kiireessä, kun kaipasin lukemista. Ajattelin antaa kirjalle mahdollisuuden vähän kuin puhtaalta pöydältä. Luen tietysti sen loppuun, kun aloitinkin, mutta Härkönen ei todella ole suosikkejani. Ostin myös Kohelon Ohessa tilinumeroni, naureskelin sen runoja illan. ap

Kirja oli tarjouksessa kirjakaupassa, 15e

tunnistan niissä itseäni :) ovat sietämättömän rehellisia eikä mitään kaunista sanahelinää.

Tuohan oli varsin kaunista tekstiä asioista. Mäkin tunnen puistattavaa inhoa sellaisia (olivat sitten pulleita tai ei) syljeskeleviä lellipentuja kohtaan, jotka eivät osaa käyttäytyä. Ja kyllä mua raivostuttaa riehuminen ja pianonpimputus juhlissa. Itsellänikin on lapsia, ja heidät olen opettanut käyttäytymään. Siksi ärsyttää kahta kauheammin, kun joku toinen ei viitsi.



Se ei ole lasten vika, totta, mutta olisin tekopyhä jos en myöntäisi, että vieraat, huonosti käyttäytyvät lapset ärsyttävät todella.



Arvostan siis rehellistä otetta tuossa kirjassa, vaikka muuten en Härkösestä kirjailijana niin välitäkään. Henkilönä taas en tunne häntä ollenkaan enkä tee johtopäätöksiä hänen luonteestaan kirjojen, kolumnien tai haastattelujen perusteella.

vaan eipä ole enää. Nuo nykyiset jutut on vaan lapsellista ylilyötyä ja muka niin älykkään sarkastista kitinää.

Siinä oli omia herkkiä kohtiansa, mutta en silti pitänyt siitä. Kaikki kirjan hahmot olivat kuin karrikoituja. Liian pitkälle alleviivattu heidän luonteitaan ihan kuin Aku Ankassa rosvot ovat häijyn näköisiä ja parransänkisiä ja oopperalaulajat lihavia.



Ihana suloine pikkutyttö aah-ooh, juro ja tympeä pikkupoika, juoppo ja ainoastaan oksettava äiti, täydellinen mies jne. Kertojaminä oli juuri sellaisen neuroottisen ja epävakaan oloinen kuin millaiseksi miellän kirjailijan itsensä.



Hahmot eivä kerta kaikkiaan olleet uskottavia ja kärjistykset tekivät kiusaantuneen olon. Tuli vähän mieleen 60-luvun kioskiromaani tai jokin Suomi-Filmin melodraama. "Kalvea Äiti vaipui uupuneena miehensä vahvoille käsivarsille. Enkelinkiharainen pikkutyttö pyyhkäisi hänen poskeaan räpytellen ripsistään suuria kyynelkarpaloita. Poika jurotti puukko kourassa nurkassa. Hän vain ei kyennyt parantamaan kaikkia äidinrakkaudellaan, oih!" ap

ap

kun en ajattele kanssaihmisistä kovin paljon mitään juuri koskaan?

Vain jos joku käyttäytyy todella häiritsevästi, kiinnitän huomiota ja ärsyynnyn mutta sellaista sattuu aika harvoin kuitenkin.

Mä luulen, että A-L liioittelee, jotta sillä olisi jotakin kirjoitettavaa.

ja kaikilla on hirmu kivaa ja mukavaa.

hän voisi todellakin kirjoittaa vaikka jatkoa tuosta perheestä ja riittämättömyyden tunteesta, mutta lähestymistapa, kirjoittamistapa on sellainen, etten vain pidä.



Luin vastikään Eve Hietamiehen kirjat Yösyöttö ja Tarhapäivä ja hänkin juuttuu toistamaan samoja kliseitä, mutta hänen sävynsä on ihan toisenlainen! Kirjat ovat lämpimiä, hän tavallaan rakastaa kaikkia henkilöitään. Epäuskottavia ylilyöntejä hänkin tekee (varsinkin parin puistomamman hahmon kohdalla ja päähenkilö tehdään turhankin tyhmäksi välillä), mutta hän jotenkin pitää perheistään kirjoittaessaan.



A-L kuulostaa siltä kuin kuuraisi itseään verinahalle omista ongelmistaan, inhoaa itseään ja siirtää omia inhotuksiaan kirjoihinsa. ap

kirjailijoista, koska toiset tykkää kovasti hänen tyylistään. Kuten minä.

Minusta se äiti ei suinkaan ollut juoppo ja ainoastaan oksettava, vaan se oli se alun vaikutelma. Myöhemmin kuvaan tuli mukaan muita sävyjä, positiivisia. Eikä se mies ollut täydellinen eikä pikkupoika tympeä. Pikkupojasta tuli pinvastoin ihan sympaattinen vaikutelma (ehkä vaikuttaa että itselläni on kohta 11v poika), mutta tottakai tuonikäinen on juro eikä syöks suinpäin uuden kasvattiäitinsä syliin. Se vasta epäuskottavaa olisi.

Ja se pikkutyttö, olihan se hurmaava ja kiltti ja ihana, mutta se oli sitä kaikille aikuisille, täysin vieraille esim kaupassa jne. Minusta siinä kerrottiin sen tytön "ongelma" tai oire lapsuutensa turvattomuuteen tms.

Päähenkilöst tuli kieltämättä mieleen itse kirjailija :) Ei tämä romaani mielestäni todellakaan ollut parasta A-L Härköstä.

Siinä oli omia herkkiä kohtiansa, mutta en silti pitänyt siitä. Kaikki kirjan hahmot olivat kuin karrikoituja. Liian pitkälle alleviivattu heidän luonteitaan ihan kuin Aku Ankassa rosvot ovat häijyn näköisiä ja parransänkisiä ja oopperalaulajat lihavia. Ihana suloine pikkutyttö aah-ooh, juro ja tympeä pikkupoika, juoppo ja ainoastaan oksettava äiti, täydellinen mies jne. Kertojaminä oli juuri sellaisen neuroottisen ja epävakaan oloinen kuin millaiseksi miellän kirjailijan itsensä. Hahmot eivä kerta kaikkiaan olleet uskottavia ja kärjistykset tekivät kiusaantuneen olon. Tuli vähän mieleen 60-luvun kioskiromaani tai jokin Suomi-Filmin melodraama. "Kalvea Äiti vaipui uupuneena miehensä vahvoille käsivarsille. Enkelinkiharainen pikkutyttö pyyhkäisi hänen poskeaan räpytellen ripsistään suuria kyynelkarpaloita. Poika jurotti puukko kourassa nurkassa. Hän vain ei kyennyt parantamaan kaikkia äidinrakkaudellaan, oih!" ap

Nyt käyn seuraavan haasteen kimppuun. Olen siirtänyt pitkään tuon aloittamista, mutta pakko kai se on (Katja Kettu: Kätilö) ap

olisi kirjoittanut kirjan pelastakaa lapset ry:n toiveesta niinkuin positiivisen mainoksen sijasta. Kirja oli minusta tylsä, juoni ennalta-arvattava ja hahmot jäivät pintaraapaisuksi. Harmi, sillä kirjailijan lahjoilla olisi saanut aikaan huomattavasti rajumpaa ja realisisempaa kuvausta. Ylimakea kirja, sanon minä. Ällötti se röyhelöhameita ompeleva päähenkilö, en tykännyt yhtään tyyppinä.



Ken katsoi tv 2:a dokkarin joka kertoi huostaanotetuista lapsista, sai taatusti enemmän todellisuutta vastaavan kuvan tilanteesta.

Taidan tarvita muutaman vuoden happea aina Härkösen kirjojen välillä. Tuo arvelu tilauskirjasta onkin mielenkiintoinen ajatus. Mietin onko A-L haastatellut sijaisperheitä kirjaansa varten enkä mitenkään saanut uskottavaa kuvaa siltikään. Faktat ovat varmaan totta monesta kohtaa, mutta... Uskottavuus ja kokemus, sellainen aito tunne puuttuu. Sijoituslasten vanhemmat ja sossutädit kaikki olivat ainoastaan vastenmielisiä.