Rakasti ennen koiriani, mutta oman vauvan saatuani en voi enää sietää niiden

Suosittelen, että luovut niistä. Ala ainakin harkita. Hanki ainakin joku "naapurin teini" auttamaan sua koirien kanssa.

Sun kaltaiset kovasydämiset ovat liikaa. Lemmikit tuovat olemassaolollaan todella paljon hyvää mieltä ja puhdasta iloa tänne kovaan maailmaan! Ja sillä on kuule monien mielestä ihan mittaamaton arvonsa.



Kyllä tuntuu kurjalta koiriesi puolesta, toivottavasti menee pian ohi tuo tunteesi. Oot ne kuitenkin itse ottanut, joten kanna tosiaankin vastuusi! Ne ei voi sitä mitenkään käsittää, että yhtäkkiä se niiden hoivaaja alkaa tylyksi ja kylmäksi niitä kohtaan. Älykäs eläin, varmasti kärsii jos sä niitä alat hylkiä. :(

Ylimääräisiä koiria ei tarvita, vain niitä, joilla on todella jotain käyttötarkoitusta muutakin kuin omistajan viihdyttäminen.

"P**leen rakit, jos ette nyt asetu niin teen teistä kintaat!" yms kivaa!



Ei ne koirat sitä ymmärrä, mutta sinua vois helpottaa ko saisit aina niille tuntosi purkaa. Minulla on serkku jolle koirat on henki ja elämä, mutta tekee niistä vähintään kerran päivässä kintaat! eikä aio ikinä enää yhtään koiraa laittaa.

Vaikka kaikki tietää, että varmasti laittaa näidenkin karvaturrien jälkeen koiria.

Ap:ta myöten. Tämä on näitä av:n ketjuja, joka saa katsomaan tuttaviaan uusin silmin. Koskaan ei tiedä, kenen "todellisiin ajatuksiin" täälläkin törmää.

Ylimääräisiä koiria ei tarvita, vain niitä, joilla on todella jotain käyttötarkoitusta muutakin kuin omistajan viihdyttäminen.

Ja sanon sulle sydämestäni näin, vaikken koiraa itselleni haluaisikaan. Miksi VIHAAT viattomia eläimiä noin? Ei ole ihan tervettä, vaikkei sun tietenkään mikään pakko ole niistä niin pitääkään.

Ylimääräisiä koiria ei tarvita, vain niitä, joilla on todella jotain käyttötarkoitusta muutakin kuin omistajan viihdyttäminen.

Ja sanon sulle sydämestäni näin, vaikken koiraa itselleni haluaisikaan. Miksi VIHAAT viattomia eläimiä noin? Ei ole ihan tervettä, vaikkei sun tietenkään mikään pakko ole niistä niin pitääkään.

Ihmiset vain ovat niin typeriä, että hommaavat turhanpäiväisiä lemmikkejä. Ymmärrän kyllä, jos yksinäinen haluaa seurakseen lemmikin, sokea opaskoiran jne, mutta lapsiperhe ei niitä tarvitse.

Ehkä yksi vielä menettelee, mutta useampi alkaa olla jo sairasta.

Eikö kukaan kertonut sulle sitä ennen vauvaa? On ihan tavallinen ja normaali reaktio, että kun lähtee laitokselle, jättää kotiin ihanan hauvelin, ja kun tulee laitokselta, on eteisessä vastassa haiseva karvakasa jolla on terävät kulmahampaat ja suu täynnä bakteereja. :) Niin se äidin mieli vaan toimii, että koirat voi tuntua jopa uhalta lapselle.



Meillä on koira ja kaksi lasta, ja en ole juuri iloinnut koirasta sen jälkeen kun esikoinen syntyi. Sitä ennen tykkäsin koirasta tosi paljon, kävin sen kanssa jäljestämässä ja suorastaan ylihoidin sitä. Mut lapsen myötä koirasta tuli vaan yksi kotityö ja stressitekijä lisää. Varsinkin ryömivän lapsen kanssa sitä siivoamista on ollut hirveästi, ja se vahtiminen ettei vauva revi koiraa jne...huoh.



Mut hyvät uutiset on ne, että kun lapset kasvaa, niin koirasta saa uutta iloa ihan siksi,e ttä se on lapsille niin tärkeä. Sitten sitä sietää taas vähän paremmin. Ja onneksi koiratkaan ei elä ikuisesti, joten joskushan niistäkin eroon pääsee.

Mulle kävi samoin. 2 ihanaa koiraa joita rakastin. No, vauvan kasvaessa pikkuisen huomiontarve tietysti lisääntyi ja aloin väsyä. Rakastin ja vieläkin rakastan koiriani, mutta en enää jaksanut antaa itsestäni joka suuntaan. Myöhemmin jousuin luopumaan molemmista koirista kerrostaloon muuton takia, en olisi voinut ulkoiluttaa niitä ja vauvaa yhtäaikaa 3 kertaa päivässä. Onneksi molemmat saivat ihanat kodit. Kun lapsi tuosta kasvaa, niin todennäköisesti otan koiran joltain, joka joutuu haikeana luopumaan.