Lue keskustelun säännöt.
Surullinen olo.
22.03.2012 |
Ei millään jaksaisi tätä elämää kun suurimman osan aikaa mulla on surullinen tai ahdistunut olo. Elämä ei tunnu yhtään kivalle.
Kommentit (7)
Eipä siihen muu auta.
Ei tähän vaivaan mitään apua ole saatavilla. Olen käynyt jo lääkärillä valittamassa jos sitä tarkoitit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisellä pitää olla mielekästä ja tavoitteellista tekemistä, jotta voi hyvin. Ei siinä (yleensä) mitkään lääkärikäynnit auta.
Vai mitä elämässäsi jo on? Itselläni alkoi uusi elämä kun aloin vain opiskelemaan aikuisiällä.
Suru on tervettä ja elämään kuuluvaa, ja kun antaa surun tulla, se vähitellen muuttaa muotoaan ja tulee helpommaksi. Itse olen "iloinen" siitä että olen surullinen; kesti pitkään päästä tähän vaiheeseen. Surutyöhön liittyy niin monenlaista.
Suru on tervettä ja elämään kuuluvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suru on tervettä ja elämään kuuluvaa, ja kun antaa surun tulla, se vähitellen muuttaa muotoaan ja tulee helpommaksi. Itse olen "iloinen" siitä että olen surullinen; kesti pitkään päästä tähän vaiheeseen. Surutyöhön liittyy niin monenlaista.
Välillä olen iloismepi mutta sitten taas seuraavana päivänä jo vaivun sellaiseen suruun takaisin. En saa itseäni iloiseksi, syömällä tai juomalla, en lenkkeilemällä tai ostoksilla. Ystävätkään ei useimmiten ilahduta. En edes jaksa lähteä heitä tapaamaan kun olen niin väsynyt ja surullinen.
Kotona mä esitän iloista ja normaalia kun mies ja lapset ovat paikalla mutta kun jään yksin, ihan tunnen kuinka naamani valuu peruslukemille ja suru valtaa mielen. Lapset välillä kysyvät, että mikä äiti sulla on, alkavat siis jo huomata, että ole surullinen.
Eipä siihen muu auta.