Lue keskustelun säännöt.
Kuulkaa av-mammat: Yksinhuoltaja voi olla ONNELLINEN
25.03.2012 |
Ja oman päätöksensä yksinhuoltajuudesta tehnyt. En voi käsittää, miten tällä palstalla morkataan ja dissataan yh-äitejä.
Minä sain tyttöni yli 30-vuotiaana, jolloin opiskelut olivat jo päätösvaiheessa (olen erikoislääkäri). Sain kauan toivomani lapsen ja vielä tytön. Lapsen isän kanssa suhde oli vedellyt viimeisiään jo pitkän aikaa.
Nyt taloudellinen tilnteeni on niin vakaa, että voimme asua unelmakodissamme ja nauttia elämästä ja esim. matkustelusta. Olen töissä 4 päivää viikossa ja aina päivystän kun tytär on isällään joka toinen viikonloppu. Isä hoitaa lapsen todella hyvin. Kun minulla on ns. omaa aikaa joka toinen vkloppu, urheilen, shoppailen, deittailen ja näen ystäviäni. Parasta on kuitenkin arki tuon ihanan 5-vuotiaani kanssa. Laitetaan ruokaa, pelataan, maalataan, askarrellaa, käydään leffassa ja uimassa. Kodissa on ihana ja lämmin tunnelma kun ei ole miestä kenen kanssa riidellä tai kenen likaisia sukkia siirellä. Mitään en antaisi pois, mitään en tarvitse lisää. Olen vain onnellinen ja hyvin onnekas.
T. Yh-äiti
Kommentit (42)
En minäkään ymmärrä yh-vanhempien morkkausta. Lapset voivat saada onnellisen lapsuuden, vaikkakin vain yhdellä vanhemmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihannetilanne sinulla.
Ei voi ku onnitella
myös isä kuvioissa. Eräällä ystävälläni on ollut lapsen kanssa aina vaikeaa, koska on täysin yksin, vaikka hyvä työ ja asunto onkin. Isättömyys jättää tyttöön aina jälkensä.
täällä siis toinen onnellinen yh, jolla elämä varsin kohdillaan :)
Ainoa iso miinus on se, että ex tapaa lastaan todella harvoin - onneksi tästä huolimatta lapsella ja isällään on vahva tunneside, vaikka isä hieman hulttio onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoisin että mies pettäisi tai jotain, jotta saisin ns. hyvän syyn jättää hänet. Olisin varmasti onnellisempi, mutta en kehtaa erota ilman sitä "hyvää syytä".
varsinkin kun yksinhuoltajuus on oma valinta eikä taloudellinen selviäminen ole elossapysymiskamppailua, lapset ovat terveitä ja tukiverkostokin on täynnä ystäviä ja rakkaita sukulaisia. Heikommillakin eväillä voi olla onnellinen, onni on pään sisällä. Mielentila eikä eikä mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös isä kuvioissa. Eräällä ystävälläni on ollut lapsen kanssa aina vaikeaa, koska on täysin yksin, vaikka hyvä työ ja asunto onkin. Isättömyys jättää tyttöön aina jälkensä.
Sun ystäväsi lienee se totaaliyhäri- jolla tietenkin on raskaampaa. Mut yleensä yksinhuoltajan lapsilla- jos on eronnut-ja siis hoitaa sen pääosan arjesta ja koko kotinsa yksin- on se isä. Kyllä edelleen taitaa olla margiaalia se ettei ole oleenkaan isää. Mä olen myös halunnut erota, pärjään ja nautin koululaisistani, kaikki on hyvin. Joskus on raskasta pyörittää arjen rumbaa yksin (isä tapaa kanssa sen joka toinen viikonloppu, joskus viikolla), mutta ei munkaan elämäni ole eloonjäämiskamppailua (kopkop-ainakaan vielä) eikä epätoivoista miehenmetsästystä. Olen onnellinen, hyvinvoiva, lapsillakin on kaikki on hyvin. En koe itseäni, eikä tunnu kukaan muukaan kokevan miksikään luuseriyh;ksi. Ja se on varmaan myös hiukan kiinni omastakin asenteesta
Yksi pointti, mihin kiinnitän tällä palstalla huomiota on naisen riippuvuus miehestään monella eri tasolla. Taloudellisesti ja lisäksi sairaalloisen mustasukkaisesti. Yritin kai aloituksessani viestittää, että elämä voi olla ihan "täyttä elämää" ilman sitä miestä huushollissa. Aiemmin olin tosi seksuaalinen nainen, nyt harvemmin edes ajattelen asiaa. Toki näissä deittailusuhteissa seksiäkin on, mutta vaikka lapsen isän kanssa erosta on jo 3-vuotta vielä en ole tytölle tapaamiani miehiä halunnut esitellä. Tää on meidän valtakunta ja onnellinen koti ja vielä tässä vaiheessa ainakin tuntuisi tosi oudolta, että tänne joku mies muuttaisi. Eli jos nyt rakastuisin, sen miehen pitäisi olla jotain todella ainutlaatuista. Mutta mikään ei ole elämässä varmempaa kuin se, että tulevasta ei tiedä. Ja olen ajatellut asian niin, että nyt mun päätehtävä on olla mahdollisimman hyvä äiti, oma aika tulee sitten myöhemmin. 5 vuoden päästä tytär on jo 10 ja käy yksin kavereilla ja mä pääsen lenkille, jumppaan tai vaikka otan nokoset jos silta tuntuu ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta on kuitenkin arki tuon ihanan 5-vuotiaani kanssa. Laitetaan ruokaa, pelataan, maalataan, askarrellaa, käydään leffassa ja uimassa. Kodissa on ihana ja lämmin tunnelma kun ei ole miestä kenen kanssa riidellä tai kenen likaisia sukkia siirellä. i
onneksi se parisuhde kuitenkin voi olla jotain muutakin kuin riitelyä ja likaisten sukkien siirtelyä... Kun katson saman ikäistä tyttöäni iskänsä sylissä posket punaisina perheen yhteisen pulkkamäkireissun jälkeen, niin minäkään en antaisi mitään pois enkä tarvitse mitään lisää. Olen vain onnellinen ja hyvin onnekas.
tällä palstalla on yksi kaksi henkilöä, jotka yh-äitejä mollaa, ne vaan laittaa sata viestiä per ketju. Kuka tahansa voi olla onnellinen riippumatta siviilisäädystä/lapsienmäärästä/lapsettmuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
usein kyllä ssälin heitä...tuttavapiirissä niin monta yliväsynyttä ja masentunutta sellaista...
usein kyllä ssälin heitä...tuttavapiirissä niin monta yliväsynyttä ja masentunutta sellaista...
väsymysekstä varmaan joskus pääsee eroon, masennuksesta myös, mutta erkkalapasen tarpeista en varmaan koskaan pääse...
Olen kyllä onnellinen, mutta kyllästettynä isoilla huolilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ihmettelen miten tiukassa näyttää joissakin istuvan tämä yh-vastaisuus. Jatkuvasti törmään asenneongelmiin ja ennakkoluuloihin liittyen yksinhuoltajiin.
olen myös n. kolmekymppinen ja onnellinen yhdestä tyttärestäni. Elämämme on tasapainoista ja onnellista. En kaipaa miestä, enkä sellaista etsi. Lapsia voisi olla enemmän kuin yksi, mutta onneksi on kuitenkin tuo yksi :)
Ite en jaksais ukkoa,en sen tapoja enkä vänkäämistä. Olen sen nähnyt,pitkä liitto takana. Oli vain hetken hölmöys mennä sen kanssa. Onneksi selvinnyt eron läpi. Huh. Nyt vaan itsenäisesti, lapset toki ykkösiä.
Lapsi on viikonloppuisin isällään, eli ethän sä yksinhuoltaja ole.
Olen yh tai yhteishuoltaja,mutta siis joo, yritin tässä seurustelua,mutta alkoi ahdistaa. Heti,kun palasin omaan itsenäiseen elämään,voin hyvin. Eli yh.nä olen onnellinen. Sanokaa mitä sanotte. Ehkä ne haukkuvat elää paskassa avioliitossa,avoliitossa tai jossain? Ne on kateellisia,koska syystä tai toisesta ne ei uskalla erota?
Hähähhäävapaanaupeaa kirjoitti:
Ite en jaksais ukkoa,en sen tapoja enkä vänkäämistä. Olen sen nähnyt,pitkä liitto takana. Oli vain hetken hölmöys mennä sen kanssa. Onneksi selvinnyt eron läpi. Huh. Nyt vaan itsenäisesti, lapset toki ykkösiä.
Juuri tämä. Vituttas,jos ukko ois ölisee,sotkee,riitelee. Nyt saadaan olla tytön kans rauhassa ja kissojen. En ikinä ota saman katon alle ukkoa enkä muutenkaan. Mulkkua en tarvitse,seksi on niin nähty asia. Sitä nylkyttämistä ei enää jaksa.
lapsen ollessa 6kk ja miehen meno oli sellaista etten sitä enää kestänyt. Ero tuntui kauhealta, mutta siitä alkoikin sellainen ihana elämä kun vain itse erosta toivuin, etten olisi vaihtanut sitä mihinkään, näin jälkeenpäin mietin miksi en eronnut jo aikoja sitten. Yksinhuoltajaaika oli ihanimpia elämässäni ja muistelen sitä usein nyt olen jo löytänyt elämäni miehen ja lapsiakin lisää tullut, en vaihtaisi tätä ikinä pois meillä on niin kivaa koko perheenä ja parisuhde kukoistaa, mutta muistelen silti myös tuota yksinhuoltajuuden ajan vapautta ja itsemääräämisoikeutta, parisuhteessa joutuu kuitenkin ottamaan muutkin huomioon.