USA:n vaaleista opittua -ihmiset äänestävät kukkarollaan.
Vaikka Trump olisi kuinka ärsyttävä kusi*pää tahansa niin hänen puoueensa olisi voittanut vaalit jos bensa olisi halpaa (kuten USA:ssa yleensä), työttömyyttä ei olisi, palkat olisivat nousseet ja verot laskeneet sekä ruoan hinta olisi laskenut.
Sodat eivät ihmisiä liikuta niin kaun kun ne eivät kosketa itseä eikä läheisiä. Puolueen arvot kiinnostavat vähemmän kuin oma kukkaro. Hallitsijat ja vallanpitäjät pitävät kansan tyytyväisenä ja hiljaisena tarjoamalla heille halpaa ruokaa ja viihdettä, latinaksi panem et circenses (ruokaa ja sirkushuveja). Tämä siksi että kansa ei kiinnittäisi huomiota yhteiskunnallisiin ongelmiin tai poliittisiin päätöksiin.
Trump oli yhtä itsekäs tyyppi ennen presidentiksi valitsemistaan mutta hän lupasi juuri niitä asioita mikä ihmisiä kiinnosti: parannuksia amerikkalaisten rahatilanteeseen, hän lupasi lopettaa inflaation, leikata veroja, lisätä työpaikkoja ja vahvistaa dollaria.
Mutta Trump ei pystynyt pitämään lupauksiaan.
Monissa Euroopan maissa on myös ollut voimakkaita mielenosoituksia ja perussyy sielläkin on ollut köyhyys, ei vallanpitäjät.
Ja samat lupaukset saamme kuulla myös Suomessa eduskuntavaalien alla keväällä. Vaalilupauksia lupausten perään joita kukaan ei todellisuudessa pysy eikä aiokaan pitää. Tärkeintä on päästä valtaan.
Kommentit (7)
Ihme jos joku hallitus oikeasti saa Suomen asiat kuntoon.
Ihmisille täytyy antaa toivoa paremmasta.
Vierailija kirjoitti:
Ihme jos joku hallitus oikeasti saa Suomen asiat kuntoon.
Kyllä Antti saa.
Siis republikaanipresidenttiehdokas voittaa vääjäämättä, jos talous ei ehdi muuttua.
Trump ja lähipiiri ovat ainakin rikastuneet.
Demarit veivät murskavoitolla Republikaaneja kuin "litran mittaa". Trumpille tietää vaikeat ajat. Ei tule enää tukea poliittisesti, eikä kukaan lähde sen hullutuksiin mukaan. Seuraavat 2 vuotta tulevat olemaan erittäin mielenkiintoisia. Siellä kansa kaipaa kontrollia ja huojennusta hintojen nousuun. Mitenkäs täällä Suomessa? Olemmeko me onnellisia hintojen noususta, vai olisiko jo aika muutokselle? Vaalit on tulossa. Voiko Suomessa kansa äänestää kukkarollaan?
- Suomen kansa
Tulee yhdeksän hyvää ja kymmene kaunista ja ilmaisia kahveja ym. tarjoiluja. Odotan kevättä.