Jos kummi kysyy lapselta mitä tämä toivoo lahjaksi, miksi siihen ei voi suoraan vastata!!!???

Kyllä se on ihmisen oman mielikuvituksen köyhyyttä ja yleistä laiskuutta, ettei voi lapselle ihan itse keksiä synttärilahjaa. Haloo! Niinhän sitä on aina tehty. Mun mielestä olisi röyhkeätä toivoa jotain tiettyä varta vasten. Jos mulle äitinä tulee mieleen jotain erityistä niin voinhan sen sanoa, että pipo lapselta puuttuisi.



Mutta olen lopen kyllästynyt tähän syyllistämiseen! Tuntuu että koko järjestämisen taakka sälytetään järjestävälle vanhemmalle /=äidille). Mieti siinä sitten 20 ihmisen puolesta eri lahjat vielä järjestämisten lisäksi!



T Yksi syyllistetty ja kyllästynyt äiti

Kun juhlat lähestyy niin suvun seniiliosasto rupeaa pommittamaan soitoillaan päivittäin. Sitten pitäisi keksiä kaikkien ostettavaksi hyvä ja heidän kukkarolleen sopiva lahja. Kohta pitää varmaan käydä ostamassa ne ja kirjoittaa korttikin valmiiksi. Pitäisikö avata oikein lahjatili/lahjalista. Se olisikin hienoa "Yucca-Nicon lahjalista on Stockmannilla" tai "Pyydämme Laura-Jessican lahjoihin tarkoitetut varat osoitettavaksi Duran Duranin fan-clubille"...

hammasharja ja tahnaa :) Niitä aina tarttee ja ne kuluu käytössä pois!

Oikeesti ei kannata viedä vaatteita tai leluja jos lapsi ei niitä tartte ja saa niitä älyttömästi muilta lahjaksi. Alkakaa kerätä vaikka jotakin astia sarjaa lapselle. Tylsä lahja, mutta eipähän ainakaan mene hukkaan. Tai sitten pussilakana setti, elokuvaliput tai karkkia!

pyydän kummilapsia suoraan puhelimeen ja kysyn, mitä toivoisi ja ainakin 2 vaihtoehtoa pitäisi olla jotta ainakin toinen löytyy. Eli en kysele vanhemmilta, eihän se lahja heille tule.

Itse en ainakaan kehtaa vastata, että lapsi haluaa lego-lentokentän, kun en tiedä onko kummi ostamassa 10€ vai 100€ lahjaa.

mihin sain vastaukseksi että "ei me nyt niin kallista lahjaa ajateltu, pikemminkin ajateltiin että hanskat". Voi helvetti, jos kerran ajattelitte että hanskat niin olisitte ostaneet ne hanskat ettekä nöyryyttäneet minua kysymyksellä!

Ei lahjoja pyydellä, niitä saadaan jos saadaan, ja niistä kiitetään, mutta kukaan hyvin kasvatettu ihminen ei kyllä 'tarvitse' lahjaa. Ja tosiaan se budjettipuoli on niin hankala, että en minä tykkää että minultakaan kysellään mitään lasten lahjoista.



Minä ostan omille kummilapsilleni lahjoja, ja lahjan olennainen tehtävä on olla yllätys, ja antajan on nähtävä vaivaa, jotta lahja olisi kiva.

Mistä sitä tietää paljon toinen on ajatellut laittaa rahaa siihen lahjaan, mihin sillä on varaa? tai jos sanoo jonkun liian "halvan lahjan", loukkaantuuko toinen?



Mä en itse kysele, korkeintaan ehkä sen että ostanko tarpeellista vai tarpeetonta (leluja yms).

mutta kuopus ei yleensä toivo erityisesti mitään. On vähään tyytyväinen lapsi. En useinkaan osaa vastata mitään hänen puolestaan! Hyvä konsti varmaankin tuo, että kysyy suoraan lapselta itseltään.

enkä oleta, että kukaan kysyy meiltäkään, mitä meidän lapset haluaa lahjaksi ja jos joku on kysynyt, olen juuri vastannut niin, että saavat itse miettiä, mitä haluavat antaa. Lahjahan on lahja ja on antajan päätettävissä ja näin myös itse oletan, kun olen ostamassa lahjaa. Kun ei odota mitään, yllättyy pienimmästäkin.

yhden kohdalla vastaukset on aina hyvin epämääräisiä. Kaksi kertaa olen antanut rahaa, että saavat äidin kanssa itse käydä ostamassa lahjan. Tästä on tykätty, mutta jotenkin rahan antaminen on tosi tylsää.

hyvä jos kysyisi lapselta "minne haluat, että vien sinut"...tavaraa on suurimalla osalla tarpeeksi. Ja näitä paikkojahan riittää joka budjettiin ja mielenkiinnolle. Eläinmuseoon, Heurekaan, pitsalle, jätskeille, syöttämään sorsia, eläintarhaan ja mitä tuolla nyt joku ehdottikin, uimahalleja sun muita.

ja kysytty mihin kauppaan ajaetaa..eli siis lelukauppaan ja poika saa ostaa mitä haluaa, samalla me saadaan aikaa kummipojan kanssa kun muuten harvoin nähdään, sit käydään vielä jätskillä tai mitä sitten poika haluaakaan. se päivä jo itsessään on ollut pojalle mieluinen että pääsee humputtelemaan. etukäteen ollaan vaan sovittu niin on poika jotain miettinyt valmiiksikin

jos toiveita ei tule, sitten lahja ostetaan ihan oman pään mukaan. EIkä oteta liikoja paineita siitä oliko lahja nyt varmasti kuinka mieluinen.

Olen sitten juhlapäivien alla kysellyt, mistä NN nykyään tykkää. Peleistä, urheilusta, tms. En siis ihan suoraan lahjatoivetta vaan niitä kiinnostuksen kohteita. Sitten olen yrittänyt keksiä sopivan lahjan. Tykkään yllättää enkä mieluusti ostaisi "tilauslahjaa", mutta kivahan se olisi jos lahja osuisi oikeaan ja siksi jotain vinkkiä on kiva saada. Ja nyt tulikin mieleen että taas synttärit kolkuttelevat, apuva!

Olen sanonut, että saa tuoda ihan mikä itsestä tuntuu miellyttävältä. Lapsemme ovatkin saaneet sellaisia juttuja, joita itse emme olisi älynneet ostaa / toivoa. Lisäksi on kelju sanoa, että joo, "Lotta" haluaa my little ponyn tai littlest pets shopin ja saa sitten niitä kahmalokaupalla. Mieluummin ostan itse sen, josta tiedän, ettei meillä ole sitä just. Ja muut voi tuoda mitä keksivät. Tietenkin jos joku tivaamalla tivaa lahjaa, yritän keksiä jotain.



Useimmiten sanon, että joku vaate (ja kerron lempivärin ja koon) tai kirja (ja kerron mitä meillä jo on paljon).

Jos ei oikeasti tarvitse mitään, niin miksi pitäisi väen vängällä keksiä jotain? Tai jos ei tarvitse mitään halpaa, niin miksi ei sitten voi ehdottaa niitä kalliita lahjoja, kun kerran tivataan, että mitä tarvitset?



Anna vaan sitä rahaa/kalliita lahjoja tai ole antamatta mitään! Kyllä mä järjestän synttärit sen takia, että ne on kiva järjestää ja saa tavata kavereita/sukulaisia ja lapsi saa/itse saan hyvän mielen.

voit viedä vaikka värityskirjan ja kynät, tykkää jos tykkää, ei ole sun ongelma. aina lapsilla ei ole mitä haluaisi. esim. vanhemmat ostaa kaiken mitä tarvitaan. juhliin toivotaan tulemaan juhlimaan, ei tuomaan lahjoja. mun mielestä oli kiva synttärilahja kummeilta kun toivat just värityskirjan ja tarroja. miksi tarttis olla niin kummosia? vie vaikka sukat. mä en murehdi yhtään tykkäskö lahjan saaja lahjasta vai ei, oma asiansa.

Meilläkin kun tosiasia on se, etteivät lapset "tarvitse" mitään leluja. Kaikenlaiset pienet yllätykset heitä kuitenkin ilahduttavat. Muistaminen on tärkeintä. Olen sitä paitsi aika tyytyväinen siihen, etteivät lapset ole koko ajan toivomassa ja ruinaamassa jotain.



Joskus käy niinkin, että vaikka lapset kertovat sukulaisille toiveistaan, ne eivät kuitenkaan täyty. Viimeksi 5-v. toivoi Bratzia, eikä mummi periaattestakaan halunnut ostaa sellaista. Että se siitä toiveiden kertomisesta...

ja tehdä lista. Listaa voi kerätä vaikka vuoden ympäri ja päivittää tarpeen mukaan. Eikä tartte sitten juhlian alla ruveta erikseen asiaa mietiimään.