Kerro asperger-lapsestasi.

kotona kun oli ne sopivat rutiinit. Tykkäsi myös käydä vanhempien kanssa erilaisissa museoissa ja näyttelyissä. Keräsi kivia ja järjesti niitä (ja kaikkea muutakin) jonoihin ja riveihin. Kotona pystyi myös vastavuoroisiin leikkeihin.



Päiväkodista tuli jatkuvasti huonoa palautetta, ei sopinut ryhmiin, pelkäsi melua ja juoksevia lapsia. Jos lapsia enemmän kuin kaksi, ei pystynyt mielikuvitusleikkiin.



Pelkäsi myös kaikkia huminoita, kuten viljankuivurin ääntä läheisellä maatilalla kilometrin päässä (se kuului vähän) tai kosken pauhua. jos lähellä oli vettä, pelkäsi että jotain äidin tavaroita putoaa sinne (en tiedä, miksi, koska mitään ei koskaan ollut pudonnut). Ei kuitenkaan osannut puhua peloistaan, vaan käyttäytyi vaan hassusti, esim piteli kiinni niistä mahdollisesti putoavista tavaroista tai veti kauemmas sillan kaiteesta.



Potkupalloharjoituksissa kiipeili aidassa ja teki hiekkakakkuja kentällä, muttei edes tajunnut, missäpäin se pallo on.



Oireet eivät siis olleet kovin selviä, paitsi kai päiväkodissa. Vasta kun koulussa ryhmästä tuli jokapäiväinen ongelma, alkoi näkyä.

puhui dinosauruksista, söi kuin dinosaurus, likkuui jne... luetteli nimiä keinuessaan, juostessaan, kiipeillessää. Sitten tulivat valaat, robotit, Cubix, sitten taas dinosaurukset. Ei kaivannut kavereita, ei pysynyt paikallaan sekuntia kauempaa, oli uppoutunut mielikuvituksestaa. Ihan niinkuin Lassi sarjakuvista.

Löytyiskö vielä lisää aspergerien vanhempia?



ap

joka pärjäsi aina, kun oli selkeät rutiinit ja etukäteen läpikäydyt tilanteet.

Tarvitsi myös sosiaalisiin tilanteisiin sääntöjä ja rutiineja.

Aistiyliherkkyyksiä, kotona väsyneenä raivareita.

Pitäisi varmaan lukea jotain päiväkodin papereita niiltä ajoilta että muistaisi

4,5-vuotias poika, toisaalta ihana ja aivan mielettömän empaattinen, kiltti jne. mutta toisaalta helposti tulistuva "jäärä", joka jää junnaamaan rutiineihin, sääntöihin jne. Itku tulee helposti, raivostuessaan käy muiden kimppuun. Hassuja tapoja sekä muita omituisuuksia, mm. hokee tiettyä sanaa pitkin päivää (Tourette-piirre, diagnoosi odottaa vahvistumista...on myös ticsejä), aamulla herätessään potkii puista sänkyä niin että kamala pauke vaan kuuluu. Joka aamu pyydän ettei hän tekisi niin, mutta joka aamu hän niin silti tekee.



Ei ymmärrä sosiaalisia sääntöjä kuten muut ikäisensä, tulkitsee kiusaamiset ym. väärin. Joustamaton ja hyvin, hyvin omaehtoinen: käyttäytyy kuin maapallon turvallisuus riippuisi siitä, saako hän itse päättää asioistaan :D. Puhuu pikkuvanhasti, tarkka numeroista ja kirjaimista. Fiksu ja kielellisesti lahjakas; tunnistaa jo sanoja jonkin verran, kirjoittaa siististi yksinkertaisia sanoja, laskee yhteen ja vähentää vähän.



Ihana ja rakas, mutta RASKAS lapsi.

Päiväkodin aloituksessa oli suuria vaikeuksia, mutta 5- vuotiaana hän oli sopeutunut paiväkotiryhmään ja rutiineihin niin hyvin että "sokaisi" ammattilaiset ja tukitoimet purettiin.



Mielikuvitusmaailma oli valtava. Oli piirtämisessä mm. vuosia ikäisiään edellä. Sitä jaksettiin ihmetellä. Koulun aloitus oli paha. Silloin huolestuivat jo muutkin kuin me vanhemmat. Diagnoosi tuli ensimmäisellä luokalla.



Nyt hän on 8- vuotias. Lukeminen on rakkain harrastus, lukee todella paljon. Harry Potter on "se erikoismielenkiinnon kohde" juuri nyt.

ääni, maku, tunto...



Pukeminen oli hankalaa, aina jokin hiersi. Syö vielä nykyäänkin vin tiettyjä ruokia. Vauvana kirkui bussissa kuin syötävä kun bussin ovet sihisivät. Sattuneesta syystä taitettiin paljon matkaa kävellen...



Nykyään on rauhallinen murkku. Hyvin omanarvontuntoinen, pohdiskeleva, filosofia kiinnostaa. Huikean hyvä piirtämään, hyvä avaruudellinen hahmotuskyky, kuvaa ja valokuvaa mielellään.

Asiat sujuivat parhaiten kotona, missä oli tutut ja turvalliset rutiinit. Muualla liikkuessa oli suuria vaikeuksia. Kaikki muutokset siis olivat vaikeita, esim kuivaksi opettelu, koska se oli uutta ja erilaista, lähes 4-vuotiaana vasta täysin kuiva.



Sosiaaliset tilanteet todella pahoja, ryhmässä ei osannut olla. Muskarissa teki omiaan eikä seurannut leikkejä. Kerhoon ei suostunut menemään, eskariin meno oli todella vaikeaa. Koulussa vaikeudet kulminoituivat ja aiheuttivat suoranaisen perhehelvetin. Poika joutui tutkimuksiin ja vanhempia syytettiin. Se oli epäreilua, sillä mehän olimme joutuneet sopeutumaan itse tähän erilaiseen lapseemme, eikä se ollut meillekään helppoa.



Asperger-piirteet eivät sairaalan mukaan riittäneet diagnoosiin, vaan meitä tutkittiin ns ongelmaperheenä, jossa diagnooseiksi kirjattiin mm uhmakkuushäiriö ja vanhemmat nimettiin riskitekijöiksi lapselleen.



Huh huh, nykyään pärjäilemme joten kuten ja odotamme, että oireet helpottaisivat, sillä jonkin lähteen mukaan oireet ovat pahimmillaan 7 - 9-vuotiailla.