Miksi kukaan ei usko kun sanon, että olen todella väsynyt arkeen?

No meillä on tuollaiset isovanhemmat että kaikesta pitää tulla joku palkka heille.



Eli selvästi odottavat että jos ovat lasten kanssa, niin siitä pitää just meidän maksaa, eli me viemme sinne tai teemme heidän eteensä jotain.



Olensitä mieltä, että jos ihminen on niin sairaalloisen pihi, että jos on useampi velaton kiinteistö ja säännällinen ok eläke, että omia lapsia ei auta ilma palkkaa, niin miksi väkisin ?



Eli en tod maksaisi. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka antavat aikaa ihan ilmaiseksi jos jollain on oikea hätä. Pelko siitä että sekoaa jos ei saa apua.

Jos olisin sinä niin keskittyisin ensin muuttamaan nuo teidän nukuttamis/nukkumisrutiinit.

4v. ja 6v. ovat jo niin isoja että aluksi voi olla vaikeaa mutta ole jämäkkä niin illat ja aamut helpottaa.

Iltahommat aloitetaan ajoissa ettei lapset ole yliväsyneitä.

Suihku,pyjamat,iltapala(ei sokeria),hampipesut ja pisut,iltasatu,halipusi ja hyvää yötä. Ei muuta ja noin isot lapset ymmärtävät jo puhetta eli sanot sille 6v:lle, että omassa sängyssä nukutaan mutta jos näkee pahaa unta tai on kipeä niin silloin voi tulla teidän sänkyyn muuten nukkuu omassa sängyssä. Ja pahan unenkin jälkeen voi mennä takaisin omaan sänkyyn kun on rauhoittunut.

Sitten istut miehen kanssa keittiön pöydän ääreen ja mietitte yhdessä millä tavalla voisitte helpottaa arkea ja saada kaiken sujuvammaksi. Monella pienelläkin muutoksella/oivalluksella voi olla loppupeleissä suuri merkitys. Woimia!

"linjoilla"? Mietin tuota teidän iltojen nukuttamisrumbaanne. Kyllähän tuo rasittaa todella paljon ja kuluttaa teidän aikuisten aikaa liikaa. Pitäisihän aikuisille jäädä iltaisin hetki omaakin aikaa lasten mentyä nukkumaan; ainakin itselleni se on ollut aivan välttämätöntä lasten ollessa pieniä.

Pystyttekö järjestämään uusiksi nukkumisjärjestelyt, siis huoneiden osalta? Kaksi nuorempaa mahdollisimman kauaksi toisistaan ainakin tässä vaiheessa?

Aloitattako ehkä liian myöhään iltatoimet eli lasten nukahtamisaika menee tavallaan ohi ja he villiintyvät? Jokin palkkiosysteemi voisi olla paikallaan, että saisitten tämän asian normaaliin järjestykseen. Myötätuntoa väsymykseesi; toivottavasti miehesi kanssa olette "samassa veneessä" perheenne tilanteessa.

Lue: Vauvan ja leikki-ikäisen nukuttamisohjelma.



Ihminen on tarkoitettu nukahtamaan itsekseen, ilman mitään rituaaleja. Tiedän, että jaksamisen äärirajoilla lasten opettaminen nukkumaan on kuluttavaa jo ajatuksena, mutta ei teillä ole nyt vaihtoehtoja.

... ja varmasti moni muukin. Valitettavasti vaan suurin osa ihmisistä ei voi tai ei halua tehdä mitään auttaakseen. Aikataulut ja fyysiset etäisyydet tekevät hommasta liian hankalaa. Suomessa on vaan sellainen kulttuuri, että jokaisen pitäisi pärjätä omillaan. Apua ei pyydetä eikä sitä anneta. Ihmisten tapaaminen rajoittuu korkeintaan muutamaan kertaan vuodessa ja silloinkin se on enemmän sellaista kahvikupin ääressä istumista ja hyödytöntä asioden jauhamista. Kukaan ei osallistu varsinaisesti arjen pyörittämiseen tai tuota muuten iloa... Koska kukaan ei ole auttanut itseäkään, niin miksi haluaisi tehdä muidenkaan elämästä sen helpompaa? Kun tapaa muita perheellisiä, niin sieltäkin tulee sympatian lisäksi vain kyynistä kommenttia tyyliin "tervetuloa kerhoon"... En tiedä, miten itsekään saisin elämästäni sosiaalisesti aktiivisempaa ja täydempää. Kökötän yksin kotona vauvan kanssa, kun mies on töissä. Pitäisi keksiä vaikka jotain kerhotoimintaa, mutta en ole löytänyt vielä sellaista, mikä tuntuisi omanlaiselta, josta saisi jotain iloa itsellekin. Vauva vierastaa tässä vaiheessa sen verran, ettei hän ymmärrä vielä ihmisten tapaamisen hauskuutta... :) Kaikilla naispuoleisilla tutuilla on omat työ- ja perhekuviot enkä minä kuulu niihin. Pitkän aikaa minusta on tuntunut sille, ettei minulla ole yhden ainutta ystävää. En viitsi tunkeilla ja yrittää ottaa kontaktia heihin, koska ei heitä selvästikään kiinnosta. Ilmeisesti minusta ei ole heille mitään hyötyä ja iloa tällä hetkellä, kun en osallistu kaiken maailman vapaaehtoisprojekteihin heidän kanssaan.



Arki sinänsä ei ole rankkaa, mutta tosi yksinäistä, kun kukaan ei edes soita enkä tiedä, kenelle soittaisin ja millä verukkeella. Monta kuukautta vastaanotettujen puheluiden saldot on pyörineet jossain parissa kolmessa tunnissa... :(



"Jokainen joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa..."



En keksi muuta vinkkiä kuin sen, että teidän pitäisi saada lapset jotenkin aikaisemmin nukkumaan tai ainakin sänkyyn, niin pääsette itsekin nukkumaan...

oot kerran niitä lapsia peräti 3 halunnut niin se on kyllä täysin sun vastuulla katsoa että heille jaksat myös olla paras mahdollinen äiti, ja se tarkoittaa että asetat prioriteetteja, joista ensimmäinen on Tietysti lapsesi! Eli saat kyllä syyttää ihan itseäs jos kerran oot jossain vaativassa työssä ja sen takia et jaksa. Jätä työs ja jää kotiin lastesi kanssa, ei tässä maassa KETÄÄN nälkää näe , jos vaan osaa käyttää rahaa viisaasti.





T. Onnellinen onnellisten lasten kotiäiti.

... millainen työnkuva sinulla on ja miten tärkeää juuri sinun on tehdä ne hommat. Onko pitkään töissä oleminen ennalta suunniteltua vai muita ylitöitä tilanteen mukaan? Pisti vaan miettimään, että ilmeisesti et tee sitä työtä rahan takia, jos olet ollut joskus valmis maksamaan hoitajille jopa lentoliput, jotta voit olla töissä pidempään. Taloudellista hyötyä siitä ei kai ole, ellet ole jossain huippupalkatussa työssä...? Onko mitenkään mahdollista löysätä vähän töissä edes joskus?

ottaa vastuuta teidän perheestä? Palkatkaa joku ulkopuolinen hoitaja vaikka kerran viikossa niin saatte levätä.

Meillä on paljon sukulaisia, jotka pitävät sekä meistä että lapsestamme. Kyläillään puolin ja toisin. Hoitoapua ei kuitenkaan ole kenestäkään sillä jokaisella on omat kiireensä ja tai terveyshuolensa.

Meillä on vain yksi lapsi, ikää nyt 4v. Hän ei ole koskaan ole ollut hoidossa kenenkään sukulaisen hoivissa vaan olemme aina palkanneet MLLn hoitajan. 1½-vuotiaasta 3-vuotiaaksi kerran kuussa ja nyt viimeisen vuoden ajan kerran viikossa. Toimii.

Kenenkään velvollisuus ei ole hoitaa toisen lapsia.

Että mitä sitten jää?Ehkä yritän seuraavaksi pyytää silloin tällöin illalla MLL:n hoitajan, olisi ainakin halvempaa kuin isovanhempien apu ja pääsisimme edes miehen kanssa lenkille joskus :(

Kun luin kirjoitustasi, uskon tasan tarkkaan, että asia on niin kuin kerrot!



Tulee sellainen olo, että yrität haukata liian suurta palaa kerralla! Monta pientä lasta ja molemmmilla vanhemmilla vaativa työ.



Mikä on prioriteettisi? Lapsenne? Vai työsi?

Entä puolisosi prioriteetit? Lapsenne? Vai hänen työnsä?



En epäile, etteivätkö lapset olisi villejä. Usein niin käy, kun lapsille ei ole kyllin aikaa ja rauhallista, aidosti kohtaavaa, läsnäolevaa aikuista.



Jos tahdotte molemmat satsata ennen lapsianne, työhönne, palkatkaa kotiin luotettava aikuinen hoitaja. Kaikki isovanhemmat eivät jaksa tai tahdo auttaa ilmaiseksi.



Tai sitten on vähennettävä työtä. Varmasti saatte ruuan ja vaatteet lapsillenne pienemmilläkin tuloilla.



Mieti tärkeysjärjestys. Te aikuiset järjestätte elämänne toimivaksi. Kaikkea ei voi saada. Jostain on luovuttava. Niin se on kaikilla.



Itkupotkuraivarit netissä ehkä purkavat paineita, mutta sitten aikuisen harkinta käyttöön.



Meillä kaikilla. :)



Voimia ja Viisautta!

6-vuotiaalla on nyt eskari-ikäiselle tyypillinen uhma ja hän on siksi erityisen hankala.Vuoden päästä tilanne on jo ihan toinen. Been there, done that -tyyppinen ohje on juuri nyt antaa erityisen paljon huomiota keskimmäiselle lapselle. Tehkää viikonloppuisin erikseen jotain kivaa vuorotellen jokaisen lapsen kanssa. Ei sen tarvitse olla muuta kuin pyörälenkki tai vaikka kauppareissu yhden lapsen kanssa, oma erityisaika äidin tai isän kanssa on tärkeää.



Lasten kaverit auttaa myös. On oikeasti helpompaa, jos pyytää viikonloppuna jokaiselle lapselle kaverin kylään. Lapset eivät tappele keskenään, kun jokaisella on omaa kivaa tekemistä. Ja sitten kaverit pyytää vuorostaan teidän lapset joskus kyläilemään :-)



Lopullisesti homma helpottuu, kun kuopuskin menee kouluun. Silloin lapset pärjäävät hetken yksinään kotona, eikä tarvitse rynnätä hakemaan lapsia päiväkodista. Varsinkaan, jos nuorinkin osaa tulla yksin ip-kerhosta kotiin.

Itse asun ulkomailla ja oon huomannut etta Suomessa on vaikea saada tilapaista apua kotiin.



Teidan tilanteessa tekisin kaikkeni pitaakseni kiinni tyoajoista ja tehdakseni niista mahdollisimman lyhyet. Lyhennetty tyoaika kehiin jos ei ole jo. Se on lakisaateinen oikeus. Ylityot pois tai minimiin. Ei toita kotona iltaisin lasten ollessa hereilla.



Kotiin siivooja 2-4 krt kuukaudessa. Vahentaa stressia ja lisaaperheen yhteista aikaa.



Saannollinen lastenhoito. Esim. 1 krt vkokssa hoitaja hakee lapset kotiin ja vanhemmat voi kayda lenkilla, harrastuksessa tms. Palkatkaa hoitaja niin ei tarvitse isovanhempien passiivisuudesta harmistua.



Perheen yhteinen saannollinen tekeminen. Esim. lautapeli-ilta lauantaisin tai pyoraretki tai ulkoilu saannollisesti viikonloppuna. Ulkoilu vahentaa kiukuttelua ja tappeluita ainakin meilla. Samoin liikuntaharrastus.



Jokaiselle lapselle pieni oma hetki kerran viikossa kahdestaan vanhemman kanssa.



Eli minakin tarjoaisin enemman yhdessaoloa perheena. Taloudellisesti teilla on hyva tilanne, nyt kaytatte niita rahoja perheen hyvinvointiin.

samantapainen. Itse tosin olin monta vuotta kotona. Vanhin lapsemme on erittäiän vaativa. Vielä 14-vuotiaanakin hän luo perheeseemme ylimääräistä jännitettä, joko kiukuttelemalla, vaatimalla erityishuomiota tai kiusaamalla nuorempia sisaruksia. Olemme hakeneet ulkopuoliselta taholta apua jo kauan aikaa sitten. Varmasti tämä on auttanut hiukan.Perheeseen ei tarvita kuin yksi ongelma-lapsi, niin koko kasvatustehtävä muuttuu potenssissa todella haastavaksi ja todella tämä heijastuu koko perheeseen.

Itse olin kotona, mutta uupumus kuitenkin hiipi pikkuhiljaa sinnekkin. Toisaalta voi olla hyvä, että olet työelämässä. Voisit olla vielääkin uupuneempi, jos olisit vain kotona.

Minulla kävi lukiolaistyttö kotona kaksi kertaa viikossa noin 3 tuntia kerralla säännöllisesti.

Silloin itse lähdin joko lenkille, kauppoihin tai vaikka kahville ystävien kanssa. Miehen ja minun väliset vapaa-illat sitten vielä satunnaisesti erikseen. Olen aina joutunut panostamaan esikoiseemme muita lapsia enemmän. Hänen kanssaan olen käynyt elokuvissa, lenkillä ja monissa muissa paikoissa pajon useammin kuin nuorempien kanssa. Nuoremmat olvat tyytyneet tähän, eivätkä edes oleta minun tekevän heidän kanssaan samoja juttuja. Nyt alkaa hieman helpottaa joiltain osin ja olenkin jo palannut omaan hyvin vaativaan työhön. Koita miettiä miten saisit arjen teidän kohdallanne toimimaan ja mihin erityisesti toivoisit saavasi apua! Äläkä mieti, että asioihin pitäisi löytyä äkillinen/ täydellinen helpotus. Niin harvoin tulee käymään. Riittää, että edes jotain alkuun. Voit pienin askelin alkaa helpottamaan arkeaane/ elämäänne.

no huhhuh. hemmoltellulta kuulostaa.

pistä nyt esikoisesi vieraisiin perheisiin hoitamaan toisia lapsia, kuten se lukiolaistyttö kävi teillä. Hyi hitto mitä lellipenikoita joillain.

Ja kyllä, niin makaa kuin petaa ja rakastan jokaista lastani silti yli kaiken :) Mutta mitäpä viestinne kertovat kirjoittajista itsestään, te sympaattiset superäidit? Vaikka lapseni villejä saattavat ollakin, kylässä (ja toivottavasti myös netissä tulevaisuudessa), heillä on käytöstavat ja kyky empatiaan. Näköjään joiltain aikuisiltakin nämä tärkeät taidot puuttuvat.



Kaikille asiallisesti kommentoineille, kiitos. Sain potkua ajatella asioita eri kantilta :)



-ap

Jos tosiaan elätte ruuhkavuosia ja olette väsyneitä, niin ei joku teinityttö kerran kuussa tuo teille mitään huomattavaa helpostusta.



Palkatkaa kunnon kodinhoitaja (osa-aikaisena tietenkin), joka käy teillä siivoamassa, ehkä laittamassa ruokaa, hoitamassa lapsia, hakemassa lapset tarhasta, tekemässä pyykkihuoltoa, jne. Kerran tai pari viikossa kun käy, niin siitä on teille todella paljon iloa.



Tuollaisen ihmisen löydätte ihan mistä tahansa kotitalouspalveluja tarjoavasta yrityksestä / henkilöstä.

Jos tosiaan elätte ruuhkavuosia ja olette väsyneitä, niin ei joku teinityttö kerran kuussa tuo teille mitään huomattavaa helpostusta.

Palkatkaa kunnon kodinhoitaja (osa-aikaisena tietenkin), joka käy teillä siivoamassa, ehkä laittamassa ruokaa, hoitamassa lapsia, hakemassa lapset tarhasta, tekemässä pyykkihuoltoa, jne. Kerran tai pari viikossa kun käy, niin siitä on teille todella paljon iloa.

Tuollaisen ihmisen löydätte ihan mistä tahansa kotitalouspalveluja tarjoavasta yrityksestä / henkilöstä.

tämä on totta. MLL auttaa ehkä silloin jos tarvitaan lastenhoitoa, tai halua olla kahdestaan puolison kanssa. Askartelujen ja joskus aterioiden siivous yleensä oli edessä MLL -hoitoavun jälkeen itsellä. Minua se piristi, koska oli mukava kun lapset olivat kuitekin yleensä viihtyneet.

Jos on väsynyt, lapsiin, kotitöihin, ruoanlaittoon, niin työtaakka tai väsymys ei vähene MLL:n hoitajien avulla, koska ovat vain lasten kanssa. Eivät tee samalla sitä kaikkea mitä esim. kotiäiti joutuu. (ruoat, siivoukset, pyykit, kaupat)

Sama asia on jos isovanhemmmat asuvat kaukana ja ovat vain kylässä ja tulevat vain hoitamaan lapsia eivätkä tee ruokia tai sitä muuta siinä ohessa. väsymys ei tällaisella avulla helpota.

Jos tosiaan elätte ruuhkavuosia ja olette väsyneitä, niin ei joku teinityttö kerran kuussa tuo teille mitään huomattavaa helpostusta.

Palkatkaa kunnon kodinhoitaja (osa-aikaisena tietenkin), joka käy teillä siivoamassa, ehkä laittamassa ruokaa, hoitamassa lapsia, hakemassa lapset tarhasta, tekemässä pyykkihuoltoa, jne. Kerran tai pari viikossa kun käy, niin siitä on teille todella paljon iloa.

Tuollaisen ihmisen löydätte ihan mistä tahansa kotitalouspalveluja tarjoavasta yrityksestä / henkilöstä.

Ainakin jos on vaativat työt niin kai niistä palkkaakin tulee?

miksi itkeä että kukaan ei auta. Joka tapauksessa sinulla on aika isot lapset jo, tottakai ne on villejä mitähän se tarkoittaa? Kasvattamattomia? Miksi olette vaativassa työssä, tarkoittaako se että olette työssä johon ette pysty? Ja raahaatte työt myös kotiin? Aikaa löytyy aina sille mitä haluaa tehdä ja itsestään saa tehtyä juuri niin tärkeän kuin haluaa, puhelimen voi sulkea.



Elämä on valintoja ja ainakin 90% siitä on arkea.

Missä päin Suomea asutte? Voisinkohan auttaa vaikkapa yhtenä iltana?

Itse tarttuisin ensimmäisenä tuohon ongelmaan. Ei ole normaalia, että ihminen kokee noinkin isot lapset elämässään raskaaksi ja taakaksi.



Voisitte ehkä pyytää apua yksityiseltä perheterapeutilta. Ehkä ulkopuolinen voisi nähdä paremmin, mikä perheessänne tökkii niin, että lapset oirehtivat olemalla villejä.



Jos lapsi voi hyvin, hän tekee läksynsä, menee nukkumaan, hoitaa osansa kotitöistä ilman suurempia murinoita. Annatteko lapsille tarpeeksi vastuuta ja rajoja? Vietättekö aikaa perheen kesken kylliksi? Onko teillä hyvä me-henki ja kivaa yhdessä?



Jos ei ole, niin miksi ei ole? Mitä voisitte tehdä, jotta suhteenna perheen kesken olisi parempi?



Voisitteko luoda yhteisiä perinteitä ja tapoja? Iltatee. Perjantaina lautapeli-ilta. Yhdessä leipomista kerran viikossa. Yhteiset retket, alkakaa harrastaa esim. kalastusta, shakkia, teatteria, taidetta, konsertteja, arkeologisia kohteita, lintujen bongausta, pyöräilyä... Mikä nyt teille tuntuisi omalta.



Suunnitelkaa yhteinen lomamatka. Nyt on tulossa pääsiäinen ja muutaman päivän loma. Minne voisitte mennä yhdessä? Jonnekin kotimaassa, vaikka vuokrata mökin? Pari päivää Tukholmassa? Jokainen saa suunnitella yhden tai puolen päivän ohjelman, jossa kaikki mukana. Mietitte reissua etukäteen ja jälkikäteen kokoatte vaikka yhteisen valokuva-albumin muistoista.



Minusta ratkaisu tilanteeseenne ei ole uhrautuvat isovanhemmat tai pidemmän päälle edes palkattu apu. Jokin mättää perheenne sisäisissä suhteissa, kun pääsette siitä jyvälle ja korjaatte tilanteen, uskon, että arkikin korjaantuu.