Miten saman perheen lapsista voi tulla aivan erilailla menestyneitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma tässä on se: sama kasvatus! Pitää tuntea se oma lapsi yksilönä ja tietää miten juuri sitä lasta voi kasvattaa parhaiten. Esim. joltakin voi kysyä vaikka miksi sait vain ysin? Toiselle tämä kysymys voi olla täysin väärä ja aiheuttaa pahoja ongelmia esim. liiallisen perfektionismin muodossa.

Minusta lapsia pitäisi tehdä vaan sen verran mihin jaksaa panostaa eikä vaan siksi että lapsia vaan kuuluu tehdä. 

Kaunis ajatus, mutta tuolla periaatteella ihmiskunta olisi jo kuollut sukupuuttoon tai geenipohja kapeutunut niin, että olisimme kaikki epämuodostuneita ja kognitiivisesti vajavaisia. Myös lopulta lisääntymiskyvyttömiä.  Lisäksi kaikkea ei voi ennakoida, esim. sotia, luonnonmullistuksia, pandemioita. Kaikki vaikuttaa.

Suomeen syntyy koko ajan sairaampia ja mielenterveysongelmaisempia lapsia. Ja sukupuuttoon kuoleminen on jo alkanut. 

Niin miesten. Vain miehet tarvitsevat "ihmisyyttä" kokeakseen jotenkin olevansa olemassa ja jatkaakseen itsejään. Naisille on ihan yhtä luonnollista hoivata eläimiä, kasveja, kuin lapsiakin ja harva nainen varsinaisesti haluaa miehensiementen kasvattelijaksi. Miehet ovat niin ongelmaisia.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nuorin on perheen ns. paskaroskis joka ei edes uskalla kilpailla vanhempien kanssa menestyksestä, sillä hän saisi turpaansa. Päihdeongelmaisia ja peräkammarinpoikia on aina eniten nuorimmissa. 

Lisäksi siellä missä on vahvempi uskonnollinen ja luostariperinne on aika yleistä, että jos vanhin kapitalisoituu ja demonisoituu täysin niin joku saattaa omistautua pappisuralle tai lähteä vaikka luostariin. Organismit tasapainottavat tällä tavalla toisiaan. 

Päinvastoin. Nuoremmat ovat juuri niitä jotka eivät ole suosikkeja ja he juuri saavat aikaan. Ne pehmeiksi tuetut vanhemmat sisarukset ovat niitä lluusereiksi päätyviä.

Vierailija kirjoitti:

Kuka mitäkin ominaisuuksia perinyt, kuka millaiseenkin tilanteeseen perheessä syntynyt. Hyväksytäänkö itsenään ja kannustetaan omiin vahvuuksiin vai onko valmis uramuotti pakkopaitana. Joskus taiteellinen lahjakkuus ja luovuus jää vähätellyksi ja vaaditaan  ulkoisia menestyksen merkkejä. Lopputulos ei ole hyvä. Myös se, onko nuorin, vanhin vai keskimmäinen, vaikuttaa. Myös onko suosikki, taakankantaja vai syntipukki perheessä. Onko isot ikäerot, jolloin yhteiskunnallinen tilanne tai taloustilanne ja perheen ihmissuhteet on olleet erilaiset. Onko ehkä kehitys edennyt poikkeavalla tavalla? Sattuma, millainen koulu, opettajat ja kaveripiiri. Onko kiusattu. Onko saanut kotoa tukea. Vanhempien asenteet, onko tunnekylmyyttä, sairastelu, riidat, ero tms. Sisarusten väliset suhteet. Valtava määrä asioita vaikuttaa. Perintötekijät ja ympäristö yhdessä kaiken takana. Silti kohtalo on osin sattumaa. 

Taiteilijuus ja pappius ovat korkeampaa ihmisyyttä sitä paitsi, se voi harmittaa jopa niitä vanhempia sisaruksia että vanhempia jos ei takerrukaan ihmisyyden alhaisimmille ahneuden ja materialismin tasoille. Ja sitten kun se nuorin onkin ihmisenä menestynein niin sitä halutaan alentaa ja sabotoida keksimällä, miten se on niin ongelmainen, niin ongelmainen, vaikka tosiasiassa hän pelaisi ihmispeliä erinomaisesti tai jopa täydellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nuorin on perheen ns. paskaroskis joka ei edes uskalla kilpailla vanhempien kanssa menestyksestä, sillä hän saisi turpaansa. Päihdeongelmaisia ja peräkammarinpoikia on aina eniten nuorimmissa. 

Lisäksi siellä missä on vahvempi uskonnollinen ja luostariperinne on aika yleistä, että jos vanhin kapitalisoituu ja demonisoituu täysin niin joku saattaa omistautua pappisuralle tai lähteä vaikka luostariin. Organismit tasapainottavat tällä tavalla toisiaan. 

Tässä on jotain perää. Tiedän useita perheitä, joissa esikoinen on päässyt lukioon mutta nuorin joutunut amikseen.