En jaksa enää

jo ennen kuin on syntynyt

Kohta vauva syntyy ja olosi ainakin fyysisesti helpottuu. Itse hoidin yksin 1v 9kk tyttöäni ja olin viimeisilläni raskaana. Olin aivan hajalla ja väsy. En vaatinut itseltäni mitään. Syötiin valmisruokia ja nukuttiin päikkäreitä. Tuskin edes siivosin.



Tee vaan pakolliset. Menkää lähipuistoon ees kerran päivässä. Syökää valmisruokaa ja jätskiä. Anna lapsen katsoa DVD:tä. Ota tosi rennosti. Yritä ainakin. Kyllä sä pärjäät.

Mutta sen jälkeen kun vauvan tavarat tuotiin, vaatteet pestiin yms. on alkanut kontata pitkin lattioita, haluaisi syödä tuttia koko ajan, sanoo olevansa äidin pieni vauva, jokeltaa, välillä hajottaa tavaroita, juoksee karkuun yms.



Kyllä selvästi liittyy vauvaan.



ap

Olisi varmasti tarjolla ottajia, jotka jaksaisivat.

Kuullostaa tutulta! Meillä tosin esikoinen oli vasta 1,5v kun vauva syntyi. Vauva ei edes ollut terve kun syntyi, joten alkuajat olivat hankalia. Esikoinen heittäytyi vauvaksi heti kun vauva syntyi, mutta olen antanut hänen "vauvailla" välillä! Välillä pidetään sylissä kuin vauvaa ja syötetään lusikalla jotain hyvää, nukutetaan leikisti sylissä ja ihaillaan että ompas se suloinen ja ihana jne. Sitten taas toisaalta olen yrittänyt rohkaista olemaan myös iso tyttö, ja tuonut usein esille mitä kaikkea iso tyttö jo saa tehdä, ja mitä taas vauva ei voi kun on liian pieni. Pieni regressio on mun mielestä sallittavaa, kun on noinkin pienestä (2,5v.) kyse. Eli sylihoitoa paljon ja huomiota niin paljon kuin ehtii ja jaksaa antaa.



Voihan se olla että kun isompi jo nyt reagoi, niin vauvan synnyttyä onkin helpompaa! Ehkä esikoinen vähän jännittää koko vauvajuttua, ja pelkää asemansa menetystä. Ei oikein vielä pieni ymmärrä asioita, ja siksi voi olla hämmentynyt ja peloissaankin uudesta asiasta.



Väsymys on kyllä ihan kamalaa...Voisitko kysyä kotikunnastasi, olisiko siellä tarjota kotipalvelua (eli perhetyöntekijä kotiin silloin tällöin) nyt loppuraskauden ajalle, ja myös sitten kun vauva syntyy? Jaksaminen on tärkeintä, ihan kaikkien kannalta.



Tsemppiä, kyllä kaikki menee parhain päin!

Onko teillä ketään sukulaisia jotka voisivat ottaa esikoista hoitoon välillä, tai tulla teille auttelemaan? Saisit nukkua, tai jotain tärkeitä asioita hoidettua. Kannattaa käyttää kaikki apu läheisiltä mitä vaan saa, vaikka se voikin tuntua aika nöyryyttävältä. Joskus voi hävettää se, ettei jaksa (nimim. kokemusta on...), mutta kun ei vaan jaksa, niin kaikkien kannalta on parasta jos sitä apua kuitenkin saa ja ottaa vastaan.



Minkä sille voi jos ei jaksa? Esikoisen vauva-aikana luulin olevani joku superäiti, kun jaksoin hoitaa kaiken itse ja leipoa ja leikkiä ja siivota ja ihan kaikkea. Mutta uusi raskaus pisti pakan ihan sekaisin. Muistan miten rankkaa kakkosen loppuodotus oli, ja se veti kyllä tosi väsyneeksi. Sitten kun vauvan synnyttyä piti alkaa vauvan kanssa valvomaan öisin, niin veti vielä väsyneemmäksi. Latisti itsetuntoa ihan kamalasti, kun ei enää jaksanutkaan olla se superäiti. Mutta, sitten opin olemaan vähän armollisempi itselleni ja nyt vuoden jälkeen homma jo alkaa sujua. Sain kyllä paljon apua sukulaisilta ja ihan ulkopuolistakin, yksin en olisi jaksanut olla hyvä äiti.



Toivottavasti tilanne paranee, ja onnea loppuodotukseen!

Jos vaikka saisit jotain apua kotiin niin kuin joku jo ehdottikin.Ei avun hakemisessa ole mitään hävettävää. Parempi, että yrität hakea apua jo nyt, ennenkuin olet niin väsynyt ettet enää jaksa sitä hakea. Huomen aamulla soitat sinne neuvolaan tai lääkärille ja kerrot huolistasi.

Ei väsymisessä ole mitään hävettävää, mutta siinä on jos ei saa edes lapsensa tähden mitään tukiverkkoja rakennettua/ylläpidettyä.

Yrität vaan sitten rytmittää lapset niin että nukkuvat päikkäreitä yhdessä, tai isompi ainakin on omassa huoneessaan "lepäämässä" (yksi lysti vaikka leikkisi kunhan on poissa silmistä) sen aikaa kun pienempi nukkuu, että saat itsekin levätä.

Tuota mietinkin, että kehtaisiko neuvolasta kysyä että saisiko apua. Mulle aiemmin sanottiin että helpostikin saa kodinhoitajaa tai vastavaa joka veisi esim. esikkoa ulos, kun kerroin siitä että mies on yrittäjä. Jotenkin on vaan iso kynnys. Mun omat vanhemmat ovat vielä työelämässä ja miehen vanhemmat myös ja asuvat vielä kaukana, joten heiltä apua saa yleensä vain viikonloppuisin.



Kun pääsisi edes näistä kivuista, tuntuu että nekin vievät voimia. Onneksi ei enää ole kauan vauvan syntymään.

ap

Apua saa pyytää ja pitääkin jos sitä tarvitsee. Onhan tietty olemassa niitä ihmisiä joiden mielestä aina pitää pärjätä yksin, mutta miksi turhaan kärsiä jos voi saada apua. Tsemppiä!