Olen kateellinen monilapsisille perheille
Pitkä tahaton lapsettomuus. Yksi lapsi eikä mahdollista saada enempää. Lapsi on mitä rakkain ja ihanin. Viimeiset hoidotkin lopetettu jo vuosia sitten ja olemme jo ajat sitten sopeutuneet elämään yksilapsisina.
Mutta silti... Aina mielessäni petyn, kun näen muilla olevan useampia lapsia. Lapsi, jonka ajattelin olevan ainoa - tällä onkin sisarus tai useampia. Tai 2 sisarusta, niin näillä onkin kolmas sisarus tai jopa neljäs. En voi sille mitään, mutta petyn aina valtavasti. En ilmaise kuitenkaan pettymystäni muuten kuin että saatan jäädä tuijottamaan monilapsisia perheitä ja miettimään, miten onnekkaita he ovat. Muita vastaavia?
Kommentit (6)
Tyttäreni tarvitsee sisaruksia, mieluiten pikkusiskon.
Eräästä kriisistä selvinneeltä henkilöltä opin aikoinaan, että on helpompi paeta sotaa yhden lapsen kanssa kuin kymmenen lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitollisuutta kannattaa harjoitella joka päivä.
Olen kiitollinen lapsesta. Mutta silti petyn, kun näen muilla olevan useampia lapsia. Tämä on jotain, mitä en ole saanut "kytkettyä pois päältä" tai nyrjäytettyä eri asentoon, vaikka tahtoisinkin. Siispä hyväksyn jollain tavalla kateuteni, koska en voi sitä tunnetta hallita, vaikka syyttäisin itseäni tai tulisin syytetyksi. Ehkä vertaisajatuksia muilta samaa kokevilta lähinnä ajattelin.
Ehkä sun kannattaa ilmaista siitä pettymystä. Käsitellä se tunne niin pääset ajan kanssa yli. Kaikki me täällä jäädään aina jostain paitsi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun kannattaa ilmaista siitä pettymystä. Käsitellä se tunne niin pääset ajan kanssa yli. Kaikki me täällä jäädään aina jostain paitsi.
Ihmiset pitävät mulkkuna ihmistä, joka menee sanomaan toisille, että "voi hemmetti kun ottaa päähän, kun teilläkin on noita lapsia".
Kiitollisuutta kannattaa harjoitella joka päivä.