Lue keskustelun säännöt.
Miksi en halua töitä tai opiskelupaikkaa?
16.01.2012 |
En ole koskaan ollut kiinnostunut mistään alasta tarpeeksi, jotta saisin itseni tsemppaamaan vaikkapa pääsykoetta varten. Olen halunnut mm. kirjastonhoitajaksi, kääntäjäksi sekä farmaseutiksi mutta kaikki on kariutunut siihen, että näihin vaaditaan kovasti opiskelua. Kun ajattelen elämääni, en koe että töissä käyminen tai opiskelu toisi siihen mitään lisäarvoa. Ymmärrän että ihminen voi nauttia työstään ja silloin hän varmasti haluaakin pysyä mukana työelämässä. Minä olen toivoton tapaus; ei ammattia eikä kiinnostusta sellaiseen, ei opiskeluhaluja eikä yhtään työkokemusta kesätöiden lisäksi.
En tiedä miksi, mutta koen että mielummin pysyn kotona ja teen mitä ikinä haluankin kuin menen stressaamaan jonnekin ja teen väkisin asioita, joista sitten saan käteen huonoa palkkaa. Kotona ollessani saan minimikorvausta jolla ei todellakaan juhlita, mutta toisaalta päivä menee mukavasti tietokoneen ja välillä myös kavereiden seurassa. Nautin omasta ajasta, teen vähän kotitöitä, lepään ja olen vaan rauhassa.
Niin että miksi minä olen tällainen? Olen varmasti teistä oksettava lusmu-luuseri, mutta ihan sama. Muiden mielipiteet eivät ole koskaan merkanneet niin paljoa.
Kommentit (25)
ihmisiä vai jäivätkö kenties työttömiksi laman aikana tms? Vai oletko kenties niin rikkaasta perheestä, ettei teillä ole tarvinnut tehdä töitä?
Koska yleensähän lapselle jo pienestä pitäen opetetaan, että töitä tehdään ensisijaisesti sen vuoksi, että on pakko elättää itsensä. Toissijaisena sitten tulee se, että työ voi olla kivaa tai siitä voi saada jotain muuta tyydytystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olosuhteitten pakosta olen joutunut töihin, mutta se imee minulta viimeisetkin voimat elämästä. Olen koko ajan niin ahdistut siitä että täytyy käydä töissä. Toisten odotusten täyttäminen on minulle kauhistus. Haluaisin elää vain itselleni, just niin kuin mua kullahin hetkellä sattuu huvittamaan. Ilman pitään paineita ja velvollisuuksia.
joku kustantaisi olemiseni. Minulle riittäisi lyhyempikin työviikko, mutta eipä sellaista kehtaa kysyä, kun varmaan heti pidetään jonain lusmuna. Ei jumankeuta. Töissä istun 8h + työmatkat 2h/päivä ja palkalla en edes omaa asuntoa pysty ostamaan. Iltaisin väsynyt kuin raato.
Voisin mennä vielä kouluun ja hankkia lisäkoulutusta tai vaihtaa alaa mutta en ole keksinyt mikä se voisi olla. Siihen asti lorvin kotona ja mies käy töissä ja tuo rahan perheeseen.Ja tiedoksi vielä, etten saa mitään korvauksia johtuen miehen tuloista niin ei tarvi teiän sitäkään itkeä.
Onneksi on noita ihania ymmärtäviä miehiä. Omakin mieheni on töissä ja tietää masennushistoriani ja tukee kyllä opinnoissa/töissä/missä vaan mitä aloitan, muttei luojan kiitos painosta kuten niin moni täällä. Tosin samoin tekisin hänelle.
eli menisit töihin, jos miehesi sairastuisi? Yht'äkkiä kykenisitkin:)
Mä tosin opiskelin kauppatieteiden maisteriks ja olen ollut muutamia vuosia työelämässä, mut työhön en enää mene edes aseella uhaten. Mä näen sen niin, että joku muu joka todella tarvitsee ja sitä haluaa, saa sen "mun" potentiaalisen työpaikan. Haluan tehdä elämässä mitä itse lystää, työpaikka rajoittais sitä vakavasti.
t. rikas ja laiska akateeminen kotiäiti
Mä tosin opiskelin kauppatieteiden maisteriks ja olen ollut muutamia vuosia työelämässä, mut työhön en enää mene edes aseella uhaten. Mä näen sen niin, että joku muu joka todella tarvitsee ja sitä haluaa, saa sen "mun" potentiaalisen työpaikan. Haluan tehdä elämässä mitä itse lystää, työpaikka rajoittais sitä vakavasti.
t. rikas ja laiska akateeminen kotiäiti