Mua kai haukutaan materialistiksi mutta...

olen asunut lapsuuden ok-talossa- ja lumitöistä ja jatkuvista korjaamisista näen vieläkin päiväunia- rivarissa ja kerroastalossa taloyhtiö hoitaa avaimet käteen talon työt



. t. uraäiti, joka nauttai rivarista 5 h + k ja yhdestä maksetusta autosta



ps jokainen taplaa tyylillään ja eri ihmisillä eri nautinnot

Olipa turhanpäiväinen aloitus.

Melkein kaikki haluaa jotain materiaa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Minäkin tulen onnelliseksi matkustamisesta, ja koska siihen tarvitaan rahaa, olen samalla tavoin materialisti kuin kuka tahansa muukin, huolimatta siitä että meillä on pieni asunto ja rämä auto ja emme muuta halua.

Ole onnellinen että teillä on nuo asiat kunnossa, ja muista samalla varautua pahan päivän varalle nyt kun sitä pätäkkää on :)

Haluan vai rauhallisen, turvallisen ja onnellisen elämän. Mukanvan, kiltin ja raittiin miehen joka rakastaa minua ehdoitta.

olen asunut rivarissa enkä enää jaksais taloyhtiöitä. t.ap

Ja mitä pahaa siinä on, onhan mukava elämä on kivempaa kuin kituuttaminen.

rakastaa ehdoitta :D Se on tietysti paljon tärkeämpää kuin talo mutta oma talokin kiva juttu. t.ap

ja kissan ja koiran ja kesämökin

Haluan vai rauhallisen, turvallisen ja onnellisen elämän. Mukanvan, kiltin ja raittiin miehen joka rakastaa minua ehdoitta.

Mitä sun rauhallinen turvallinen elämäs sitten konkreettisesti tarkoittaa?

ihan tavistoiveet... koen itse olevani huomattavasti materialistisempi. kultaa ja kimalletta oltava sekä kallista ja laadukasta. kahvikuppi mistä nyt juon on maksanut maltaita ja vesilasikin useamman kympin. ja juu, se on SE juttu. pelkillä koruillani ostaisi omakotitalon maaseudulta ja pläntin perunamaata... vaatteista en niinkään innostu, vaikka niitäkin riittää. Keräilen antiikkiesineitä ja iso osa kotona olosta kuluukin tavaroitteni hypistelyyn, ihailuun ja pohdintaan uuden hankkimisesta. Eli ap ei ole todellakaan noilla perusteillaan materialisti.

erittäin tyytyväinen siihen, että asumme rivitalossa, jossa iso piha. Mutta on sen verran rahaa, että ei tarvi kaupassa kattoa, mitä ostaa ja onko tämä nyt halvempi, voi ostaa hienon vaatteen, jos näkee sellaisen, eli toisin sanoaen ei tarvi pihistellä. Saamme vielä säästöön kuukaudessa vähintään 100€. Mutta jos lähdemme reissuun, niin pitää kyllä vähän säästää rahaa tai ottaa säästöistä. Emme kuitenkaan mitään rikkaita ole. Itse olen niin tyytyväinen tähän rahan märää.



Sivusta olen seurannut myös ystävän tilannetta, joille raha on kaikki kaikessa. Pitäis olla hieno talo ja sielä kaikki hienoimmat. Pitää käydä jatkuvasti ulkomailla ja on niin kauheeta, jos tilillä ei olekkaan 5000€. Ei voida edes jäädä kotia, jos laps on sairaana, vaan pitää viedä laps mummolle, että pääsee töihin, että saa rahaa. Rahaa, rahaa ja vielä kerran rahaa. Ystävä kerran sanoi, että raha tuottaa heille hirveästi ongelmaa. Siis harmia. Sitä on pakko saada koko ajan lisää ja lisää, että voi elää "parempaa" elämää.



Voin sanoa suoraan, että en halua tuollaista ystäväni elämää. Minulle kelpaa tämä nykyinen raha määrä. Totta se on, että raha ei tuo onnea, mutta tiettyyn rajaa tyytyväisyyttä. Onko se tyytyväisyyttä, että tullaan rahanahneeksi ja ei osata enään olla vähemmästä kiitollisia?

Missä vaiheessa ap on antanut kuvan olevansa hyvin rahan ahne ja haluavana koko ajan lisää ja kaikkein parasta?