Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko ketään muita joilla ei oo oikeastaan ystäviä?
17.05.2012 |
Mulla oli ennen, mutta sitten tuli masennus ja toiselle paikkakunnalle muutto. Täällä on muutama kaveri, mutta ei sellaista läheistä ystävää. Kukaan ei ikinä tuu meille kylään. Oon yh eli ei oo miestäkään. Oon masentunut, joten en jaksa ottaa keneenkään yhteyttäkään. Kukaan ei ikinä soita mulle. Mä oon aina ollut se aktiivisempi osapuoli, nyt kun en jaksa olla, niin eipä oo kavereita ei. Itsetunto on aika paskana, kun ei kukaan halua olla mun kaveri ja jos jotain kaveria tapaan, niin en osaa enää olla rento ja iloinen, oon liikaa ollut yksin. Täällä maalaiskylässä ei ees bussit kulje, joten en voi tuosta vaan lähteä kaverin luokse.
Kommentit (21)
Rupeisin tosi mielelläni sun kaveriksi jos asuisit lähempänä :( Mulla on koko elämäni aikana ollut varmaan 5 kaveria. Nyt on 1 mutta ei hirveästi kiinnosta enää hänen seura, koska meidän suhde perustui lähes täysin samanikäisiin lapsiin. Hänen lapsensa on kuitenkin tosi "erityinen" ja mun lapsi on kasvanut jo niin selvästi ohi ettei hän enää oikein haluaisi tavata tätä erityislasta. Yksin sitten olen, kaikenlaista olen yrittänyt muttei kukaan halua olla mun kaveri :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uusi paikakunta ja masentuneena tunaroin niin, etten taida ystäviä edes heti saada. Vanhalla paikkakunnalla ystäviä on, mutta välimatkaa on aivan liikaa.
Millä täytät päiväsi, kun ei oo ystäviä joita tavata? Nää pyhäpäivät ahdistaa, nukun ja makaan kotona. Pitäis urheilla, mutta en jaksa. ap
Rupeisin tosi mielelläni sun kaveriksi jos asuisit lähempänä :( Mulla on koko elämäni aikana ollut varmaan 5 kaveria. Nyt on 1 mutta ei hirveästi kiinnosta enää hänen seura, koska meidän suhde perustui lähes täysin samanikäisiin lapsiin. Hänen lapsensa on kuitenkin tosi "erityinen" ja mun lapsi on kasvanut jo niin selvästi ohi ettei hän enää oikein haluaisi tavata tätä erityislasta. Yksin sitten olen, kaikenlaista olen yrittänyt muttei kukaan halua olla mun kaveri :(
hoidelllaan aamuhommat sitten lapsi päiväunille, lounas ja sitten perhekerhoon tms. Siivousta ja ruuanlaittoa kunnes mies tulee kotia.
Masennus aiheuttaa sen, että en jaksa tutustua muihin. Aikaisempi tunarointi eräässä piirissä teki sen, että olen ikävän ihmisen maineessa.
uusi paikakunta ja masentuneena tunaroin niin, etten taida ystäviä edes heti saada. Vanhalla paikkakunnalla ystäviä on, mutta välimatkaa on aivan liikaa.
Millä täytät päiväsi, kun ei oo ystäviä joita tavata? Nää pyhäpäivät ahdistaa, nukun ja makaan kotona. Pitäis urheilla, mutta en jaksa. ap
Mulla ei ole edes yhtään kaveria. Ei ole oikeastaan koskaan ollut ystävää. Tai ennen luulin, että mulla nuorena oli yksi, mutta koska hän ei näytä haluavan vastata yhteydenottoihini, olen tullut siihen tulokseen, ettemme tainneet sittenkään olla niin läheisiä kuin uskoin.
Mä olen myös masentunut, enkä irl jaksaisi enää mitään kanssakäymistä, mutta ei mulla ole ketään puhelimen tai s-postin päässäkään.
Mutta joo, mitäs tuosta. Menee tää elämä näinkin. Ei tarvitse pettyä kuin itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rupeisin tosi mielelläni sun kaveriksi jos asuisit lähempänä :( Mulla on koko elämäni aikana ollut varmaan 5 kaveria. Nyt on 1 mutta ei hirveästi kiinnosta enää hänen seura, koska meidän suhde perustui lähes täysin samanikäisiin lapsiin. Hänen lapsensa on kuitenkin tosi "erityinen" ja mun lapsi on kasvanut jo niin selvästi ohi ettei hän enää oikein haluaisi tavata tätä erityislasta. Yksin sitten olen, kaikenlaista olen yrittänyt muttei kukaan halua olla mun kaveri :(
Nyt siis tiedät miltä tuosta toisesta äidistä ja hänen "erityisestä" lapsestaan tuntuu!!!
Terveisin äiti ja autistinen poika, joilla kuitenkin onneksi on ystäviä. Ja oikeita sellaisia!
Mulla ei ole edes yhtään kaveria. Ei ole oikeastaan koskaan ollut ystävää. Tai ennen luulin, että mulla nuorena oli yksi, mutta koska hän ei näytä haluavan vastata yhteydenottoihini, olen tullut siihen tulokseen, ettemme tainneet sittenkään olla niin läheisiä kuin uskoin.
Mä olen myös masentunut, enkä irl jaksaisi enää mitään kanssakäymistä, mutta ei mulla ole ketään puhelimen tai s-postin päässäkään.
Mutta joo, mitäs tuosta. Menee tää elämä näinkin. Ei tarvitse pettyä kuin itseensä.
Nyt olen lihonut 10 kiloa ja näytän kauheeltpa. Menen työpaikallakin sivuteitä ja käytäviä, koska häpeän olemustani. Ja kun en enää ole sellainen nauravainen eikä oo kevyt olla. Jännitän ihmisiä ja mieluummin vetäydyn kuin yritän. mä yritän koko ajan laihduttaa, mutta sorrun ahmimaan koko ajan. Ehkä oon sot loppuikäni kotona yksin ja käyn vaan töissä. Samapa tuo. En mä kehtais ees miestä ottaa tällä kropalla ja ulkonäöllä. Mullei oo kesäksi yhtään nättiä vaatetta, joka mahtuis päälle. En kehtaa kulkea hihattomissa. Kävin terapiaryhmässä ja toivoin sieltä löytäväni kaverin. Mutta kaikilla on jo omat kaveripiirit, en mä mahdu niihin. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hoidelllaan aamuhommat sitten lapsi päiväunille, lounas ja sitten perhekerhoon tms. Siivousta ja ruuanlaittoa kunnes mies tulee kotia.
Masennus aiheuttaa sen, että en jaksa tutustua muihin. Aikaisempi tunarointi eräässä piirissä teki sen, että olen ikävän ihmisen maineessa.uusi paikakunta ja masentuneena tunaroin niin, etten taida ystäviä edes heti saada. Vanhalla paikkakunnalla ystäviä on, mutta välimatkaa on aivan liikaa.
Millä täytät päiväsi, kun ei oo ystäviä joita tavata? Nää pyhäpäivät ahdistaa, nukun ja makaan kotona. Pitäis urheilla, mutta en jaksa. ap
Mä en ehdi käydä sellasissa, kun on töitä ja isommat lapset. ap
ja kaikilla tuntuu olevan kauhea kiire koko ajan.
Sä voit saada perhekerhosta kaverin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kaikilla tuntuu olevan kauhea kiire koko ajan.
Sä voit saada perhekerhosta kaverin
Mä olen luonteeltani rauhallinen ja hiljainen, en ehdi mukaan toisten rientoihin. Joskus haaveilen, että ees parit perhejuhlat sais viettää kivassa seurassa tai mennä kaveriporukalla mökille. Mutta ku ei oo porukoita. Yksin menen lasten kanssa mökkeilemään. Joskus oon pyytänyt kavereita mukaan, luvannut maksaa matkatki ja ruuat, mutta eivät ole halunneet. En jaksa enää pyydellä. Ehkä mussa on joku vika, en vaan itse näe sitä. Uskovainen oon, kukaan ei ehkä halua olla uskovaisen kaveri. Srk en uskalla mennä, kun siellä on omat piirit ja porukat. En kestä sitä ulkopuolisuuden tunnetta.
Tuntuu ettei ole ketään, ei kavereita. Yksi ystävä
kauempana, mutta niin olematonta sekin.
Viimeksi kun soitti, sanoi vaan ette ole asiaa
ja lopetti puhelun.
Olen siinä rajoilla että jaksanko tätä.
Kukaan tutuistani täällä ei pidä yhteyttä.
Miestä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu ettei ole ketään, ei kavereita. Yksi ystävä
kauempana, mutta niin olematonta sekin.
Viimeksi kun soitti, sanoi vaan ette ole asiaa
ja lopetti puhelun.
Olen siinä rajoilla että jaksanko tätä.Kukaan tutuistani täällä ei pidä yhteyttä.
Miestä ei ole.
Mullakaan ei ole miestä. Kukaan ei enää lähetä mulle edes txtareita, kysele kuulumisia. Yksin vietän vapaa-aikani. Terapeutti on läheisin ihmiseni, joka keskustelee mun kanssa. Mua masentaa tää aivan älyttömästi. Ja ei masentuneena jaksa mennä minnekään perheiltoihin esim srk. Ja yksin siellä istuisin omassa pöydässä. Mun lapsillakaan ei ole kavereita paitsi koulusssa. Mutta vapaa-ajalla ovat vaan kotona. Tää on mun syy, kun en voi antaa heille mitään mallia sosiaalisesta elämästä. Mä näen jo loppuelämäni sohvalla telkun kaa yksin. ap
Kavereita ja tuttuja on kyllä jonkin verran, mutta ei sellaisia, joita voisi varsinaisesti ihan ystäviksi sanoa - siis sellaisiksi, joille voi puhua ihan kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rupeisin tosi mielelläni sun kaveriksi jos asuisit lähempänä :( Mulla on koko elämäni aikana ollut varmaan 5 kaveria. Nyt on 1 mutta ei hirveästi kiinnosta enää hänen seura, koska meidän suhde perustui lähes täysin samanikäisiin lapsiin. Hänen lapsensa on kuitenkin tosi "erityinen" ja mun lapsi on kasvanut jo niin selvästi ohi ettei hän enää oikein haluaisi tavata tätä erityislasta. Yksin sitten olen, kaikenlaista olen yrittänyt muttei kukaan halua olla mun kaveri :(
Että mulle voi laittaa kaveripyyntöjä, etsin ystäviä. No, kukaan ei oo laittanu :-( Musta mun profiilikuva onooo ihan nätti ja hymyilen siinä. Mutta ei kukaan halua. Mäki kaipaan ystävää, jolle avautua. Mutta ei oo. Onko netissä mitään palvelua yksinäisille, jotka kaipaa ystävää, ei miestä.
heidän kanssa mutta se on tosi vaikeata koska a)erityislapsi sotkee koko aika mun lapsen leikit -> lasta ei enää kiinnosta leikkiä hänen kanssaan vaikka minä heitä yritänkin usuttaa yhteen b)äidillä ei ole mitään muuta elämää kuin erityislapsi -> tosi vaikea keksiä puhumista. Ja olen itse aika pahasti "erityisaikuinen", mulla on todella vaikea masennus, aspergerin syndrooma ja syömishäiriö. En sitten osaa sanoa mikä on syytä ja mikä seurausta...
-3
Rupeisin tosi mielelläni sun kaveriksi jos asuisit lähempänä :( Mulla on koko elämäni aikana ollut varmaan 5 kaveria. Nyt on 1 mutta ei hirveästi kiinnosta enää hänen seura, koska meidän suhde perustui lähes täysin samanikäisiin lapsiin. Hänen lapsensa on kuitenkin tosi "erityinen" ja mun lapsi on kasvanut jo niin selvästi ohi ettei hän enää oikein haluaisi tavata tätä erityislasta. Yksin sitten olen, kaikenlaista olen yrittänyt muttei kukaan halua olla mun kaveri :(
Nyt siis tiedät miltä tuosta toisesta äidistä ja hänen "erityisestä" lapsestaan tuntuu!!!
Terveisin äiti ja autistinen poika, joilla kuitenkin onneksi on ystäviä. Ja oikeita sellaisia!
mut en oikeestaan edes kaipaa. Muutin 14 vuotta sitten 700 km päähän synnyinseuduilta. Ensin oli ihan kamalaa olla ilman sukua ja ystäviä, mut tähän on tottunu :) Nyt en enää edes halua ketään lähelleni.
Oma perhe riittää aivan hyvin.
mutta sitten tuli tämä vaihe jossa vertaillan sitä mitä ollaan saavutettu elämässä. Jostain syystä olin saavuttanut aivan liikaa kavereihini nähden joten he lakkasivat pitämästä yhteyttä.
Uusia kavereita en ole edes kaivannut. Työ vie ulkomaille ja siellä on tuttavia ihan tarpeeksi.
heidän kanssa mutta se on tosi vaikeata koska a)erityislapsi sotkee koko aika mun lapsen leikit -> lasta ei enää kiinnosta leikkiä hänen kanssaan vaikka minä heitä yritänkin usuttaa yhteen b)äidillä ei ole mitään muuta elämää kuin erityislapsi -> tosi vaikea keksiä puhumista. Ja olen itse aika pahasti "erityisaikuinen", mulla on todella vaikea masennus, aspergerin syndrooma ja syömishäiriö. En sitten osaa sanoa mikä on syytä ja mikä seurausta...
-3
Rupeisin tosi mielelläni sun kaveriksi jos asuisit lähempänä :( Mulla on koko elämäni aikana ollut varmaan 5 kaveria. Nyt on 1 mutta ei hirveästi kiinnosta enää hänen seura, koska meidän suhde perustui lähes täysin samanikäisiin lapsiin. Hänen lapsensa on kuitenkin tosi "erityinen" ja mun lapsi on kasvanut jo niin selvästi ohi ettei hän enää oikein haluaisi tavata tätä erityislasta. Yksin sitten olen, kaikenlaista olen yrittänyt muttei kukaan halua olla mun kaveri :(
Nyt siis tiedät miltä tuosta toisesta äidistä ja hänen "erityisestä" lapsestaan tuntuu!!!
Terveisin äiti ja autistinen poika, joilla kuitenkin onneksi on ystäviä. Ja oikeita sellaisia!
Ehkä mun kuuluu olla nyt yksin, oon liian hajalla. Mä voisin olla sun ystävä. Missä sä asut? Mä asun Vaasan lähellä. Tuntuu ettei täällä kukaan kaipaa kavereita.
Alue: Aihe vapaa
uusi paikakunta ja masentuneena tunaroin niin, etten taida ystäviä edes heti saada. Vanhalla paikkakunnalla ystäviä on, mutta välimatkaa on aivan liikaa.