Teenkö perheestämme lastensuojeluilmoituksen?

se olisi ainakin keino saada yhteiskunnalta apua.

Auttaisiko, jos kerran kuukaudessa lapsi olisi viikonlopun tukiperheessä?



Saisitteko neuvolan kautta hoitoapua iltaisin? Siis nimenomaan niin, että joku ammattilainen neuvoisi, miten lasta käsitellään. Ei taida Suomessa tällaisia ammattilaisia löytyä...



Onpa kurja tilanne. Ls-ilmo kertoisi, että voimat alkavat loppua. Ehkä voisit ottaa yhteyttä neuvolaan ja kertoa siitä myös.

siis se, miten raskasta teidän arki varmasti on. Meillä on saman ikäinen poika jolla myös samantyyppistä käytöstä, ehkä hitusen vähemmän tuota agressiivisuutta. Mutta tosi rankkaa on täälläkin. Huonot päivät pojan kanssa tulee ihan yöstä ja aina pelottaa herätä seuraavaan päivään kun ei tiedä millä päällä poika on. Meillä vielä kaksi pienenmpääkin sisarusta kotona ja isoveli käyttää lyömistään, tönimistään ja määräilyään ihan tauotta näihin pienempiin sisaruksiin. Aika poikki ollaan miehen kanssa.

Jaksamsta ap:lle. Ehkä meillä helpottaa kun kasvavat isommaksi!

Yhteiskunta auttaa meitä parhaansa mukaan jo, lapsi on erityisryhmässä ja käy Lastenlinnassa neurologisella puolella (päiväkeskus) säännöllisesti jne. mutta tuntuu ettei tilanne edisty mihinkään. Eniten minua oudoksuttaa kaikkien väheksyvä suhtautuminen: "odotellaan nyt vielä...X on vielä aika pieni...tätähän sattuu...onneksi vakuutus korvaa..." Siis herranjumala!! Lapsi milloin rikkoo vaatteita tai silmälaseja, milloin puree niin että veri roiskuu ja kaikkien mielestä se on jotenkin ok?? Eikä pian 5 vuotta täyttävä ole ainakaan minusta mikään "pieni" enää..!



Ap

Tukiperheestä on puhuttu, uskon että alamme sellaista hakea piakkoin. Meillä on vain yksi ihminen, joka voi ottaa lasta hoitoon joitakin kertoja vuodessa eikä se kyllä riitä, kun arki näyttää muuttuvan vain pahemmaksi.



En tiedä, mitä neuvoja tässä tarvitaan, kun kukaan muukaan ei saa käytöstä loppumaan? Olemme pyytäneet konkreettista apua, sitä kuitenkaan saamatta- tapamme toimia on käyty läpi eikä niistä löytynyt mitään korjattavaa. Meillä on käytössä lapselle tukitoimia, mm. kuvallinen lukujärjestys (lapsi myös rutiinihakuinen, se unohtui diagnoosilistasta!) mutta niiden etu on aika pientä. Tuo lukujärjestys oli ensin suosittu ja se aluksi lapsi näytti hyötyvän siitä, mutta myöhemmin alkoi ominpäin kääntelemään siinä olevia kuvia ja raivostuessaan seuraavasta hommasta (esim. ensin ruokailu, sitten ulkoilu) meni repimään kuvia. Huoh. Koko ajan pitäisi olla silmät selässä, muuten tekee tyhmyyksiä varmasti.



Ap

Mulla on myös erityislapsi, ongelmat vähän toisentyyppisiä mutta rankkoja kuitenkin. Ollaan juostu perheneuvolassa, lastenpsyk.polilla, pidetty satoja palavereja milloin minkäkin tahon kanssa. Ollaan jopa terapiajonossa. Tai oltiin vuosi tai kaksi. Kunnes pudottivat meidät jonosta pois syyllä että "lapsen voinnissa ei ole tapahtunut mitään suuntaan tai toiseen". No halloo! Joten nytpä meitä odottaa taas samat ***un palaverit samoilla kokoonpanoilla, sama paperisota jne jotta saadaan lapsi taas terapiajonoon. Odottamaan terapiaa, jota ei kai koskaan saa. Ja olen ollut myös yhteydessä lastensuojeluun, jaksamista helpottavat tukitomet on olleet tukiperhe ja nyt sitä kautta sitten hevosterapia.



Mustakin tuntuu, ettei mitään apua tule yhtään mistään, tilanne ei muutu parempaan eikä luojan kiitos pahempaankaan. Tässä samassa suossa ollaan vuodesta toiseen eikä apua tule. Että en tiedä.. Pahalta vain näyttää että mitään oikeaa apua mistään tulisi. Mä alan olla vaan täysin loppu niitten loppumattomien palaverien takia. Turhauttaa niissäkin juosta, aina uudet ihmiset, samat tarinat sataan kertaan ja aina sama lopputulos. "Odotellaan".



Mä oon loppu. Ja toivoni menettänyt sen suhteen, että mitään apua lapsen tilanteeseen koskaan mistään tulisi.

Sekö että lapsenne otettaisiin teiltä pois?

Miksi rääkkäätte omaa lastanne. Viekää laitokseen. Vanhemmat poikki? Miksi teette lapsia, jos ette jaksa niitä? Ei niitä tilata palautusoikeudella!!!

8, en tiedä. Väsymyksen ja jatkuvien pettymysten myötä on alkanut tuntua, että ehkäpä tuo lapsi käyttäytyisi paremmin jossain muualla. Ollessaan kylässä tai sukulaisilla ei ole koskaan mitään ongelmia, vain päiväkodissa ja kotona näitä yhteenottoja. Olen tulkinnut ne niin, että kokee kodin + hoitajat turvallisiksi ja sen takia raivoaa sitten vain meille, mutta en tiedä enää. Mitä jos olen väärässä? Juuri nyt tuntuu että happi loppuu.



Ap

vitamiini, rasvahappo ym hoidoista? esim antioksidanttiklinikalta?



jos lapsen tila olisikin mahdollista korjata.



jos ette halua mennä enää mihinkään niin ostakaa apteekista eye q kapseleita ja syöttäkää niitä lapselle 3kk 6 kapselia päivässä. Vaikutukset alkavat yleensä näkyä jo noin 2 viikossa.

Onko sinulla aavistustakaan, millaista on olla erityislapsen äiti? Tuskin. Pojalla on useampi neurologinen SAIRAUS, jotka aiheuttavan osan tuosta oudosta käytöksestä ja nollalogiikasta, näin meille sanottiin sairaalassa. Olemme poikki, kyllä- eikö se ole aika inhimillinen tunne, kun on useamman vuoden katsellut tätä touhua? Jatkuvaa levottomuutta, sähläystä, aggressiivista käytöstä, omaehtoisuutta mm. hellyydessä (minä en saa halata, hän halaa kun huvittaa, aistiyliherkkyyksien vuoksi en voi esim. suukottaa häntä koska se tuntuu epämukavalta hänestä jne.), arvaamattomuutta, jatkuvaa hyräilyä tai hokemista. Nukahtamisvaikeuksia, rutiineissa roikkumista, nalkuttamista jos kaikki ei suju niinkuin viimeksi, jatkuvaa valtataistelua samoista asioista joka ikinen päivä vaikkei ole saanut niissä koskaan periksi jne. Etkö sinä olisi väsynyt??



Ap

Poika on saanut kalaöljy+D-vitamiini-valmistetta jo useamman vuoden, ilman vaikutusta. Laitan meille terveellistä kotiruokaa päivittäin, en syötä lisäainepommeja ja olen lukenut paljon ravinnosta (+ opiskellut alaa).



Ap

Poika on saanut kalaöljy+D-vitamiini-valmistetta jo useamman vuoden, ilman vaikutusta. Laitan meille terveellistä kotiruokaa päivittäin, en syötä lisäainepommeja ja olen lukenut paljon ravinnosta (+ opiskellut alaa).

Ap

ajattelin vaan mainita. Jos jaksat netistä asiaa tutkia niin monet lapset ovat saaneet apua eye q sta. Itse sinun tilanteessasi kokeilisin kaiken mahdollisen, kun kerran terveydenhuollon puolelta ei lapselle apua tilanteeseen saada.

jos et luota luontaislääkintään , rasvahppoihin ja antioksidantteihin niin oletko miettinyt lapselle ritalinia tms adhd oireiden helpottamiseksi?

teidän arkeen pitäisi saada jotain konkreettista apua, joko saamalla lapsi ns helpommin hoidettavaksi tai sitten ihan oikeaa hoitoapua teille.

neurologisiakin ongelmia voi helpottaa ja joitain jopa parantaa. Ja jos aivot kärsivät rasvahappojen puutteesta niin tietenkin lapsi oireilee.

mutta ymmärrän, että olet väsynyt ja ahdistunut ja tällä hetkellä varmaan haluaisit vain hetken huilia.

Toivon perheellesi hyvää ja toivon, että lapsesi oireilu syystä tai toisesta helpottaisi ja että saisitte apua - juuuri sellaista apua kuin tarvitsette.

Meillä ei noin paha tilanne, mutta on ollut aikoja jolloin olemme olleet lapsen kanssa tosi kovilla ja ihan poikki sekä fyysisesti että henkisesti.

En tiedä mitä olette kokeillet, mutta meillä auttoi huomattavasti hoitopäivän lyhennys(6h), lapsi reagoi tähän välittömästi. Lisäksi muun kuormituksen vähentäminen, tv minimiin, kyläilyjen vähentäminen, ei mitään iltamenoja jos mahdollista. Ja lisäksi on ikävä todeta, että aika auttoi meilläkin. Lapsi on oppinut palkitsemisen, eli joistain tilanteista selviämme nykyään tarrojen avulla (ei tosin ihan aina toimi).

Tarkka uni- ja ruokailurytmi, verensokerin vaihtelu näkyy heti käytöksessä. Lisäksi paljon paljon paljon positiivista kannustusta ja kehua.

Kuten sanoin, en tiedä mitä olette jo tehneet, mutta näistä on ollut meille apua.



Ensiksi kuitenkin olisi tärkein hoitaa omaa jaksamista, tukiperhe kuulostaa hyvältä. Onko teillä mitään vertaistukea, soputumisleirejä tms?

mutta tuntuu että kaikkien lapsilla on adhd ja siihen lisäksi aspergeriä yms. Tuntuu että on ihan muotia että omalla lapsella on mahdollisimman monta sairautta, ja niillä sitten selitellään niiden käytöstä.

Mistä nää sairaudet on yhtäkkiä tullu? Vaikka niitä nyt diagnosoidaan jollain nimellä, niin joko ne on aina olleet keskuudessa (jolloin ne siis ei edes oikeastaan ole sairauksia vaan kehityksen osia, mutta diagnosoidaan sairauksiksi että saadaan lääkkeitä myytyä), tai sitten maailma on jo niin täynnä E-koodia ja myrkkyä, että ei ihmisten pää enää kestä.

ei kannata hokea lapselle eitä. On aivan sama mitä lapselle sanoo kun tilanne on päällä, hän ei ymmärrä. Jos lapsi tekee kiellettyä niin ohjaat hänet pois tekemään jotain muuta. Tilanne voidaan käsitellä myöhemmin kun kaikki ovat rauhoittuneet.

Meillä tuo on vaatinut pitkän harjoittelun ja nyt 6-vuotiaana lapsi vihdoin on alkanut ymmärtää jotenkin omaa toimintaansa, osaa rauhoituttuaan jälkikäteen ymmärtää missä toimi väärin ja kokee jopa häpeäntunnetta ja katumusta.

Tiedän, ei onnistu aina mutta sitkeästi kun yrittää niin jotain tulosta voi joskus tulla.

Joskun vielä meilläkin joudutaan turvautumaan siihen, että lapsi kannetaan vastentahtoisena raivoissaan pois rauhoittumaan. Vaatii pitkää pinnaa olla lapsen vierellä tukena jopa tunnin tai kaksi jos lapsi ei rauhoitu, mutta kova työ on tuottanut meillä tulosta tässäkin.

Kun tietää tuollaiseksi, eivätkö he kulje vierellä ja estä. Minusta se on ainut tapa kasvattaa tuossa vaiheessa. Kovalla kurilla minunkin lapsen hankala käytös saatiin ruodittua ja ajan myötä. Hän ei kyllä purrut, mutta saattoi koskettaa milloin vaan ja nipistää ja täysin arvaamattomasti.



Mitä päiväkoti sanoo? Erityislapsen ollessa kyseessä ei auta kotihoito tai kotikasvatus, vaan päiväkodilla on isompi vastuu siitä mitä heidän luonaan tapahtuu

saatte avohuollon tukitoimia,esim.perhetyöntekijän,että saatte miehen kanssa omaa aikaa,tukiperhekin löytyy varmasti helpommin lastensuojelun kautta.



t.adhd pojan äiti

mutta tuntuu että kaikkien lapsilla on adhd ja siihen lisäksi aspergeriä yms. Tuntuu että on ihan muotia että omalla lapsella on mahdollisimman monta sairautta, ja niillä sitten selitellään niiden käytöstä.

Mistä nää sairaudet on yhtäkkiä tullu?

totta, että osa lapsista saa diagnoosin turhaan: persoonallisuutensa takia ja osa sitten osaamattomien/ongelmaisten vanhempien takia. Ja nykyään lääkitään siksi, koska lääkkeitä on. Esimerkiksi normaalia lapsen olemista saatetaan pitää käyttäytymis- ja keskittymishäiriönä. Toivottavasti suurin osa kuitenkaan ei ole tällaisia tapauksia.

Olihan näitä ennenkin, 80-luvulla heidät laitettiin "tarkkailuluokalle" ja oli diagnooseille nimiäkin, jotakin MBD (tai sinne päin) ainakin. Kaikille sairauksille taas ei ennen ollut nimeä. Se mitä ennen kutsuttiin vanhuuden höperyydeksi on nykyään alzheimeria tai dementiaa. Pohtia voi sitten sitä, että onko kyseessä sairaus vai normaali elämänkulkuun liittyvä asia...kaikkihan eivät näitä saa, ja nämä ovat lääkittävissä. No jokainen päättää tykönään.

Ap:lle toivotan voimia.

Meillä muutama ihan selkeä yli 60-v adhd, lisäksi nuorempiakin. Kenelläkään ei diagnoosia, sillä ennenhän näitä ihmisiä pidettiin vain tyhminä ja sopeutumattomina.

mutta tuntuu että kaikkien lapsilla on adhd ja siihen lisäksi aspergeriä yms. Tuntuu että on ihan muotia että omalla lapsella on mahdollisimman monta sairautta, ja niillä sitten selitellään niiden käytöstä.

Mistä nää sairaudet on yhtäkkiä tullu? Vaikka niitä nyt diagnosoidaan jollain nimellä, niin joko ne on aina olleet keskuudessa (jolloin ne siis ei edes oikeastaan ole sairauksia vaan kehityksen osia, mutta diagnosoidaan sairauksiksi että saadaan lääkkeitä myytyä), tai sitten maailma on jo niin täynnä E-koodia ja myrkkyä, että ei ihmisten pää enää kestä.