Lue keskustelun säännöt.
Miksi en halua töitä tai opiskelupaikkaa?
16.01.2012 |
En ole koskaan ollut kiinnostunut mistään alasta tarpeeksi, jotta saisin itseni tsemppaamaan vaikkapa pääsykoetta varten. Olen halunnut mm. kirjastonhoitajaksi, kääntäjäksi sekä farmaseutiksi mutta kaikki on kariutunut siihen, että näihin vaaditaan kovasti opiskelua. Kun ajattelen elämääni, en koe että töissä käyminen tai opiskelu toisi siihen mitään lisäarvoa. Ymmärrän että ihminen voi nauttia työstään ja silloin hän varmasti haluaakin pysyä mukana työelämässä. Minä olen toivoton tapaus; ei ammattia eikä kiinnostusta sellaiseen, ei opiskeluhaluja eikä yhtään työkokemusta kesätöiden lisäksi.
En tiedä miksi, mutta koen että mielummin pysyn kotona ja teen mitä ikinä haluankin kuin menen stressaamaan jonnekin ja teen väkisin asioita, joista sitten saan käteen huonoa palkkaa. Kotona ollessani saan minimikorvausta jolla ei todellakaan juhlita, mutta toisaalta päivä menee mukavasti tietokoneen ja välillä myös kavereiden seurassa. Nautin omasta ajasta, teen vähän kotitöitä, lepään ja olen vaan rauhassa.
Niin että miksi minä olen tällainen? Olen varmasti teistä oksettava lusmu-luuseri, mutta ihan sama. Muiden mielipiteet eivät ole koskaan merkanneet niin paljoa.
Kommentit (25)
tekisit jos et saisi mitään korvausta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olosuhteitten pakosta olen joutunut töihin, mutta se imee minulta viimeisetkin voimat elämästä. Olen koko ajan niin ahdistut siitä että täytyy käydä töissä. Toisten odotusten täyttäminen on minulle kauhistus. Haluaisin elää vain itselleni, just niin kuin mua kullahin hetkellä sattuu huvittamaan. Ilman pitään paineita ja velvollisuuksia.
kotona, mutta älä maksata sitä meillä muilla! Jos sulla on oikeus päättää touhusi sen mukaan, mikä sua itseäsi kiinnostaa niin kai meillä muillakin on sitten samanlainen oikeus päättää, mitä meitä huvittaa maksella ja se ei ole loisten eläminen.
Nimittäin jos ihmisellä on työkykyä, on hänen velvollisuus elättää itsensä. Jos hän ei sitä teet, muut elättävät hänet. Eikö sinua yhtään häiritse se, että muut tekevät sinunkin edestäsi työtä? Ei se työssäkäynti muillekaan ole aina auvoa ja onnea vain.
Ne, joilla työkykyä ei ole, elätän mielelläni.
En muuten ymmärrä sitäkään, että hyväkuntoiset alle 60v ihmiset jäävät huvikseen eläkkeelle... Tekisivät edes osapäivätyötä, jäisi siinä silti aikaa "itsenä kehittämiseen" ja matkusteluun.
Ja ei, en ole oikeistolainen enkä työhullu.
Jos haluat pysyä yhteiskunnan ulkopuolella, se on todellakin tehtävä sitten kokonaan, eikö? Et ole edes antanut työlle mahdollisuutta. Farmaseutin koulutus on 3-4 vuotta, eikä kirjastoalallekaan ole pitkää koulutusta, jos ei halua akateemisiin virkoihin tai tehtäviin.
Voisihan sinua loputtomiin diagnosoida ja varmasti joku heittää täällä vastuusta vapauttavan masennusdiagnoosinkin. Totta kai meitä, jotka olemme unelmaduunissamme, välillä ahdistaa. Mutta kun laittaa työnsä suurempaan konekstiin, tällöin ahdistus lievenee. Ja ihan oikeasti, tämä voi olla oikein mukavaakin!
Eli lopeta tuo minäminäminä-elämä ja lakkaa käyttämästä väärin väliaikaisiksi tarkoitettuja järjestelmiä. Systeemi on siitä humaani, että se sallii joitakin vapaamatkustajia. Siinä vaiheessa ihmisen oma ns. roti pitäisi astua kuvioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
akateemisesta ammatista? Mieti itsellesi joku työ johon voi opiskella ilman vuosien pänttäystä, ehkä jopa oppisopimuksella. Kyllä sinäkin vielä löydät itseäisi kiinnostavan alan.
systeemiin on saatava pikaisesti muutos. Maksatat lusmuilusi nyt toisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useimmat meistä tekevät töitä saadakseen rahaa.
Sinä et ehkä ole tullut ajatelleeksi, että suurimmalla osalle suomalaisista työn teko on ainoa keinoa saada riittävästi rahaa elämiseen.
Sinä olet ilmeisesti jostakin syystä eri asemassa. Oletko perinyt tarpeeksi rahaa tai omaisuutta, että tulet toimeen ilman palkkaa, vai onko sinulla mies, joka elättää sinua?
Tiedän monia, jotka tulee toimeen todella pienellä rahalla ja elää sillä tavoin elämäänsä. Sama se, koska töitä ei kuitenkaan riitä kaikille. Miksi niistä paikoista pitäisi taistella myös sellaiset, joille ei työ maistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun et koskaan rasita tai haasta itseäsi työllä? Ei laiska tarvitse erikseen lepoa.
Kuten moni sanoi, ei kaikki muutkaan ihmiset ole unelma-ammatissaan, ja vaikka olisikin, ei se työelämä silti ole aina pelkästään auvoista. Mutta työssäkäyvä on joukkuepelaaja, joka pitää yllä tätä (hyvinvointi)yhteiskuntaa. Sille yhteisesti ansaitulle rahalle on kyllä runsaasti parempaakin käyttöä kuin kustantaa kaltaistesi "lepäily".
Vaikeinta valinnassasi on silti itselleni ymmärtää, miksi haluat elää niin kapeasti. Opiskelu ja työssäkäynti kun sivistävät ja kasvattavat hyvin monella tavalla, eivät pelkästään kirjaviisautta tuomalla. Lisäksi saaduilla ansioilla voi tarjota itselleen kokemuksia ja elämyksiä, joista kokemuspiiri kasvaa edelleen. En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi tietoisesti valita tylsämielisen kotona olemisen. (Lisään tähän vielä, että kotiäitiyden lasken kyllä kokemuspiiriä kovastikin kasvattavaksi työksi, vaikka itse en kotiäiti olekaan.)
Jos siis todella halusit vastausta siihen, miksi työt tai opiskelu eivät kiinnosta. Luulen, että olet tietyllä tapaa "laitostunut" kotiisi, etkä todellakaan ole ainoa - erona tosin se, että useimmat meistä tahtoo tehdä työtä, olla hyödyksi yhteiskunnalle ja myös rakentaa omaa identiteettiään työn kautta.
Jos haet vastakkainasettelua sen välille, kuinka työelämässä on kurjaa ja palkkaakin saa vähän ja kuinka kotona voi rauhassa lepäillä ja olla rauhassa, niin et todellakaan motivoidu tekemään töitä. Olet tottunut rauhalliseen kotielämään, jota monet meistä elää maksimissaan viikonloppuisin.
Sinuna harkitsisin alaa, johon riittää ammatillinen peruskoulutus ja jonka voi suorittaa oppisopimuksella. Kirjastoonkin pääsee niin, ei hoitajaksi, mutta kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useimmat meistä tekevät töitä saadakseen rahaa. Sinä et ehkä ole tullut ajatelleeksi, että suurimmalla osalle suomalaisista työn teko on ainoa keinoa saada riittävästi rahaa elämiseen. Sinä olet ilmeisesti jostakin syystä eri asemassa. Oletko perinyt tarpeeksi rahaa tai omaisuutta, että tulet toimeen ilman palkkaa, vai onko sinulla mies, joka elättää sinua?
tekevat enemman tyota kuin kukaan muu tuntemani. Ehka se on geeneissa, vanhemmat ovat tehneet kovasti toita ja jattaneet lapsilleen perinnon jonka turvin ei tarvitsisi aamulla sangysta nousta mutta niin vaan ovat tien paalla auringon noustessa.
Muu kansa sitten kadehtii ja vaatii heidan rahojaan ja autojaan itselleen. Kukin valitsee tiensa tassa elamassa, ei tama ole kenraaliharjoitus.
tuommoista esiintyy yleensä niillä, joilla on paljon erilaisia oppimisvaikeuksia, eikä ollut mitään tukea koulussa. Sen takia tullut olo, ettei oppiminen ole kivaa eikä kunnianhimo kannata.
Sääli sinänsä, koska ap voisi kuitenkin olla niiden vaikeuksiensa takana ihan hyödyllinen ihminen, jos olisi saanut vähän tukea. Ja voisi myös kokea oman elämänsä paljon rikkaammin kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no ehkä taustalla on epäonnistumisen pelko (ei viitsi mitään yrittää niin eipä tartte sitten pettyäkkään tai epäonnistua).
millainen lapsuus ja koti sulla oli? saiko sieltä vanhempien elämän kautta vain sellaisen kuvan, että työ on pakkopullaa, eikä siitä tuleva rahakaan hyödytä mitään?
se miksi ihminen ei aseta itselleen jotain tavoitteita elämässään, voi johtua ihan siitä, että halua sellaiseen ei ole hänelle syntynyt huonon kasvatuksen myötä. Tarkoitan, että jo lapsena pitää oppia se, että joitan asioita tehdään, vaikka ei mieli niin tekisikään (vanhemmat opettaa tähän) ja että ns ikävät velvollisuudetkin kuuluvat elämään oli sitten kyse vaikka siitä että harjataan hampaat (vaikkei niin huvittaskaan mutta kun se on tarpeellista) Työnteko ja opiskelu ovat yksi tällaisista asioista, siihen ryhdytään kun aikuisena tajutaan se oma vastuu oman elämän ylläpidosta ja toimeentulon hankinnasta. Eihän se aina niin kivaa ole, mutta elämää ei voikkaan elää sillä kivaa periaatteella. Aikuisuus tuo mukanaan vastuun ja sanoisin että sinun ihmisenä kasvu jää alkutekijöihinsä jos et lähde opiskelemaan tai työelämään.
On opiskelupaikka ja osa-aikatyö, mutta valmistuminen ei onnistu. En tiedä venytänkö lopputöiden tekemistä vain siksi että nyt sentään voin sanoa olevani "opiskelija" vaikka tekisin koulujuttuja harvakseltaan. Valmistuneena olisin työtön maisteri, jolla ei paljon asiaa yliopistolle ole. Nyt tunnen kuuluvani johonkin, vaikken ketään yliopistolta tunnekaan. En tunne työytheisöäkään koska työskentelen iltaisin ja yksin.
En silti osaa kuvitella itseäni tekemään täyttä viikkoa töihin. Olen käynyt ankaraa pohdintaa siitä mikä se oma ala olisi ja mitä jaksaisin tehdä. Olen sairastanut monta masennuskautta, ja stressinsietokynnys on nykyään todella alhainen, lisäksi taustalla häämöttää aina pelko ajautumisesta uudelleen masennukseen.
En silti haluaisi olla yhteiskunnan elätti, mutta vielä vähemmän haluaisin mieheni elättävän minua. Tällä hetkellä opintotuet, pieni palkka ja ajoittaiset lahjarahat vanhemmilta ovat riittäneet suht hyvin elämiseen. Tätä ei vain voi jatkua loputtomiin, sen tiedän..
vähän sama kuin ap:lla. Olen lähihoitaja ja tämän koulutuksen hankin vain että olisi edes jokin ammatti. Ei kiinnosta tehdä lähihoitajan työtä, mutta välillä olen kuitenkin tehnyt sijaisuuksia. Monesti jätän vastaamatta, kun tiedän että jostain päiväkodista soitetaan ja tarjotaan parin päivän sijaiskeikkaa. Ei vaan kiinnosta. Ja se palkka näiden parin päivän sijaisuuksista ei paina mitään verrattune siihen stressiin mikä tulee kaikesta hoitojärjestelyistä yms.
Voisin mennä vielä kouluun ja hankkia lisäkoulutusta tai vaihtaa alaa mutta en ole keksinyt mikä se voisi olla. Siihen asti lorvin kotona ja mies käy töissä ja tuo rahan perheeseen.Ja tiedoksi vielä, etten saa mitään korvauksia johtuen miehen tuloista niin ei tarvi teiän sitäkään itkeä.
Voisin mennä vielä kouluun ja hankkia lisäkoulutusta tai vaihtaa alaa mutta en ole keksinyt mikä se voisi olla. Siihen asti lorvin kotona ja mies käy töissä ja tuo rahan perheeseen.Ja tiedoksi vielä, etten saa mitään korvauksia johtuen miehen tuloista niin ei tarvi teiän sitäkään itkeä.
Onneksi on noita ihania ymmärtäviä miehiä. Omakin mieheni on töissä ja tietää masennushistoriani ja tukee kyllä opinnoissa/töissä/missä vaan mitä aloitan, muttei luojan kiitos painosta kuten niin moni täällä. Tosin samoin tekisin hänelle.
aloittajan kans samallainen.
Joskus oon töissä ollu,mut se työ pitää tosiaan
olla niin mielekästä,että siellä viihdyn!
Jos joutuisin vasten tahtoista työtä tekemään,niin
siinä kärsii ne muut työntekijät koska muutun vittumaiseksi vittumaisessa työpaikassa!
Ja otan sairaslomia ym ym.
Eli opiskelen tai teen kyllä töitä kunhan se
tuntuu mukavalle !
Mihinkään vanhusten perseenpesuun en enää suostu.
Hoitoala jäi taakse,opiskeluineen!
En haluaisi jatkaa opintojani. Osa-aikainen työpaikka on, mutta haluaisin irtisanoutua. En yksinkertaisesti jaksa, ahdistun ja stressaannun töissä. En halua käyttää koko elämääni siihen, että kärsin töissä ja vapaa-ajan stressaan seuraavaa vapaapäivää.
Ei kukaan käy töissä yhteiskunnan takia vaan oman edun eli yleensä rahan takia. Vaikka täällä tietysti kaikki käyvät töissä vaan ottaakseen osaa yhteiskuntaan ;)
Rahan takia minun ei välttämättä olisi pakko olla töissä, joten toisaalta miksipä ei kokeilisi elämää ilman töitä. Hidastaisi tahtia, tekisi asioita joista pitää. Kerran täällä vaan eletään.
niin aika mielenkiintoista että haluat tehdä aiheesta aloituksen.