Minkähän verran kroonisesta kivusta on jonkinlaista psyykkistä tuskaa?
Jonkun verran olen tavannut erilaisia kipupotilaita. Osalla olen aistinut, että vaiva on jollain lailla liitännäinen sellaiseen psyykkiseen.. miten sen nyt sanoisi.. Ehkä jotain sellaista outoa niiden persoonassa on ollut jo ennen kuin heittäytyivät kipupotilaiksi.
Puhun heittäytymisestä, koska osa siitä on kyllä sellaista kipupotilaan roolin suorittamista. Mulla on lähipiirissä esim. sellainen kroonisista kivuista kärsivä nuori nainen. Kun olen hänen seurassaan hän on jotenkin koko ajan sellaista kärsimystä esiin tuova. Ei kykene istumaan eikä seisomaan. Hyvin nopeasti aina haluaa käydä makaamaan ja voivottelee ongelmiaan.
Mutta sitten kun toisinaan näen hänet jossakin toisaalla. Ilman siis, että hän näkee tai on havainnut minua. Esim. ruokakaupassa hyllyjen välissä. Hänen toimintakykynsä vaikuttaa olevan täysin normaali. Ei minkäänlaista ongelmaa liikkumisessa. Vartalo toimii normaalisti, kumartelut onnistuu ongelmitta. Vaikka minun seurassa hän ei kykene laittamaan edes astioita astianpesukoneeseen. Vaan sen käy tekemässä yhteiskunnan kustantama henkilökohtainen avustaja. Ihmettelen tätä ristiriitaa. Ja vielä oudompaa on se että hän haluaa nyt pyörätuolin ja mieluiten sähköpyörätuolin liikkumista varten. Koska kertomansa mukaan liikkuminen tekee niin suurta kipua hänelle. Mutta useat kerrat olen kuitenkin nähnyt hänet liikkuvan ilman mitään ongelmaa. Juuri niissä tilanteissa kun hän ei ole huomannut tulleensa nähdyksi. Olen jopa nähnyt hänen juoksevan bussin perään, kun on meinannut myöhästyä siitä.
Epäilen vahvasti hänen kipujensa luonnetta. Vähän häiritsee miten hän pyörittää ympärillään sellaista kipudraamaa. Ja saa paljon yhteiskunnan tukea, henkilökohtaisia avustajia ja huomiota tähän. Mietin miten tälläiseen voisi puuttua?
Kommentit (2)
Kyllä kipu ja psyykkiset ongelmat, masennus ja ahdistus yms liittyy toisiinsa. Kaikkihan ne on aivojen tuottamia tuntemuksia. Joillekin masennus ja ahdistus verhoutuu kivuiksi. Tai ehkä omaa ahdistusta on helpompi selittää itselle ja muille pelkkänä kipuna.
Nolla prosenttia. Minulla on ollut mielestäni paljonkin psyykkistä tuskaa elämäni aikana, mutta ei niihin ole koskaan liittynyt kipuja.