Onko täällä noin 70v eläkeläisiä, joilla ei aikoinaan ollut lasten ollessa alaikäisiä rahaa tehdä heidän kanssa mitään?

Sitä ei aikoinaan tajunnut, kun oltiin vaimon kanssa erottu että hän hoiti kaikkeen lapsiin liittyvän. Mulla riitti että itselle oli ruokaa ja tupakkaa. Nyt vasta olen kateellisoitunut nähdessäni miehiä pienten lasten kanssa.

Käytiin me ongella, tehtiin metsäretkiä, paistettiin makkaroita, marjastettiin myös kirjasto oli ahkerassa käytössä.

 Talvella mäenlaskua ja hiihtoa sittemminhän ne isompina leikkivätkin jo kaveriporukoissa.

Kotona leivottiin jne.

 Silloin tosin myöhemmin oli jo mökkikin jne.

Ei tarvinnut rahaa siihen, kun lapset keksivät ihan itse tekemistä vaikka mitä. Ei nykyään lapset osaa muuta kun olla matkapuhelimillaan ja irtautuu todellisuudesta lyhytvideo kerrallaan ja sama koskee myös vähän vanhempiakin.

1990-luvun laman aikaan maksoin opintolainaa ja asuntoa ja sitten jäätiin vielä molemmat vanhemmat työttömiksi. Ylimääräistä rahaa ei ollut. Lasten koulusta ehdotettiin, että hakisin aatelisliitolta apurahaa lasten suksiin ja luistimiin. 

Yhteiskunta ei tullut apuun. Hain asumistukeakin, mutta koska summa olisi ollut alle 100 markkaa tukea ei annettu. Pankki huohotti niskassa ja uhkasi panna asunnon myyntiin. Jos asunto olisi myyty meillä ei olisi enää ollut kotia ja lisäksi olisin jäänyt vielä pankille velkaa, koska asuntojen hinnat romahtivat.
Ei ollut rahaa, mutta olipahan ainakin aikaa lapsille, kun ei ollut töitä. Ulkoilimme paljon ja teimme retkiä metsään ja suolle. Lapset eivät muistele pahala noita aikoja. Nuorempi tosin kysyi "äiti miksi olemme köyhiä?" Mutta oli helppo selittää, että kumpikaan vanhemmista ei saa töitä kovasta yrittämisestä huolimatta.