Suomalainen pikkulasten äiti joutuu raatamaan töissä
ja laittamaan lapsensa hoitoon järkyttävän pitkiksi ajoiksi. Tämähän on sitä tasa-arvoa.
Muissa eurooppalaisissa maissa äideillä on mahdollisuus olla kotona tai tehdä puolipäivätöitä, ja mies tienaa tarpeeksi.
En ihmettele, miksi Suomi nousee jatkuvasti maailmallakin otsikoihin väkivaltaisuuksiensa takia. Lasten kasvatus on heitteillä alusta alkaen ja vanhemmilla ei ole päässä muuta kuin helvetillisen asuntolainan maksaminen ja elintasokilpailu.
Paska maa, onneksi en asu siellä enää. Meillä on elintaso ihan toista eikä itseä tarvitse tappaa töillä.
Kommentit (97)
Meillä me kumpikin säätelemme oman työpäivän pituutemme - ja niin tekee käytännössä melkein kaikki lastemme kaverien vanhemmatkin.
Vaikka millaista viritelmää on tarjolla.
Ja niiden lisäksi vielä vuorotteluvapaata jne.
miten voi säädellä tai vuorovapailla. Aika moni pikkulapsiperheen vanhempi on nykyään pätkätyöläinen, pakkoyrittäjä yms.. eipä säädellä yhtään mitään. Lisäksi tiedän ihmisiä jotka tekee esim 80% työviikkoa mutta silti lapset joutuvat olemaan ihan liikaa tarhassa kun työmäärät venyy ja työmatkat on pitkiä. On paljon olosuhteita missä kaikenmaailman viritelmät ei niin vain toimi. Pitäskö hiukan katsella ympärillesi ja laajentaa ymmärrystä ihan vaan tästä oikeasta todellisuudesta, eikä vaan siitä sun todellisuudesta?
SUOMEN PASKA PALKKATASO. Sitä olen koittanut sanoa tälläkin palstalla monta kertaa. Palkat ylös niin alkaa tapahtua eikä tukia tarvita! Minimipalkaksi alalla kuin alalla 3000 tai mieluiten 3500 euroa kuukaudessa.
Palkat selkaisiksi, että niillä maksaa tonnin vuokran ja elättää perheen! Hyvä!
Tiesitkö, että stressinsietokyky on perinnöllistä? Oli se sitten hyvä tai huono. Että siitä on sitten turha lähteä syyttelemään ketään.
väitteesi takana vai itsekö keksit?
Joka tapauksessa vaikka olisikin totta niin viittaa naisten huonoon stressinsietokykyyn.
Kummasti nämä nuoret tasa-arvosta nauttivat naiset Suomessa vaan voivat tosi huonosti. Masennusten määrä lisääntynyt huimasti viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ja mielialalääkkeitä popsitaan ennätysmääriä verrattuna muihin Euroopan maihin.Mutta vain työssäkäyvät tai opiskelevat naiset masentuvat, työttömät naiset ja kotiäidit eivät masennu koskaan.
vapaaehtoisesti vaikka lapseton ja töissä niin kuin mieskin tai sitten pyöräyttää 2-3 lasta ja olla kotioloissa 6-9 vuotta. Nämä vaihtoehdot saa yleensä ihan itse valita.
Sukupuolten stressinsietokyvyssä saattaa olla eroa:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20…
Masennus on yhä merkittävämpi sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden syy. Mielialalääkkeitä käyttää säännöllisesti 700 000 suomalaista. Nuorten naisten masennusoireilu on kaksi kertaa yleisempää kuin nuorten miesten.
Meillä nimenomaan on vielä edes rippeet hyvinvointivaltiosta, joten valita voi vähän köyhempikin. Monissa maissa vain parempituloiset voivat tehdä todellisia valintoja. Jos päivähoito maksaisi meillä markkinahinnan, niin moni pienempipalkkainen suominainen olisi pakotettu jäämään kotiin niiden pikkuipanoiden kanssa, kun ei kertakaikkiaan myyjän/lähihoitajan/kampaajan/ tms. "naisten ammatin" palkalla niin vaan maksella kahden tai kolmen lapsen todellisia hoitokuluja. Näin on näreet. Ja siinä ei niin vaan sitten otettaisikaan avioeroa siitä väkivaltaiseksi juopoksi osoittautuneesta Villestä tai Teemusta, vaan ne Villen ja Teemun iskut otettaisiin nöyrinä vastaan ja sitten niille tehtäisiin vähän voikkaireita soffalle ja annettaisiin lisää seksiä.
Mä en kestä näitä aloituksia en ollenkaan. Lasten kanssa vapaaehtoisesti valittuna lyhyt ajanjakso elämässä on ihanaa ja kaunista, varsinkin jos kiva koulutus takataskussa/ kenties kiva duunikin ja oma tilipussi odottamassa. Myös koko elämän urana kotiäitiys voi olla jees, jos sen voi itse valita ja tietää, että jos huonosti käy, niin nainenkin voi mennä töihin tai saa edes hyvinvointivaltiolta sitten jotain tukea, ettei ole täysin riippuvainen siitä miehestä jonka nuorena ja naiivina otti.
Mutta jos joku ihan tosi haikailee yhteiskuntamallia, jossa naisen paikka on hellan ja kakkavaipan ja miehen nyrkin välissä, anna mun kaikki kestää!!!! Meidän päättäjätkin alkaa taas vaikuttaa tosi fiksuilta kun lukee vähän aikaa täällä kommentteja.
On ihan vain omasta viitseliäisyydestä kiinni. Itse asiassa MOLEMMAT vanhemmat voivat olla sekä hoitovapaalla että osa-aikatyössä: molemmilla juoksee palkka ja perhe saa täydet kotihoidon tuet. Toinen voi olla vaikka 2 pv ja toinen 3 pv viikossa töissä, tai sitten 1 viikko töissä, 1 viikko kotona -vuorotellen. Kelalla ei ole mitään tällaista järjestelyä vastaan, ainoastaan pitää huolehtia siitä, että molemmat vanhemmat eivät ole yhtä aikaa (siis molemmat esim. maanantaisin) hoitovapaalla, vaan toisen pitää olla töissä ja toisen kotona.
Justinsa näin mainoksen: yksiö helsingässsä 129 000 euroa ja Berliinässä jopa 45 000. Ehkä on pakko mennä töihin!! Kuinka moni edes pystyy elämään yksiössä lasten kanssa!!!!
Meillä nimenomaan on vielä edes rippeet hyvinvointivaltiosta, joten valita voi vähän köyhempikin. Monissa maissa vain parempituloiset voivat tehdä todellisia valintoja. Jos päivähoito maksaisi meillä markkinahinnan, niin moni pienempipalkkainen suominainen olisi pakotettu jäämään kotiin niiden pikkuipanoiden kanssa, kun ei kertakaikkiaan myyjän/lähihoitajan/kampaajan/ tms. "naisten ammatin" palkalla niin vaan maksella kahden tai kolmen lapsen todellisia hoitokuluja. Näin on näreet. Ja siinä ei niin vaan sitten otettaisikaan avioeroa siitä väkivaltaiseksi juopoksi osoittautuneesta Villestä tai Teemusta, vaan ne Villen ja Teemun iskut otettaisiin nöyrinä vastaan ja sitten niille tehtäisiin vähän voikkaireita soffalle ja annettaisiin lisää seksiä.
Mä en kestä näitä aloituksia en ollenkaan. Lasten kanssa vapaaehtoisesti valittuna lyhyt ajanjakso elämässä on ihanaa ja kaunista, varsinkin jos kiva koulutus takataskussa/ kenties kiva duunikin ja oma tilipussi odottamassa. Myös koko elämän urana kotiäitiys voi olla jees, jos sen voi itse valita ja tietää, että jos huonosti käy, niin nainenkin voi mennä töihin tai saa edes hyvinvointivaltiolta sitten jotain tukea, ettei ole täysin riippuvainen siitä miehestä jonka nuorena ja naiivina otti.
Mutta jos joku ihan tosi haikailee yhteiskuntamallia, jossa naisen paikka on hellan ja kakkavaipan ja miehen nyrkin välissä, anna mun kaikki kestää!!!! Meidän päättäjätkin alkaa taas vaikuttaa tosi fiksuilta kun lukee vähän aikaa täällä kommentteja.
Jopas on yleistystä. Kaikilla kotiäideilläkö on paikka nyrkin ja hellan välissä? Ehkä sinulla on mutta ei minulla, ei sinnepäinkään.
Onko pakko tehdä niitä lapsia 3-4 ja valittaa? Menkää töihin ja tehkää vähemmän lapsia. Ei ole yhtään ihme, että suomalaiset miehet ovat ahdistuneita, kun on hirveä tarve elättää koko suurperhettä.
On ihan vain omasta viitseliäisyydestä kiinni. Itse asiassa MOLEMMAT vanhemmat voivat olla sekä hoitovapaalla että osa-aikatyössä: molemmilla juoksee palkka ja perhe saa täydet kotihoidon tuet. Toinen voi olla vaikka 2 pv ja toinen 3 pv viikossa töissä, tai sitten 1 viikko töissä, 1 viikko kotona -vuorotellen. Kelalla ei ole mitään tällaista järjestelyä vastaan, ainoastaan pitää huolehtia siitä, että molemmat vanhemmat eivät ole yhtä aikaa (siis molemmat esim. maanantaisin) hoitovapaalla, vaan toisen pitää olla töissä ja toisen kotona.
itse olen pätkätyöläinen- ja sen ansiosta olen voinut pitää lapsilla lyhyet hoitopäivät. Mutta kun se keikka tulee ei siinä mitään järjestellä- pätkätyöläisen asema on huono. Ja jos keikkaa ei tule se tarkoittaa rahahuolia. Ei ole viitseliäisyydestä kiinni. Puhut maailmasta joka ei kosketa läheskään kaikkia. Kaikilla aloilla ei ole osa-aikatöitä olemassakaan. Läheskään kaikkia työsuhteita eivät kosketa vakipalkkaisten edut. Inhottavan omahyväistä ajatella että se mikä on mulla hyvin on vain mun ansiota ja muut ei vaan viitsi.
Onko pakko tehdä niitä lapsia 3-4 ja valittaa? Menkää töihin ja tehkää vähemmän lapsia. Ei ole yhtään ihme, että suomalaiset miehet ovat ahdistuneita, kun on hirveä tarve elättää koko suurperhettä.
turvaa osaltaan oman eläkemaksunsa. Pitkässä juoksussa liian vähäinen määrä lapsia romahduttaa sosiaaliturvan. En tiedä missä slummissa asut, mutta meilläpäin nämä monilapsisten perheiden vanhemmat on kyllä aika fiksuja ja ahkeria- ja heidän lapsensa ovat juuri niitä hyvinkasvatettuja-kun monilapsisessa perheessä elellään pakostakin lasten ehdoilla. Ne yksi-kaksi lasta taas pärjäävät useimmiten omillaan ilman aikuisen tukea ja vanhemmat hakevat elämänsisältönsä muualta heti kun ei tarvitse vaippaa vaihtaa.
olin ennen lapsen syntymää oikea uraohjus, mutta nyt todella ahdistaa nämä Suomen vaihtoehdot: joko olet kokonaan kotona tai kymmenentuntisia päiviä töissä + illat päälle, osa-aikatyö ei ainakaan omalla alallani onnistu, sitä jää ihan kelkasta. Täytyy varmaan muuttaa esim. Hollantiin, siellä kollegat tekee järjestäin 3-päiväistä viikkoa ja työtkin on suunniteltu sen mukaan. :(
Meillä me kumpikin säätelemme oman työpäivän pituutemme - ja niin tekee käytännössä melkein kaikki lastemme kaverien vanhemmatkin.
Vaikka millaista viritelmää on tarjolla.
Ja niiden lisäksi vielä vuorotteluvapaata jne.
joko isän- tai äidin työajan lyhentämisestä eikä vain äidin!
On hoitovapaat ja vuorotteluvapaat, isyysvapaat koko ajan pidennetyt, kolmevuotinen kotihoidontuki...
Luulen, että vinkumaan taipuvainen naistyyppi on joko kouluttamaton tai estynyt tai eristäytyvää sorttia joka ei voi ajatellakaan töihimenoa.Tai sitten patalaiskaa sakkia, odottaa (ja aina saanut) kaikki kultalautasella soffalle.
Hävetkää!
siitä jopa maksetaa 3 vuotta. Suomessakin miehet tienaa.. Ja harvassa on ulkomaillakaan paikat joissa tehdään vain 3pv viikossa töitä ja saadaan hyvä liksa
Sehän on sitä "tasa-arvoa", kun kummatkin käyvät töissä! Siitä ei ole kyllä ollut mitään puhetta, että sitähän kutsutaan tasa-arvoksi siksi että halutaan peittää se tosiseikka että oikeastihan kyse on järjestelmästä,
missä ei ole mahdollisuutta valita.
omia arvovalintoja. Pitääkö olla iso talo, kaksi autoa, vene, mökki jne. jos ei ole niihin varaa? Eikä niitä lapsiakaan ole pakko tehdä. Siis puhtaasti omia valintoja.
Kotona olemisesta ei makseta mitään, vaan siitä ettei lasta hoideta kunnallisessa, pikkuvauvojen osastoilla. Tajutkaa nyt tämä.
En kyllä ymmärrä kuka voi kadehtia kotihoidontukea sehän on todella huono, käteen jää vain 260 euroa kuukaudessa.