Kyllä tunsin piston sydämessäni :' /

että ensimmäinen lapsi on harjoituskappale?



Älä vaan sano vielä, että vanhempi lapsi on tyttö.



Tutkimusten mukaan jos eka lapsi on tyttö ja vielä että toinen lapsi on poika, niin huomio jakautuu just noin.



Fiksu muksu, kun itse uskalsi sanoa ton ääneen. Jotain hyvää sussa on jo valmiiksi kasvattajana, kun lapsesi on kasvanut sellaiseksi, että se uskaltaa sanoa. JOs oisit joku hiveys, niin hän vain kärvistelisi.



Mulla ei ole neuvoja, mutta pää pystyyn, asialle ehdit ja varmasti pystyt tekemään jotain!

että lapsesi puhuu sinulle, osaa kertoa pahasta mielestään ja että kuuntelit häntä. Tiedä nyt mitä pitäisi tehdä.



Aloita vaikka siitä, että halailet lasta paljon ja muistat sanoa ääneen, että hän on rakas. Pyydä mukaan kotiaskareisiin, jos et ehdi asettua suorastaan leikkimään. Ota mukaan ruuanlaittoon, tiskikoneen tyhjemtämiseen, kehu miten ihanan iso hän on. Tee selväksi, että isoksi kasvaminen on hienoa (eikä vain niin, että vauvat ovat ihania).



Ota häntä viereesi vaikka satua kuuntelemaan, kun pienempi nukkumassa.



Jätä 1-vuotias isänsä huomaan ja käy 4-vuotiaan kanssa silloin tälllöin ihan kahdestaan jossakin. Hampurilaisella, leikkikentällä, kaupassa, uimahallissa. Mitä nyt keksitkin.

On tyttö. Ihana lapsi on, ajattelevainen ja kypsä vaikka onkin todella villi ja levotonkin. Voi että. Kyllä mä häntä pyydän joka päivä syliin ja halin ja sanon että rakastan, mutta hermostun aivan liian herkästi ja liian pienistä. Miten saan hillittyä hermoni? Mun on pakko alkaa keskittymään häneen enemmän. Voi kum mies ottaisi aktiivisemmin vastuuta pienestä.

kun lapsi uskaltaa kuitenkin kertoa miten asiat on! :D Tsemppiä!

Kyllä mä hänelle aikaa annan, otan mukaan juttuihin, vien ulos ja luen. Mutta olen kyllä huono leikkimään, voisin ihan lapsen takia vaivautua enemmän.. mutta enempi taitaa ongelmani olla työ äkkihermostuminen ja huutaminen, sitä ei kyllä saisi olla! Miten te hillitsette väsyneitä hermonne? Kun lapsi tahallaan sotkee ja häslää ja vaatii ja kiukkuaa.

Metrin korkeammalta pää punaisena pärskyvä äiti on hirveän pelottava näky.Miten ärsyttävää se hokema onkin, sinun on pysyttävä aikuisena, kun lapsi on pidäkkeetön.



Mene makuuhuoneeseen karjumaan tyynyysi, jos pää leviää. Älä sille pelästyneelle lapsiraukalle. Ei se huutaminen edes auta mitään, vai mitä? Loppuuko lapsellinen häslääminen ja kiukku, kun rääyt?

nukuin, ja jo helpotti! minä en purkanut väsymystä lapsiin, vaan mieheen..parisuhdehan kärsii mut eipähän lapset kärsi! eli yritä saada edes se tunti vapaata, se on p i t k ä aika ollakin yhtäkkiä yksin :D

On tyttö. Ihana lapsi on, ajattelevainen ja kypsä vaikka onkin todella villi ja levotonkin. Voi että. Kyllä mä häntä pyydän joka päivä syliin ja halin ja sanon että rakastan, mutta hermostun aivan liian herkästi ja liian pienistä. Miten saan hillittyä hermoni? Mun on pakko alkaa keskittymään häneen enemmän. Voi kum mies ottaisi aktiivisemmin vastuuta pienestä.

... mitä pitää tehdä

1. LEIKI enemmän, ei pelkkä halailua

2. HUUDA vähemmän

3. sit oli joku muukin. en näe kun tässä vastauskohdassa ei nää sitä alotusta.

Sä pidät enemmän sun pojasta, tää on jääkylmä totuus. Lapsesi tietää sen. Mitä ikinä teet, ALOITA nopeasti. AUttaisi ehkä, jos kelaisit miksi poika on tärkeempi?

Onko tyttö sinulle tuleviasuuden kilpailija, se joka muistuttaa kuinka vanha olet jne.

Onko poika tärkeämpi, koska yhteiskunnassa yhä ajatellaan näin.

Sä et pysty muuttaa käytöstä, jos et tiedä, mikä sulla alunperin on mättänyt. Voi olla että sekään ei auta.Jotkut naiset ei siedä tyttölapsiaan. Mut teeskennellä voi aina, sekin on parempaa kuin ei mikään. TEeskentely voi muuttua myös aidoksi tunteeksi, kannattaa yrittää.

Mulla kanssa 4v ja 1v lapset. Mä oon pyrkinyt siihen että joka päivä leikin jotain isomman kanssa, yleensä kyllä parikin leikkiä. Leikitään myös yhdessä pienemmän kanssa. Meillä nyt just tuo leikkiminen tosi tärkeetä! Viime keväänä ja kesällä vielä pelattiin paljon kun vauva nukkui, mutta nyt haluaa leikkiä.

Satavarmasti pienempi ei ole tärkeän tai rakkaampi kuin isompi. En ikimaailmassa pidä tytär kilpailijani. Haluan hänelle parasta maailmassa. Nuo väitteet menivät aivan metsään.



Mutta olen kyllä elänyt väsyneenä vauvatokkurassa ja pitäisi nyt vaan tajuta, että vauva-aika on jo ohi ja mun otettava itseäni niskasti kiinni ja muutettava toimintatapojani. Enemmän miestä ja pientä olemaan keskenään ja minä touhuamaan isomman kanssa.

Ihan liian paljon teen sitä, että kun pienempi on hetken hiljaa eikä roiku jaloissa, teen jotain omaa juttua enkä anna isommalle huomiota. Musta tuntuu, että vaan jaksa olla näille läsnä 24/7, ja pienikin hetki lehden lukua tai netissä oloa helpossa, varsinkin silloin jos miehellä on töitä myöhään iiltaan. Mut onhan tää oikeasti viitselisäisyyskysymys ensisijaisesti. Eihän se nyt ole niin rankkaa rakentaa jotain legotornia.



Minäkin hermostun usein isompaan. Mut tuntuu, että hänen pitäisi jo osata ja ymmärtää vähän enemmän.

No just näin kuten viimeisin kommentoi. Pikkunen vie niin paljon aikaa ja energiaa, aina vaan äiti äiti äiti ni ei jaksa olla enää leikkimässä jos hetki pieni rauhaa! Tai kun otat jonkun leikin isomman kanssa niin pieni tulee nyhtämään äitiä ja sotkemaan leikit ja isompi hermostuu ja tulee kauhea hulabaloo, ei vaan jaksa! Sitten kun on yövalvomisista väsyksissä on niin paljon helpompi jäädä pienen kanssa kotiin ja mies ja isompi lähtevät jonnekin kahdestaan. Eli ihan kyllä viitseliäisyydestä kiinni..

[

... mitä pitää tehdä

1. LEIKI enemmän, ei pelkkä halailua

2. HUUDA vähemmän

3. sit oli joku muukin. en näe kun tässä vastauskohdassa ei nää sitä alotusta.

Sä pidät enemmän sun pojasta, tää on jääkylmä totuus. Lapsesi tietää sen. Mitä ikinä teet, ALOITA nopeasti. AUttaisi ehkä, jos kelaisit miksi poika on tärkeempi?

Onko tyttö sinulle tuleviasuuden kilpailija, se joka muistuttaa kuinka vanha olet jne.

Onko poika tärkeämpi, koska yhteiskunnassa yhä ajatellaan näin.

Sä et pysty muuttaa käytöstä, jos et tiedä, mikä sulla alunperin on mättänyt. Voi olla että sekään ei auta.Jotkut naiset ei siedä tyttölapsiaan. Mut teeskennellä voi aina, sekin on parempaa kuin ei mikään. TEeskentely voi muuttua myös aidoksi tunteeksi, kannattaa yrittää.

Viiltävä analyysisi kuulostaa vain rienaamiselta. En usko, että kyse on lasten sukupuolista, vaan ihan väsymyksestä ja kehitysvaiheista.

Mä suosittelen, että raivaat joka viikolle tunnin tai kaksi ihan vaan esikoiselle. Kuopus jää isänsä kanssa tai vaikka mummolle. Kun on aikaa keskittyä vain yhteen niin pinnakin kestää paremmin. Ja kannattaa pyytää esikoiselta anteeksi huutamisiaan, sekä kertoa ettei syy ole hänessä.

t. Samassa veneessä täälläkin

Leikin ei tarvitse kestää edes pitkän, kun jo esikoinen tajuaa, että leikit, jatkaa siitä mielellään yksin tai pienen sisaruksenkin kanssa.

Satavarmasti pienempi ei ole tärkeän tai rakkaampi kuin isompi. En ikimaailmassa pidä tytär kilpailijani. Haluan hänelle parasta maailmassa. Nuo väitteet menivät aivan metsään.

Mutta olen kyllä elänyt väsyneenä vauvatokkurassa ja pitäisi nyt vaan tajuta, että vauva-aika on jo ohi ja mun otettava itseäni niskasti kiinni ja muutettava toimintatapojani. Enemmän miestä ja pientä olemaan keskenään ja minä touhuamaan isomman kanssa.

sä otit mun viestin liian kirjaimellisesti, koska se on nopeasti kirjoitettu ja käytin vähä epätäsmällistä ja liian korostettua kieltä.

Tietenkään sä et vihaa sun lasta, tai rakasta sinänsä enemmän sun toista. Mutta alitajuisesti siellä pohjalla voi olla jotain peruskiintymystä enemmän poikiin kuin tyttöihin ja sitä, että... äh, mä en jaksa selittää, noi on niin monimutkaisia juttuja. Lue kirjoista jos kiinnsotaa.

Mutta joku sulla on, että sun lapsi sanoo noin. Ja on se ihan ymmärrettävää, jos lapsi on hankala ajoittain, niin toki se vaikuttaa vuorovaikutukseen. Ei sunkaan tarvii olla pyhimys.

Mutta kumpi on ensin, se että annat toiselle lapselle enemmän ja siitä seuraa hankalaa käytöstä vai toisinpäin?

Ekat lapset kai on hankalia usein. En tiedä, onko niin, että hormonaalisesti kohtu tosiaan tekee harjoituskappaleita, harjoituskappale ei ehkä ole vaan tyhjää puhetta. Mutta tsemppiä, teillä on kaikki mahdollisuudet!

Mä kai sanoin vähän julmasti, koska olin itse hankala likka, ja äiti tykkäs enemmän veljestä. Ja oma äitini pisti mut maksamaan siitä, että mä olin nuori ja se vanheni samaa rataa kun mä kasvoin naiseksi. Mutta toki se rakasti mua kuin... oma lastaan : D

Pointti on, ettei se ikinä olisi tajunnut, ettei se rakastanut mua, ei vaikka olisi sanonut. Kyllä sekin aina sanoi rakastavansa. Mutta kaikki se, mitä se jätti tekemättä (liiat leikkimiset ym.) oli viesti, mihin ei sanoja ees tarvittu. Ei sitä kompensoi että puhuu vaan kuinka tykkää.