Kun puoliso pettyy vauvan sukupuoleen
Meillä on jo yksi lapsi ja toinen tulossa, ultran mukaan hyvin todennäköisesti samaa merkkiä. Puoliso on molemmista toivonut sitä toista sukupuolta.. Ymmärsin häntä esikoisen odotusaikana kun ei omista lapsista ollut todellista kokemusta vielä. Esikoisen syntymän jälkeen oli tietysti aivan rakastunut tähän ja ollut aina hänestä ylpeä. Enpä olisi siis uskonut että sama toistuu toisessa raskaudessa. Kuvittelin että asia unohtui esikoisen synnyttyä kun tajusi miten rakas oma lapsi on. Mutta ei. Olisin jättänyt toisen lapsen tekemättä (hänen kanssaan) jos olisin tämän tiennyt. Itsellä kun ei koskaan ole tullut mieleenkään että lapsen sukupuoli voisi olla jotenkin väärä. Tämä kyllä syö ilon odotusajasta kun toinen haikailee kamalaa kohtaloaan... 🙄
Kommentit (15)
Ota se kultalusikka pois puolisos takapuolesta. Kehtaakin! Älä anna mitään arvoa tuolle sen ajatukselle.
Hei, ap. Uskon että puolisosi rakastuu siihen toiseenkin lapseen, odota kun se on ensiksi syntynyt. Sitten lohduta häntä, että lapset saavat leikkiä samanlaisia leikkejä.
Voihan lapsen sukupuolta vaihtaa ennen murrosikää.
On sinullakin oikeus olla pettynyt siihen ukkoosi. Mieshän sen sukupuolen määrää kumpi tulee xx vai xy.
Kyllä kyrsisi siinä kasvatella mahaansa, jos toinen on naama nutturalla.
Sano vaan sille ukolle, että katos kun pojan saaminen on pelkästään miehestä kiinni, kokeile siis ensi kerralla uudelleen.
Munasolussa kun on aina x-kromosomi. Vain siittiöstä voi tulla y.
Voihan lapsen kasvattaa poikana. Saa sitten aikuisena päättää, kumpi on
Antakaa lapselle nimeksi Kuura tai Sumu tai Valo, niin ei kukaan tiedä hänen sukupuoltaan.
Kannattaa ottaa lapset mukaan ja lähteä tuollaisen ihmisen luota.
Vierailija kirjoitti:
On sinullakin oikeus olla pettynyt siihen ukkoosi. Mieshän sen sukupuolen määrää kumpi tulee xx vai xy.
Kyllä kyrsisi siinä kasvatella mahaansa, jos toinen on naama nutturalla.
Vanhentunutta tietoa. Naisen elimistö valikoi mitkä alkiot saa kiinnittyä. Esimerkiksi alipainoisen naisen kohtu hylkii poikia.
Eikö puolisosi tuota miesspermaa?
Kautta aikain on toivottu poikaa, mutta onkin tullut vaatimattomaan menestykseen tuomittu tyttö.
Aloittajahan ei sanonut onko kyseessä äiti vai isä. Monet naiset toivovat tosi paljon edes yhtä tyttöä. No kuitenkin, terapia ja kiireesti on oikea osoite jos ihminen ei pysty sopeutumaan elämän väistämättömiin tosiasioihin, etenkin kun se lapsi ei ole valinnut saada syntyä, ja ansaitsee kaksi rakastavaa vanhempaa.
Miehethän voi synnyttää. Siitä vaan mieluinen.
Vierailija kirjoitti:
Kautta aikain on toivottu poikaa, mutta onkin tullut vaatimattomaan menestykseen tuomittu tyttö.
Olisi ollut kiva saada se poikakin, ei siinä. Mutta kyllä nämä neljä tytärtä ovat minulle tärkeitä ja rakkaita.
Ehkä ensi kerralla jo onnistaa!