Lue keskustelun säännöt.
Annoin palautetta neuvolan tädille ohjauksesta
20.03.2012 |
Kerroin, että itkin edellisen neuvolakerran jälkeen. Sanoin, että eivät varmaan lääkärin kanssa tarkoittaneet pahaa, mutta minulle jäi syyllinen olo ohjauksesta ja neuvoista. Vauvamme oli silloin äärimmäisen huono nukkuja ja ihan kaikkea oli jo kokeiltu. Kerroin tästä lapsemme 8kk neuvolassa, en varsinaisesti kysynyt edes neuvoja vaan totesin, että meillä mennään näin. Nukutaan kun pystytään ja pidetään peukkuja että muutosta luvassa kun lapsi kasvaa. Sanoin, että olisin halunnut ennemmin empatiaa, kuin luennon siitä, kuinka rutiinit ovat kaiken a ja o lasten nukkumisessa. Kun tätä toistettiin vielä pari kertaa niin viesti väsyneelle äidille oli aika lannistava. Lapsesi ei nuku ja vika on minussa. Lapsella ei ole kellontarkkaa rytmiä, ei tarpeeksi virikkeitä ja olen liian vähän läsnä lapseni kanssa. Siksi lapsi kuulemma heräilee.
Se, että käynti sai minut itkemään oli paljolti myös väsymykseni syytä. Myönsin tämän. Mutta pyysin, että ensi kerralla, kun tulee väsynyt vauvan äiti käymään, voisi myös todeta, että aina lapsen uniongelmille ei aina voi mitään muuta kuin yrittää elää niiden kanssa ja selviytyä lepäämällä niin kuin se on mahdollista ja odottaa että lapsi kasvaa. Lääkärin mukaan yksi ratkaisu olisi ollut, että olisin noussut vauvan kanssa aina viimeistään klo 7 aamulla, ei siis olisi saanut nukkua aamulla pitkään, jos yö oli huono. Tämän käynnin jälkeen ahdistuin vain enemmän aina kun en saanut lastani johonkin tiettyyn kellon lyömään syömään ja nukahtamaan.
Oliko mielestänne typerää sanoa tästä? Tulinkohan nyt leimatuksi neuvolan muistiinpanoihin joksikin "herkkis-mammaksi", jolle pitää varoa sanomisia? Nyttemmin vauvamme nukkuu siis hyvin ja muutos tuli automaattisesti, ilman mitään järjestelyitä. Kun tajusin olla stressaamatta.
Kommentit (13)
ihan asiaahan ne puhui. Kyllä rytmit ja rutiinit on vauvalle todella tärkeitä.
ihmisellä on jonkinlainen rytmi,eikä kaikilla ole samanlaista.5 puhui asiaa ja olen itsekin kokenut helpon vauvan äitinä,että se helppous johtuu siitä että hoidan vauvan niin hyvin:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kaunistelin nukkumisasioita neuvolassa kun en jaksanut niitä hyviä vinkkejä. Allerginen lapsi meillä eikä vieläkään nuku kovin hyvin.
Tästä oli mulle paljon lohtua, jos ei suoranaista apua:
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,2547,6444,6445,7649
"Rytmisyyttä pidetäänkin yhtenä temperamentin perusosiona. Siten toisilla vauvoilla on jo sikiöajasta alkaen voimakas taipumus rytmisyyteen ja toisilla heikompi. Heikko rytmisyys merkitsee samalla parempaa epäsäännöllisyyden sietokykyä ja voi olla siten voimavara monissa kehitystehtävissä ja tilanteissa."
Mä luulin esikoisen jälkeen, että kaikkki sujuu, kun vain pitää rutiineista kiinni ja on johdonmukainen. Ja pah, osoitti toinen lapsemme!
mä olen kans huomannut että mun terkka on "leimannut mut myös johonkin huonompaan porukkaan sen perusteella kun kerroin ekaa lasta odottaessa että olen nuorena kokeillut kannabista.
Kun toista aloin odottamanaan niin muisti sen vielä ja aina kyselee että poltanko tupakkaa ym.
Vaikka noi hölmöilyt on siin nuoruuden juttuja mutta leiman niistä sai otsaan, harmittaa kun olin rehellinen.
Unen ja rytmisyyden kehittyminen
Vauvojen uni poikkeaa monin tavoin aikuisten unesta. Se myös kehittyy ensimmäisten vuosien aikana laadultaan ja rakenteeltaan yhä enemmän aikuisten unta muistuttavaksi. Uni-valve–rytmi on yksi biologisista rytmeistä, joiden muodostuminen ja vakiintuminen on sisäsyntyistä. Kuten kaikkiin sisäsyntyisiin kehitystehtäviin, tähänkin liittyy geneettinen, temperamenttinen osuus.
Rytmisyyttä pidetäänkin yhtenä temperamentin perusosiona. Siten toisilla vauvoilla on jo sikiöajasta alkaen voimakas taipumus rytmisyyteen ja toisilla heikompi. Heikko rytmisyys merkitsee samalla parempaa epäsäännöllisyyden sietokykyä ja voi olla siten voimavara monissa kehitystehtävissä ja tilanteissa.
Uusi neurobiologinen tutkimus on osoittanut, että aiemmin kokonaan perinnöllisinä pidetyt keskushermoston kyvyt kehittyvätkin vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Aivot kehittyvät rakenteeltaan käytön myötä eli oppivat sopeutumaan ympäristöönsä. Sisäiset kehitykselliset valmiudet asettuvat suhteeseen ulkoisen todellisuuden kanssa, ja nämä muokkautuvat suhteessa toisiinsa lapsen kannalta erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Kokemukset muovaavat aivosolujen ja aivoalueiden yhteyksiä ja siten biologista kykyä säädellä aivojen toimintoja. Siten lapsen uni-valve -rytmiä on mahdollista säädellä ulkoapäin aivan varhaisista viikoista alkaen.
Mitä vähemmän rytmisyyteen taipuva lapsi on ja mitä enemmän vaikeutta hänellä on itsesäätelynsä kehityksessä (säätelyhäiriöistä puhutaan tarkemmin myöhemmin), sitä enemmän hänen nukkumiskäyttäytymisensä tarvitsee säätelyn tukea ulkoapäin.
Jo n. 25. raskausviikolta alkaen sikiövauvan vuorokauteen sisältyy aktiivisuuden ja levon rytmistä vaihtelua. Kuitenkin vasta pari kolme viikkoa ennen täysiaikaisuutta lepovaiheet alkavat EEG:ssä muistuttaa eri vaiheisiin rytmittyvää unta. Täysiaikaisella sikiöllä voidaan havaita aktiivisen ja syvän unen vaiheita. Ensimmäisen kolmen elinkuukauden aikana vauvan uni on vielä hyvin erilaista kuin myöhemmin, ja aivosähkökäyrässä havaittavat aikuisen unelle tyypilliset tihentymäkohdat (unispindelit) ilmaantuvat vasta kolmen kuukauden iässä.
Vasta n. kuuden kuukauden iässä lapsen uni muistuttaa EEG-rekisteröinnissä aikuisen unta. Tällöin hänen aktiivinen unensa sisältää aikuisen vilkeunen piirteitä. Vilkeuni on tila, jossa EEG-rekisteröinti viittaa valvetilaan mutta lihaksisto on hengitys- ja silmien liikelihaksia lukuun ottamatta lamaantunut. Vilkeunta kutsutaan tämän vuoksi myös REM-uneksi (Rapid Eye Movements eli vilkkaat silmänliikkeet).
Vilkeunen aikana ihminen näkee aktiivisia unia, on helposti herätettävissä ja muistaa unet herättyään. Samalla kun kehittyy aikuiselle tyypillinen vilkeuni, aktiivisen unen osuus vähenee vastasyntyneen n. puolesta n. kolmannekseen unen kokonaismäärästä. Ennen vilketoimintaa aktiiviseen uneen sisältyy usein koko elimistön motoriikkaa, joka vastaavasti vähenee kuuteen kuukauteen mennessä. Liikkuminen, ääntely, valittaminen ja voimakaskin aktiivisuus voivat kuulua tässä vaiheessa vauvan nukkumisen normaaleihin vaiheisiin, eikä lasta tule silloin herättää.
Vilkeuni on kehittyneiden eläinlajien unta. Sillä on ilmeisesti aivojen organisaatiota ja sopeutumista parantavia tehtäviä. Unet antavat mahdollisuuden jäsentää uudestaan intensiivisiä, ennen kaikkea uhkaaviksi koettuja kokemuksia ja biologisesti sisäänrakennettuja uhkakuvia, jolloin niiden kohtaaminen valvetilassa on tarkoituksenmukaisempaa. Samalla arvellaan vilkeunen olevan se vaihe, jolloin välittömät muistirakenteet siirtyvät pitkäaikaisempaan muistiin. Se myös virittää aivot olemaan toimintavalmiuteen heräämisen hetkellä, jolloin ihminen on mahdollisimman optimaalisella tavalla valmistautunut esim. havaitessaan vaaran.
Toinen unen jakso, syvä eli rauhallinen uni, on EEG-rakenteeltaan täysin toisenlaista, tasaisempaa ja rytmisempää. Siinä on neljä, toinen toistaan seuraavaa syvyysvaihetta, joiden jälkeen uni jälleen kevenee.
Kuuden elinkuukauden jälkeen uni sisältää, varsinkin aamuyön vaiheessa, vilkeunijaksoja ennen hetken kestävää valverajalla viivähtämistä, jonka jälkeen alkaa uusi unisykli. Pienet vauvat aloittavat unensa aktiivisella unella ja painuvat sen jälkeen syvälle, palatakseen jälleen kevyempään uneen. Heidän unisyklinsä on pituudeltaan n. 50 min., kun se on aikuisella. n. puolitoista tuntia. Tämän vuoksi vauvan herääminen ajoittuu useimmiten aikuisen syvimmän unen vaiheeseen, jossa aivot eivät ole virittäytyneet valvetilaan, vaan aikuinen herää hämmentyneenä ja sekavana ja usein vihaisena. Syvimmässä unen vaiheessa herättäminen on pitkään tunnettu kidutuskeinona. Ei ole ihmeellistä, että vauva, jolla on suuria univaikeuksia, joutuu kaltoin kohdelluksi tai jopa pahoinpidellyksi paljon todennäköisemmin kuin hyvin nukkuva lapsi. Pahoinpitely ja sitä lievemmät vanhempi-lapsi suhteen vaikeudet ovatkin suurin unihäiriöihin liittyvä terveysriski.
Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana vauvan vuorokausi rytmittyy eri vireystilojen mukaan hyvin paljon ympäristöstä riippuvaisella tavalla. Täten vuorokauden jakautuminen yöhön ja päivään on vauvan omaksuttavissa ehdollistuvan oppimisen kautta, kun hänen vanhempiensa toiminta heijastuu vauvaan ja hänen aktiviteettitasoonsa.
Lapsen hyvälle unelle luodaan pohja houkuttamalla häntä päiväaikaan aktiivisesti vuorovaikutukseen ja pitämällä hänen stimulaatiotasonsa korkealla, jopa hänen kapasiteettinsa ylärajoilla sekä pitämällä yöaikainen stimulaatio hyvin niukkana. Koliikki-vauvoilla on tässä erityinen vaikeus, kun he koliikin vuoksi tarvitsevat paljon aktiivista hoivaa ja stimulaatiota iltayöstä ja joskus aamuyöhön asti. Näin koliikki voi altistaa unihäiriöille.
Rytmisyys on ihmiselle biologisesti luontaista ja varhainen vireystilojen vaihtelu vakiintuukin vähitellen useimmille lapsille säännölliseksi rytmisyydeksi. Se auttaa myöhemmissä vaiheissa tai tilanteissa, joissa uni-valve-rytmi joutuu koetteille. Kaikki kiihkeän kehityksen vaiheet, joissa keskushermostossa tapahtuu vilkasta uudelleen organisoitumista, hampaiden puhkeaminen, sairauspäivät, kiihkeiden päivien jälkeiset ajat jne. asettavat haasteen lapsen kyvylle ylläpitää tasaisesti vireystilojensa vaihtelua.
Uneen palaamisen vaikeus
Unilaboratorioissa on seurattu unihäiriöisten ja ei-unihäiriöisten imeväisten nukkumista. On todettu molempien heräävän säännöllisesti n. joka toisen – joka kolmannen unikierroksen aikana. Herääminen on toisella ryhmällä täydellistä, toisella vain havahtumista valvetilaan, jonka jälkeen alkaa uusi painuminen kohti unen syviä kerroksia. Tämä ero jakaa lapset hyviin ja huonoihin nukkujiin.
Jos lapsi herää ympäristössä, joka on selkeästi erilainen kuin se, missä hän nukahti, hän havahtuu kiinnittämään tähän asiaan täyden huomionsa. Evolutiivisesti on ymmärrettävää, että pienen lapsen on tärkeätä aika ajoin tarkistaa ympäristö: Mikäli emo olisi siirtynyt leiriltä eteenpäin ja hänet olisi unohdettu, hänellä olisi vielä mahdollisuus huutamalla tulla huomatuksi ja otetuksi mukaan.
Unitutkimukset siis osoittavat, että terve vauva usein herää unisyklinsä kevyimmissä kohdissa nukahtaakseen joko itse tai autettuna uuteen sykliin. Koska vauva herää oman unisyklinsä mukaan, hän saa tarvitsemansa unen ja on päivisin virkeä - päinvastoin kuin häntä hoitaneet aikuiset. Unihäiriöiset vauvat eivät pysty itse auttamaan itseään uneen herättyään, kun taas hyvin nukkuvat pystyvät. Huonojen nukkujien hoidon kulmakivi on tukea lapsessa olevaa säätelyjärjestelmää, jonka varassa hän myös pystyy herättyään painumaan takaisin uneen. Tämä edellyttää vauvan aktivoimisen välttämistä ja tiettyjen biologisesti rauhoittavien menetelmien toistuvaa harjoittamista.
Pimeä lisää lapsen hätää, joten huone on hyvä pitää hämäränä. Tämä myös auttaa vanhempaa tarvittaessa hoitamaan lasta ilman lisävalaistusta, joka toimisi lasta havahduttavana aistiärsykkeenä. Myös yksinäisyys laukaisee vauvan hätäännystä (vrt. heräämisen biologinen tehtävä), joten pienen vauvan luo on tärkeätä mennä ennen kuin hänen itkunsa voimistuu tapailevasta itkusta paniikkihuudoksi.
Paniikkitilassa olevaa vauvaa on huomattavan vaikea rauhoittaa, kun taas luonnollisessa heräämisvaiheessa epämukavuuttaan itkeskelevä vauva vaipua yleensä takaisin uneen hyvin lievällä tuella tai ilmankin tukea, ellei häntä häiritä. Eri lapset ovat myötäsyntyisesti varsin erilaisia herkkyydessään hätääntyä ja kyvyssään palautua siitä. Tämä voi olla vanhempien vaikea hyväksyä, ja lapsi leimataan ”kiltiksi” tai ”vaikeaksi” sen unikäyttäytymisen perusteella.
Tapailevasti itkevän vauvan aktiivinen hoitaminen toimii tarkoitustaan vastaan aktivoimalla lapsen kunnolla hereille, jolloin hän alkaa odottaa vuorovaikutusta. Lasta voi auttaa tyyntymään menemällä hänen luokseen ja tiedottamalla itsestä pehmeällä, tasaisella tai rytmisesti aaltoilevalla, hyräilevällä äänellä. Samoin tasainen, vakaa kosketus ennen kaikkea selkään ja takamukselle auttaa häntä rauhoittumaan ja painumaan takaisin uneen. Sen sijaan lapsen nostaminen ja katsekontaktin ottaminen havahduttaa häntä ja vaikeuttaa hänen palaamistaan uuden unisyklin alkuun.
Kuuden kuukauden iässä vauvan kehitys etenee nopeasti sekä motorisella että emotionaalisella alueella. Tässä, kuten myöhemmissäkin voimakkaan kehityksen vaiheissa, vauvan yöuni häiriintyy helposti. Useimmiten apua unihäiriöihin haetaankin kuuden kuukauden ja yhdeksän kuukauden välissä. Aiemmin kohtuullisen hyvin nukkunut vauva on tässä vaiheessa alkanut tarvita huomattavasti enemmän aikuisen apua nukahtamiseen ja unessa pysymiseen.
Pystyyn nouseva vauva on vaikeampi saada rauhoittumaan uneen kuin makuullaan pysyttelevä. Samalla vauva on vakiinnuttamassa valikoivaa kiinnittymissuhdetta vanhempiinsa. Vauvan havahtuminen erillään olemiseen lisää pelkoa nopeasti.
Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.
Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.
Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina. Keskeistä on välttää stimulaatiota öisin (ja tarjota vuorovaikutuksellista stimulaatiota paljon päivisin). Puolen vuoden ikäinen lapsi ei normaalitilanteessa tarvitse lisäruokaa yöllä, mutta hän tarvitsee kiinnittymisen kohteittensa tuomaa turvallisuuden tunnetta. Siksi lapsen luo meneminen, rauhallinen puhe (”nyt on yö, nyt nukutaan”) ja tasainen kosketus, selän ja takamuksen rauhallinen painaminen tyynnyttää lasta.
Kaikki itku ei tässä iässä ole hätää, vaan lapsi voi tyynnyttyään jäädä itkeskelemään surumielisesti, jolloin tämä surumielisyys voidaan empaattisesti jakaa samalla kun lapsi jää tavoittelemaan unta.
Tässä vaiheessa lapselle on suurta apua siirtymäkohteesta, rievusta, tutista tai pehmoeläimestä, johon hän siirtää osan äidin turvaa tuottavasta olemuksesta. Kokemuksen mukaan parhaiten tässä toimii äidin käytetty T-paita, jollei lapsi ole itse valinnut muuta. Äidin tuoksu vaikuttaa suoraan hyvin varhaiseen aivojen osaan, hajuaivoihin, jotka ovat suorassa yhteydessä tunnekeskukseen.
Tutin ongelmallisuus on sen taipumuksessa hukkua ja pudota pinnojen välistä. Tämän voi ratkaista kiinnittämällä tutti lyhyellä nauhalla lapsen paitaan, jolloin hän oppii pian hamuamaan sen takaisin suuhunsa. Siirtymäkohde antaa lapselle ärsykkeen, jonka avulla kääntyä takaisin nukahtamissuuntaan ollessaan havahtumassa unesta kohti valvetilaa.
Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.
Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.
Unihäiriöiden taustaa
Suurin osa unihäiriöistä on tavallisten perheiden terveillä vauvoilla ilmeneviä uni-valverytmin säätelyn vaikeuksia, jotka ovat hoidettavissa hyvin yksinkertaisesti, lisäämällä vanhempien tietoisuutta vauvojen unesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. On kuitenkin monia unihäiriöitä aiheuttavia vakavampia tilanteita, joissa on arvioitava vauvan, vanhemman ja heidän välisensä suhteen tilaa.
Vauvasta lähtevien univaikeuksien syitä ovat erilaiset fyysiset, epämukavuutta aiheuttavat sairaudet, kuten korvatulehdus, allerginen ihottuma tai muu allerginen sairaus, ruokatorven takaisinvirtaus tai suolistohäiriöt, rakenteelliset poikkeavuudet tai neurologiset häiriöt. Hankalissa unihäiriöissä lastenlääkärin tarkastus on tarpeen. Äkillisimpiä akuutteja tulehdussairauksia lukuun ottamatta on näissäkin tilanteissa arvioitava vauvan ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen tilaa, koska se voi keskeisesti vaikuttaa vauvan ruumiilliseen oireiluun yhtä lailla kuin unihäiriöönkin.
Useimmiten unihäiriön taustalla ei ole ruumiillista sairautta. Silloin on usein kysymys vauvan säätelyhäiriöstä, eli vaikeudesta säädellä omia fysiologisia toimintojaan, motoriikkaa, emotionaalista tilaa ja omia aistimuksia. Säätelyhäiriöt ovat uusi diagnostinen luokitusryhmä, joka on esitelty DC0-3 (diagnostic classification zero to three years) -ohjekirjassa. Ne kuvaavat systemaattisella ja käytännöllisellä tavalla vauvojen synnynnäisiä, temperamenttisia eroja ja muistuttavat siitä, kuinka keskeinen rooli vauvalla itsellään on muotoutuvassa vuorovaikutussuhteessa.
Säätelyhäiriöt kuvaavat kehittyvän ja kypsyvän keskushermoston kykyä hallita sinne tulevia aistimuksia jäsentyneesti. Yliherkässä säätelyhäiriössä lapsi reagoi poikkeuksellisen voimakkaasti kosketukseen (usein erityisesti jonkin tyyppiseen kosketukseen), ääniin, valoihin tai muihin aistimuksiin. Koska aistimukset aiheuttavat vauvalle liian intensiivisiä tuntemuksia, hän alkaa varhaisessa vaiheessa suojautua niiltä ja vaikuttaa aralta, hitaasti lämpiävältä ja herkästi itkevältä lapselta. Näillä lapsilla on suuria vaikeuksia rauhoittaa itseään uneen, koska pienetkin ärsykkeet aktivoivat heitä uudestaan voimakkaasti.
Aktiivinen/aggressiivinen säätelyhäiriö sisältää niinikään aistimuksellista yli- ja aliherkkyyttä ja sen lisäksi liikunnallista koordinaatiovaikeutta ja keskittymättömyyttä. Näitä lapsia leimaa varhaisesta kehitysvaiheesta asti ylivilkkaus ja aggressiivisuus. Heillä on suuria primaareja vaikeuksia siirtyä vireystilasta toiseen, ja sen myötä vaikeuksia siirtyä valveesta uneen. DC0-3 -luokituksessa on myös puhdas unihäiriö erillisenä säätelyhäiriön luokkana. Tällöin ilmiöön ei liity muita havaittavia poikkeavuuksia.
Traumaperäinen stressireaktio on toinen lapsen unta vakavasti häiritsevä ja kokonaiskehityksen kannalta ongelmallinen tila. Vauvat reagoivat äkilliseen, väkivaltaa tai uhkaa sisältävään tilanteeseen stressihormonin erityksellä. Jo yhden hyvin voimakkaan tai toistuvien lievempien stressien jälkeen vauvat ovat joko ylitarkkaavia ja ärtyisiä tai vaihtoehtoisesti apaattisia ja vetäytyviä, ja heillä ilmenee aikaisemmasta poiketen vireystilasta toiseen siirtymisen häiriöitä. Takertuvuus, ahdistuneisuus ja kiukkuisuus ovat yli puolivuotiaan, traumaperäisesti stressatun lapsen oireita. Unihäiriöt ovat yleisiä kaikille trauman jälkeisille tilanteille. Vakavissa stressihäiriöissä oireisiin liittyy kehityksellinen viivästyminen.
Vauvan unihäiriö voi olla merkki myös vanhempien ongelmista, joko parisuhteen vakavista vaikeuksista, ennen kaikkea suhteessa esiintyvästä väkivallasta tai lasta ensisijaisesti hoitavan aikuisen masennustilasta tai ahdistuneisuushäiriöstä. Toisaalta unen riisto on psyykkisiä toimintoja vahvasti kuormittava tekijä, joten vanhemman masentuneisuus tai ahdistus saattavat olla myös seurausta vauvan unihäiriöistä. Kumpaankaan suuntaan ei ole syytä tehdä nopeita johtopäätöksiä.
Yhtä lailla kuin vanhemman psyykkiset oireet myös vanhemman ja lapsen väliset vuorovaikutushäiriöt voivat johtaa unihäiriöihin ja toisaalta olla niiden seurausta. Vauvan fysiologisen ja tunnetilan säätely on vanhemman ja vauvan välistä yhteistä toimintaa. Jotta vanhempi pystyisi parhaiten auttamaan omaa vauvaansa omine ominaispiirteineen, hänen on opittava tuntemaan vauvansa. Monet ennakko-odotukset ja yleistysten antamat kuvat vauvoista ovat karikatyyrejä, jotka sopivat huonosti kehenkään yksilöön.
Realistisetkin ennakko-odotukset esim. esikoisvauvan tai läheisten ystävien vauvojen tuomat mallit voivat johtaa vanhemman harhaan, mikäli hän yleistää niitä uuteen tulokkaaseen. Vauvat ovat kerta kaikkiaan tavattoman erilaisia ja he kukin tarvitsevat omanlaistaan tukea kypsymiselleen ja jäsentymiselleen. Vauvaan kiinnitetyt odotukset siitä, kuinka paljon tai kuinka pitkiä aikoja hän nukkuu, kuinka usein tai kuinka paljon hän syö tai kuinka vireä ja aktiivinen – tai passiivinen ja vaatimaton - hänen tulisi olla, voivat lisätä vanhemman ahdistusta omasta kyvystään synnyttää ja kasvattaa hyvä lapsi.
Vanhemman ja vauvan välinen temperamenttinen yhteensopivuus on aina suhteellista. Jos lapsi on erilainen kuin vanhempi olisi odottanut tai toivonut, vanhemman on saatava apua kasvaakseen uuteen tilanteeseen. Lapsi ei voi muuttua paitsi tukahduttamalla itsestään oleellisia puolia. Vaikeissa yhteensopivuusongelmissa monet lapset joutuvat tekemään niin, ja he kehittävät itselleen Donald Winnicotin kuvaaman epäaidon minuuden (false self).
Vanhemmalle on jäätävä myös riittävästi aikaa henkiseen valmistautumiseen. Tätä aikaa voivat syödä yhtä lailla työn vaatimukset tai taloudelliset huolet kuin vauvan ennenaikainen syntymäkin. Puuttuva valmistautuminen, huoli lapsen terveydestä ja turvallisuudesta sekä tilanteen äkillisyys kuormittavat pienten keskosten vanhempia erityisesti. Kotiutumisen jälkeen keskosilla on paljon säätelyvaikeuksia, myös unihäiriöitä.
Sekä valmistautumisen vaiheessa että vastuullisen vanhemman roolin ottamisen jälkeen vanhemmat tarvitsisivat paljon apua ympäristöltään. Nykyinen yltiöyksilöllinen kulttuurimme ei tätä useinkaan salli. Todetaan, että ”On sitä aiemminkin ja vaikeammissa oloissa lapsia kasvatettu”, ja nuoret, kokemattomat vanhemmat jäävät vaille ymmärtävää ja psyykkisesti kannattelevaa yhteisöä.
Tyypillisen uniongelman keskeisin hoito on vanhemman itseluottamuksen parantaminen. Hänen on voitava kokea pystyvänsä auttamaan vauvaansa ja kestämään todellisuuden mukana tulevia harmeja, kuten oman uupumuksen ja vauvan tarpeen ristiriitaa. Hänen on saatava tietää tehokkaista tavoista tyynnyttää ja rauhoittaa lasta ja tukea hänen fysiologista tasapainoaan. Hänen on voitava olla varma iltarutiinien arvosta ja niistä kiinni pitämisen tärkeydestä lapsen tahdon lisääntyessä ja toiveiden moninkertaistuessa. Hänen on kyettävä joustamaan empaattisella tavalla sairastavan, hampaitaan potevan tai muussa kehitystehtävässä ärtyvän lapsen erityistarpeille.
Hänen on myös saatava kuulla, ettei lopullista voittoa tai tappiota ole vanhemmuudessa, vaan tilanteita voi aina muuttaa toivomaansa suuntaan asteittaisesti, kun pysyy itse luotettavana eikä aseta lapselle liian suuria kertaluonteisia kehitysvaatimuksia.
Unihäiriöiden hoitomallit
Unihäiriöiden hoito ei ole erityisen vaikeata, koska suurin osa lapsista ehdollistuu nopeasti ja melko helposti uusiin käytäntöihin. Kaikissa malleissa keskeistä on totuttaa lapsi ehdollisen oppimisen kautta siihen, että yö ja päivä erottuvat selkeästi toisistaan, ja että sosiaalinen aika on päivällä. Mallit eroavat lähinnä siinä, kuinka paljon apua lapselle annetaan uuteen rytmiin sopeutumisessa.
Unihäiriöiden hoidosta käytetään yleensä nimitystä unikoulu. Unikoulu on nimenä muistutus siitä, että lapsi oppii siinä uusia taitoja, mutta yhtä tärkeätä olisi korostaa vanhempien tarvetta ja mahdollisuutta oppia. Koko lapsen kasvun aikana vanhempien on pystyttävä tasapainoilemaan kasvun kahden elementin jännitteessä: toisaalta luottamuksen ja turvallisuuden perustan vahvistamisessa, toisaalta oman elämän hallinnan, kompetenssin vahvistamisessa. Eri unikoulumallit eroavat siinä, kuinka ne näkevät tämän jännitteen.
Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.
Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.
Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.
Suomessa paljon esitelty unikoulumalli on kuvattu Mannerheimin Lastensuojeluliiton julkaisemassa kirjasessa ”Unikoulu kotona”. Se lähtee yllä mainittujen unihäiriöiden hoidon perusperiaatteista mutta painottaa vahvasti, ettei yli puolivuotiaan vauvan yöllistä hätää tule missään tilanteessa hoitaa ruualla. ”Yli puolivuotias lapsi ei tarvitse yösyöttöä”. Oman sängyn ja oman huoneen merkitystä lapselle korostetaan perustellen, että lapsen on hyvä herätä yöllä samassa paikassa, jossa on itse illalla nukahtanut.
Lapsen yöllinen vaativuus kehotetaan tässäkin mallissa torjumaan, mutta ei yhtään samalla vahvuudella kuin ensin kuvatussa. Lapsen luo voidaan siinä mennä toteamaan, että on yö ja aika nukkua. Lapseen suoran kontaktin ottamista on kehotettu vahvasti välttämään. Pulmana on tilanne, jossa lapsen hätä on niin suuri, että vanhemman sanallinen rauhoittaminen ei lainkaan auta. Myös yli puolivuotiasta lastaan imettävän äidin on vaikea toteuttaa tätä unikoulumallia.
Montrealin McGillsin yliopiston professori Klaus Minden kehittämä malli eroaa perinteisistä unikouluista korostaessaan unihäiriöisen vauvan aitoa tarvetta saada apua sisäisen tilansa säätelyyn. Siinä luodaan vahva rytmi päivään, jolloin vauvan kanssa ollaan paljon aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Yöllä itkevää lasta ei jätetä yksin, vaan hänen luokseen mennään silloin, kun itku ei ole rauhoittumassa itsekseen (ei siis heti, kun vauva alkaa itkeskellä, jolloin hän saattaa vielä tyyntyä ilman apua). Yleensä vauvan luo menee isä (tai isän ollessa poissa, jotakin toista äidille läheistä aikuista, joka suostuu tähän rooliin), jotta äitiin liittyvä ehdollistunut muisto maidosta ei aktivoituisi. Hänelle on annettu ohje puhua vauvalle hiljaa ja rauhoittavasti ja laskemaan käsi tyynen vahvasti hänen päälleen. Iso painava käsi rauhoittaa useimmiten tilanteen.
Näin otetaan huomioon ihmisen stressikeskuksen suorat yhteydet tuntoaistiin, korostaen, että kosketus ja nimenomaan tasainen, melko voimakas ja tarvittaessa rytminen, riittävä kosketus selkään tyynnyttää paremmin kuin muu. Jos tämäkään ei auta, lapsi tyynnytetään sylissä rauhallisesti keinuttamalla, mutta hänet lasketaan heti hänen tyynnyttyään takaisin sänkyyn. Aistiärsytyksen määrä pyritään koko ajan pitämään mahdollisimman vähäisenä. Tämä merkitsee mm. sitä, ettei lapsen kanssa aleta seurustella. Jos vauva sitä tarvitsee, häntä voidaan imettää kerran yössä, vähäeleisesti, hämärässä huoneessa ja ilman stimuloivaa katsekosketusta. Yömaidosta pyritään puolen vuoden iässä eroon antamalla lapselle riittävä ateria illalla. Pelkästään äidinmaidolla olevat puolivuotiaat heräilevät nimittäin usein nälkään.
Kaikessa hyvässä unihäiriöiden hoitotyössä vanhempien kanssa keskustellaan sekä ennen interventiota että sen aikana. Heidän tulee saada tarpeeksi tietoa vauvan unesta ja vauvan säätelyjärjestelmistä sekä niistä tavoista, joilla aikuinen voi fyysisesti tyynnyttää hätääntyvää vauvaa. Jos isät sitoutuvat hoitamaan vauvan yöaikaisen tyynnyttämisen rytmitysvaiheessa, unihäiriö todennäköisesti korjautuu. Samalla vanhemmat ja erityisesti isä saavat kokemuksen kyvystään auttaa vauvaa tämän hädässä, mistä on paljon apua myöhemmin uusien kehityshaasteiden edessä.
Psykologi Katja Rantala on usean vuoden ajan käyttänyt Helsingin Pohjoisessa terveyskeskuksessa Montrealin mallia. Se on osoittautunut vähintään yhtä tehokkaaksi kuin perinteiset, lasta itkemään jättävät unikoulumallit.
Laitosunikoulut
Joskus vanhemman tai vanhempien voimavarat ylittyvät niin täydellisesti, että lapsen kaltoin kohtelun, pahimmillaan jopa vakavan pahoinpitelyn riski lisääntyy selvästi. Lapsi on tällöin otettava turvallisempaan ympäristöön löytämään rytminsä. Vieraassa ympäristössä lapsi nukkuu yleensä paremmin. Nukkuminen on lapsen yksi keino suojautua ahdistavalta määrältä uutta stimulaatiota. Toisaalta vieraiden hoitajien vähäinen tunnekontakti lapseen estää tai suojelee heitä tulemasta vedetyksi lapsen unta haittaaviin vuorovaikutuskehiin. Ulkoisesti sovitut rytmin selkeyteen liittyvät hoitoperiaatteet auttavat myös lasta löytämään turvaa säännönmukaisuudessa.
Laitosunikouluja toteutetaan yleensä lastentautien osastoilla, mutta myös Ensi-Kodeissa ja viime vuodesta Vantaalla ympärivuotokautisessa päiväkodissa. Näissä on perustavina periaatteina säännöllisyys ja rytmisyys sekä ulkoisen struktuurin aikuiselle antama itsevarmuus hänen viestinnässään lasta kohtaan. Lapselle annetaan viesti siitä, että yö on nukkumista varten ja vuorovaikutustilanteet kuuluvat päivään. Unipäiväkirjan myötä voidaan myös vanhemmille näyttää, kuinka nopeasti vauvan ensimmäisenä yönä runsas hätääntyneisyys vähenee ja hän asettuu hyväksymään rytmin. Aivan keskeistä on vanhempien kanssa käytävä keskustelu, jossa heidän itsevarmuuttaan tuetaan. Lapsen nukkuminen hyvin vieraassa ympäristössä ei välttämättä siirry kotiin, vaikka vanhemmat toimisivatkin samoin kuin hoitajat laitoksessa.
Tässä mielessä Ensi-Kodin malli tukee hyvin niin vanhempia kuin myös lapsen ja vanhemman suhdetta. Siinä vanhempien kanssa käytävillä keskusteluilla pyritään ensin kotirytmitykseen ja mikäli tämä ei onnistu, äiti ja vauva otetaan molemmat nukkumaan laitokseen. Kuitenkin he nukkuvat eri huoneissa ja lapsen normaalia heräämistä ja rauhoittamista toteuttaa toinen aikuinen, kuten Katja Rantalan Helsingin Pohjoisessa terveyskeskuksessa soveltamassa Minden mallissa.
Ensi-Kodissakin äidin on mahdollista jatkaa imettämistä niin halutessaan, niukasti ja vähäeleisesti, että yön ja päivän ero korostuu. Toisille äideille ja toisille vauvoille imetystilanne on erityisen tärkeä ja sen keskeyttäminen tuo turhaa painolastia suhteeseen. Katja Rantalan ja Ensi-Kodin unikoulu sallivat nyt muuten suositun, pitkän imetyksen.
Parasomniat
Parasomniat ovat syvän unen vaiheeseen liittyviä ilmiöitä. Näistä yölliset kauhukohtaukset ja unissakävely huolestuttavat vanhempia tavallisimmin. Nämä sijoittuvat syvään uneen ja ovat siten erilaisia kuin pilkeunen painajaiset. Painajaisista lapsi on helposti herätettävissä ja hän muistaa siitä mielikuvia tai tunnelmia ja on lohdutettavissa.
Yöllisen kauhukohtauksen aikana lapsi on osaltaan havahtunut syvimmästä unesta siirtyessään kolmanteen univaiheeseen. Hän huutaa hätääntyneen oloisena, silmät kauhusta laajenneina. Häneen ei saa kontaktia, hän on hyvin vaikeasti herätettävissä ja mikäli herää, ei muista tilanteesta mitään. Kauhukohtauksia esiintyy yksittäisinä tai toistuvina ensimmäisen ikävuoden jälkeen. Niitä on enemmän lasta voimakkaasti stressanneiden tai tramatisoineiden tilanteiden jälkeen. Tiheästi toistuessaan ne voivat olla merkki avun tarpeesta.
Paras tapa hoitaa tavalliset yölliset kauhukohtaukset on kuitenkin pysytellä lapsen lähettyvillä, jotta voi estää häntä satuttamasta itseään, mutta olla ottamatta lasta syliin, koska se lisää hänen kauhukokemustaan. Tyypillisesti lapsi painuu pian takaisin uneen. Sama koskee unissakävelyä, lasta voi ohjata takaisin sänkyä kohti, mutta hänen ottamisensa kiinni näyttää aiheuttavan kauhun sekaista havahtumista.
Parasomniat vähenevät yleensä iän myötä. Niitä on mahdollista hoitaa unilääkkeillä, mutta tämä on tarpeellista yleensä vain, mikäli ne rasittavat perhettä kohtuuttomasti.
Kirjoittaja: lastenpsykiatri Jukka Mäkelä
Henrik Sohlbergin tie 18 B, 00640 Helsinki
Tämä kirjoitus perustuu HUS-piirin itkuisten ja unihäiriöisten imeväisten hoitoketju -työryhmän työskentelyyn, jossa Jukka Mäkelä toimi puheenjohtajana.
Työryhmään kuuluivat
•lastenlääkäri Timo Vartia, joka virkatyönään toimii Peijaksen sairaalassa lastentautien poliklinikalla ja on yhdessä erikoissairaanhoitaja Jaana Pajusen kanssa luonut unikoulu-hoitopaketin yksityiselle lääkäriasemalle, Pikkujättiin
•osastonhoitaja Lea Pohjanvirta, joka on Auroran sairaalan lastentautien osastolla kehittänyt unikoulu-neuvontaa ja osastohoitoperiaatteet, joihin Jaana Pajusen lisensiaattityö perustui
•psykologi Katja Rantala, joka tutustui WAIMH:in VI maailmankongressissa Tampereella professori Klaus Minden malliin ja lähti ennakkoluulottomasti sitä kehittämään Helsingin pohjoisessa terveyskeskuksessa
•sairaanhoitaja Anneli Hänninen, Jorvin sairaalan lasten rytmityksiä toteuttavalta osastolta
•terveydenhoitaja Eeva Tuokkola, joka tekee perustason työtä Vantaalla Mikkolan neuvolassa.
Tulostusversio
(09) 4711 Hyksin sairaalat, (019) 45871 Hyvinkään sairaala, (09) 27161 Kellokosken sairaala
(019) 38011 Lohjan sairaalat, (019) 2241 Länsi-Uudenmaan sairaalat, (019) 54821 Porvoon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika naurettavaa selittää luentoa sillä, että luultiin joksikin muuksi kuin akateemisen tutkinnon suorittaneiksi "yläluokkaan" kuuluviksi.
Siitä varmaan oli aihetta luokkaantua - ei niinkään siitä luennosta.
meidän 3 kk poika on maailman helpoin vauva; syö ja nukkuu paljon, ja rytmin mukaan, hereillä ollessaan on hymyilevä ja iloinen, ei kitise koskaan ja itkee ja on tyytymätön harvoin. Rytmi jo tullut nukkumisen kanssa.
Ei allergioita, eikä valvomisia. Ei tarvitse nukuttaa vaan poika sammahtaa itsekseen sänkyyn.
Sitterissä istuisi niin kauan kuin antaisi vain istua (tai ehtii nukahtaa siihen). Pitää siis olla varovainen, että ei anna lapsen olla sitterissä kuin pieniä hetkiä kerrallaan, kun esim. laitan ruokaa.
No, viimeksi kun neuvolassa kävin, kerroin neuvolatädille kuinka helppo ja tyytyväinen vauva toistaiseksi on ollut. Ei ole ollut valvomisia jne.
Neuvolatäti silmät suurina kertoi tosissaan, että vauva on siksi niin helppo ja rytmitullut kun olen niin hyvä äiti! Meinasin tyrskähtää nauruun!!
Siis haloo, syyllistääköhän ko neuvolatäti sitten niitä itkevien ja haastavien lapsien äitejä vastavuoroisesti??? Miten joku voi olla noin yksioikoinen??? Vauvalla on syntymälahjanaan esim temperamentti, joka aika paljon määrää, miten helposti vauva esim. suutahtaa, on kärsimätön, jne Jotkut vauvat ovat vilkkaita, herkkiä, enemmän ulospäin suuntautuneita, haastavia hoitaa, huonoja nukkujia, mutta ei se ole äidin hoidosta lähtöisin!!
Vauvat ovat omia persooniaan, ja tilanteet voi ihan äkkiä muuttua "helposta" vauvasta "vaativaan" vauvaan, esim. hampaiden tulo, uusi kehitysvaihe jne.
Mistä kummasta tuo äitien syyllistääminen oikein sikiää??? Luulisi että edes neuvolatädit ymmärtävät asioita kun ammatikseen sitä tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä onneksi neuvolan terkka on suhtautunut vauvamme lievästi sanottuna erikoiseen päivärytmiin vain sanomalla, että varmasti rytmi muuttuu paremmaksi, kun vauva alkaa syödä kiinteitä - ja on muuttunutkin!
Lääkärille en ole sanonut mitään, hän on sen verran yksioikoinen tyyppi.
Tuo lääkärin sinulle antama neuvo on kyllä niin typerä, että naurattais jos ei itkettäis! Joskus joku lääkäri antoi mulle saman neuvon unettomuuteen, ja mun piti oikeasti kilahtaa sille, ennen kuin se suostui määräämään lääkkeitä. Mulla oli kokemusta unettomuudesta, ja tiesin, että lyhytkestoinen unilääkekuuri auttaa kyllä.
Tsemppiä teille! Lepää silloin kuin voit. Meillä auttoi vauvan uniongelmiin pihalla nukuttaminen (siis päiväunilla) ja kiinteiden aloittaminen, toivottavasti teilläkin löytyy ennen pitkää joku apu jostain.
Ai niin, mikäli et ole miettinyt vielä näitä: ei kai lapsella ole kylmä yöllä? Joskus saattaa auttaa, kun lisää ylle villaa ja panee vauvan nukkumaan villa-alustalle.
samaa hokemaa olen kuullut rytmeistä,tosin mitään nukkumisvaikeuksia tai muitakaan ei ole.Sanoin että meillä syödään miten sattuu milloin sattuu tai oikeastaan kun on nälkä.Nukkumaan mennään samoihin aikoihin suunnilleen vaikka siinäkin voi tulla 3h heittoja.Sitten kun lähden töihin niin rytmi muuttuu itsekseen eikä sitä tarvitse erikseen muuttaa.Haluan ottaa niin rennosti kuin pystyn kun en ole mikään suorittaja luonteeltani ja tämä sopii meille kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksi merkittävin syy tähän "luentoon" oli ulkoinen habituksemme. Tuona aamuna olin pukeutunut aika rennosti huppariin ja isoon myssyyn, ja mieheni on myös ulkonäöltään hieman tavallisesta poikkeava. Pitkä tukka ja rokahtavat vaatteet. Luulen, että vanhempana ihmisenä lääkäri jotenkin lokeroi meidät johonkin alempaan kastiin. Totuus on, että olemme molemmat korkeasti koulutettuja ja työllistettyjä (olen valmistunut kasvatuspsykologia pääaineena), mieheni toimii päällikkönä keskisuuressa it-yrityksessä). Mutta koska mieheni oli mukana ja bändipaita päällä risaisissa farkuissa, minä väsyneenä kotivaatteet päällä pipo päässä, luulen että tulimme leimatuiksi pitkäaikaistyöttömiksi hulttioiksi ja saimme tälläisen koulutuksen normaalista vanhemmuudesta ja arjen hallinnasta. En tarkoita että olisimme sen parempia vanhempia koulutuksemme vuoksi, vaan tarkoitan, että koin lääkärin osalta tulleemme leimatuksi tietynlaisiksi vain ulkonäkömme perusteella. Puhetapa oli sillä tavalla lässyttävä ja alentava.
meidän 3 kk poika on maailman helpoin vauva; syö ja nukkuu paljon, ja rytmin mukaan, hereillä ollessaan on hymyilevä ja iloinen, ei kitise koskaan ja itkee ja on tyytymätön harvoin. Rytmi jo tullut nukkumisen kanssa.
Ei allergioita, eikä valvomisia. Ei tarvitse nukuttaa vaan poika sammahtaa itsekseen sänkyyn.
Sitterissä istuisi niin kauan kuin antaisi vain istua (tai ehtii nukahtaa siihen). Pitää siis olla varovainen, että ei anna lapsen olla sitterissä kuin pieniä hetkiä kerrallaan, kun esim. laitan ruokaa.
No, viimeksi kun neuvolassa kävin, kerroin neuvolatädille kuinka helppo ja tyytyväinen vauva toistaiseksi on ollut. Ei ole ollut valvomisia jne.
Neuvolatäti silmät suurina kertoi tosissaan, että vauva on siksi niin helppo ja rytmitullut kun olen niin hyvä äiti! Meinasin tyrskähtää nauruun!!
Siis haloo, syyllistääköhän ko neuvolatäti sitten niitä itkevien ja haastavien lapsien äitejä vastavuoroisesti??? Miten joku voi olla noin yksioikoinen??? Vauvalla on syntymälahjanaan esim temperamentti, joka aika paljon määrää, miten helposti vauva esim. suutahtaa, on kärsimätön, jne Jotkut vauvat ovat vilkkaita, herkkiä, enemmän ulospäin suuntautuneita, haastavia hoitaa, huonoja nukkujia, mutta ei se ole äidin hoidosta lähtöisin!!
Vauvat ovat omia persooniaan, ja tilanteet voi ihan äkkiä muuttua "helposta" vauvasta "vaativaan" vauvaan, esim. hampaiden tulo, uusi kehitysvaihe jne.
Mistä kummasta tuo äitien syyllistääminen oikein sikiää??? Luulisi että edes neuvolatädit ymmärtävät asioita kun ammatikseen sitä tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan asiaahan ne puhui. Kyllä rytmit ja rutiinit on vauvalle todella tärkeitä.
kaikki vauvat eivät mene mihinkään rytmiin pienenä, heräilevät ja syövät milloin sattuvat. Toiset vauvat solahtavat rytmiin heti, ovat mukautuvaisempia.
Tietenkin on hyvä, että lapselle annetaan mielellään ruokaa säännöllisesti kuin epäsäännöllisesti, samassa rytmissä kuin sattumanvaraisesti. Tällöin kyseessä on jo taapero-ikäinen, pienellä vauvalla ei kun ole mitään rytmiä helposti. Pitää mennä lapsentahtisesti.
Mutta kyseessä on se, että syyllistetään huonosta äitiydestä ne, joilla on haastava lapsi; itkuherkkä, huonosti syövä, huonosti nukkuva (kun suljetaan allergiat pois).
Minulla oli esikoinen helppo ja mukautuva vauva, ja kuopus tällainen vaativa vauva, joka itki paljon, nukkuin huonosti, ja välillä söi huonosti (ei allergioita). Samanlainen äiti olen kummallekin!