Suomalainen pikkulasten äiti joutuu raatamaan töissä
ja laittamaan lapsensa hoitoon järkyttävän pitkiksi ajoiksi. Tämähän on sitä tasa-arvoa.
Muissa eurooppalaisissa maissa äideillä on mahdollisuus olla kotona tai tehdä puolipäivätöitä, ja mies tienaa tarpeeksi.
En ihmettele, miksi Suomi nousee jatkuvasti maailmallakin otsikoihin väkivaltaisuuksiensa takia. Lasten kasvatus on heitteillä alusta alkaen ja vanhemmilla ei ole päässä muuta kuin helvetillisen asuntolainan maksaminen ja elintasokilpailu.
Paska maa, onneksi en asu siellä enää. Meillä on elintaso ihan toista eikä itseä tarvitse tappaa töillä.
Kommentit (97)
Ja täällä vielä syötetään ihmisille sitä paskaa että muualla Euroopassa naiset JOUTUVAT raukat olemaan kotona kun Suomen edistykselliset naiset SAAVAT olla tasa-arvoisesti työelämässä miesten kanssa.
Vaan tosiasiahan on, että ei tuolla etelämpänä Euroopassakaan ketään pakoteta kotirouvaksi, siellä vaan monet sen valitsevat, koska katsovat sen pikkulapsiaikana kätevämmäksi ja lapsille parhaaksi. Ja oikeasti, säälivät näitä itsenänisiä suominaisia jotka joutuvat kiikuttamaan lapset pieninä päivähoitoon ja vielä useissa perheissä työpäivän päälle hoitamaan kaikki tai lähes kaikki kotityöt kuten naisen perinteisessä kotiroolissa, vaikka ovatkin ansiotyössä.
Tosiasiahan on, että täällä monella ei ole oikeasti taloudellista mahdollisuutta kotiäitiyteen vaikka haluaisikin.
siitä kotonaolosta. Turha saivarrella.
On hoitovapaat ja vuorotteluvapaat, isyysvapaat koko ajan pidennetyt, kolmevuotinen kotihoidontuki...
Luulen, että vinkumaan taipuvainen naistyyppi on joko kouluttamaton tai estynyt tai eristäytyvää sorttia joka ei voi ajatellakaan töihimenoa.Tai sitten patalaiskaa sakkia, odottaa (ja aina saanut) kaikki kultalautasella soffalle.
Hävetkää!
Täällä vinkuja, joka ei kuulu mihinkään noista vaa on korkeasti koulutettu teknisen alan asiantuntija, myös perheensä pääelättäjä. Mieluusti olisin kotiäidiksi ryhtynyt vaan valitettavasti ei ole ollut varaa, miehen palkalla + tuilla emme elä, vaan minun työpanostani tarvitaan.
Muissa eurooppalaisissa maissa äideillä on mahdollisuus olla kotona tai tehdä puolipäivätöitä, ja mies tienaa tarpeeksi./i]
että lastenneuovolassa työssä oleva siasreni sanoo jotta mieluiten KH-tuelle jää (toistuvasti)laiska, kouluttamaton mamma jonka lapsenhoito käsittää mikroaterioiden lämmitystä ja netissä surffailua. Mukulat ei opi kuulemma edes puhumaan kun niille ei puhuta...ja näitä me maksetaan kotia loisimaan vuosia kerrallaan!!
puuttuu todellinen puolipäivätyö-mahdollisuus.
kotona OMAA lastaan hoitavalle pidä mitään maksaakaan.
Jossain Afganistanissa naiset ei vuosikausiin saaneet käydä sen kummemmin koulussa kuin töissäkään ja oliko siellä muka hyvä?
Mä en todellakaan halua mieheni elätettäväksi.
Ne ovat omia valintoja, ei niistä voi yhteiskuntaa syyttää. Jokainen voi myös halutessaan joko olla kotona tai tehdä puolipäivätyötä tai käydä työssä, ei sitä yhteiskunta päätä, vaan ihmiset itse. Ongelma on se - kuten myös ap:llä - kukaan ei ole valmis kantamaan valintojensa seurauksia, kaikki haluavat kaiken-mulle-tänne-heti-nyt-ilmaiseksi-yhteiskunta-on-muuten-ihan-paska.
Se on totta, että Suomen palkkataso on kehno verrattuna esimerkiksi Keski-Euroopan maihin. Mutta toisaalta meillä on myös erittäin hyvät sosiaalituet, jopa liian hyvät.
Jos haluaa paremman palkkatason, sekin on yleensä pääosin omissa käsissä. Kouluttautuu hyvin ja pyrkii eteenpäin, jotka muutenkin nekin ovat valintoja, joista on seurauksia yhdellä sun toisella elämän saralla. Tai voi muuttaa Suomesta pois ja hakea työpaikkaa vaikkapa korkean elintason Saksasta. Mikään tai kukaan ei ole estämässä, kyse on edelleen omasta valinnasta ja siitä mitä tahtoo tehdä.
Moni ei vain ole valmis joko luopumaan elintasokilpailusta tai sitten tunnustamaan, että älli ja ahkeruus eivät riitä, vaan mieluummin ruikuttaa hankaluuksia ja huutelee palstoilla että paska maa!
Kotona olemisesta ei makseta mitään, vaan siitä ettei lasta hoideta kunnallisessa, pikkuvauvojen osastoilla. Tajutkaa nyt tämä.
sehän siitä puuttuskin jos lapset laittas hoitoon ja ois kotona ja ottas vielä rahat kotona olosta. Kyllä siinä maksetaan nimenomaan siitä että hoitaa lapsensa kotona, eli "on kotona"
lapset tai työ. Molempia ei voi saada, kun kohtuuhintaista päivähoitoa ei ole.
Vaan tosiasiahan on, että ei tuolla etelämpänä Euroopassakaan ketään pakoteta kotirouvaksi, siellä vaan monet sen valitsevat, koska katsovat sen pikkulapsiaikana kätevämmäksi ja lapsille parhaaksi. i]
Itse asun Keski-Euroopassa. Täällä ongelma on enemmänkin se, että äitien mahdollisuudet työntekoon ovat... no, huonot. Pienten lasten äitejä melkeinpä syrjitään työmarkkinoilla, hoito- ja koulupäivät ovat lyhyitä, eikä ilman isovanhempien tms. apua oikein pärjää.
Mielelläni tekisin minäkin töitä, vaan onko järkeä tehdä puolipäiväisenä jotain huomattavasti omaa koulutustasoa "huonompaa" työtä surkealla palkalla? Nautiskelin kyllä ajasta lasten kanssa kotona heidän ollessaan pienempiä, nyt tosin jo kaipaisin uusia haasteita.
Niin. Jotkut ne ilmeisesti kuitenkin mieluummin pötköttäisivät vaan siellä sohvallaan.
lapset tai työ. Molempia ei voi saada, kun kohtuuhintaista päivähoitoa ei ole.
Vaan tosiasiahan on, että ei tuolla etelämpänä Euroopassakaan ketään pakoteta kotirouvaksi, siellä vaan monet sen valitsevat, koska katsovat sen pikkulapsiaikana kätevämmäksi ja lapsille parhaaksi. i]
Yhdestä lapsesta todelliset hoitokustannukset ovat nykyisin noin 1080 euroa kuukaudessa, mutta siitä maksetaan keskimäärin hädintuskin 100 euroa kuukaudessa per lapsi. Kyllä sitä voi jo sanoa kohtuuhintaiseksi.
kadehtivat Suomen äitiyslomaa ja hoitovapaata. Suurimmassa osassa Euroopan maita äiti joutuu palaamaan töihin vauvan ollessa n. 4kk. Kukaan tuntemani ulkomaalainen äiti ei ole ollut kotona hoitamassa lapsiaan, kun nämä ovat olleen yli 1-vuotiaita. Erikseen tietysti ne äidit, jotka ovat irtisanoutuneet työstään jäädäkseen kotiäidiksi (ilman, että yhteiskunta tukisi sitä millään lailla). Näin kai Suomessakin kuka tahansa tehdä halutessaan.
Se on lapsen hoitoraha ja sen saa siitä kun lapsi ei mene kunnalliseen hoitoon.
Mitään tukea ei saa siitä että ollaan kotona ja niin ettei käydä töissä. Toi on taas tätä valintaa, jokkut nyt jää kotiin nyhjäämään.
Ja mitä tulee eteläisempään eurooppaan niin siellä koulu alkaa 3- vuotiaasta.
9
Olet niin maan perusteellisen nokkela mielestäsi!
Itse asun Keski-Euroopassa. Täällä ongelma on enemmänkin se, että äitien mahdollisuudet työntekoon ovat... no, huonot. Pienten lasten äitejä melkeinpä syrjitään työmarkkinoilla, hoito- ja koulupäivät ovat lyhyitä, eikä ilman isovanhempien tms. apua oikein pärjää. Mielelläni tekisin minäkin töitä, vaan onko järkeä tehdä puolipäiväisenä jotain huomattavasti omaa koulutustasoa "huonompaa" työtä surkealla palkalla? Nautiskelin kyllä ajasta lasten kanssa kotona heidän ollessaan pienempiä, nyt tosin jo kaipaisin uusia haasteita. Niin. Jotkut ne ilmeisesti kuitenkin mieluummin pötköttäisivät vaan siellä sohvallaan.
Mitäs miehesi siihen tuumaa? Etkö voisi siivota, käydä kaupassa, tehdä ruokaa...toisten täytyy tehdä sitä huonolla palkalla ja sinä voisit tehdä sen ihan perheellesi...haasteena voisit opiskella tai harrastaa jotain...
lopettakaa lastenteko = ei tämmösiä ongelmia.
ja ollaan molemmat lyhennetty työpäiviä. Ei ole leirikouluja, luokkaretkiä jne. ja kokeitakin korjaamme max tunnin päivässä, jotta aikaa jää perheelle. Turha rutista, että ei voi muka itse päättää: ei vaan tee liikaa!