Lue keskustelun säännöt.
Kai s eon myönnettävä, olen tietyssä mielessä läheisriippuvainen miehestäni:´(
28.12.2011 |
Yhteistä taivalta on pian 20v takana josta puolet avioliittoa ja meillä on pari kouluikäistä lasta, olen 35v nainen.
Olen aikoinaan valmistunut ns matalapalkka-alalla, ei siinä mitään sinällään mutta kun työelämä on pelkkää pätkätyötä vuodesta toiseen, se tekee aika riippuvaiseksi siitä toisesta osapuolesta taloudessa. Varsinkin kun on asuntolainaa, lapsia jne.
No, tokihan voimme pistää kodin myyntiin tai mies lunastaa osani tästä mutta millä maksaisin edes sitä vuokraa kun tulot ovat ansiosidonnainen 1000e/kk - 1500e/kk nettona. Vuokrataso on täällä päin ainakin sen 700-800e/kk vaikkapa vanhasta kaksiosta, kauemmas en voi lähteä koska mm lasten koulut, harrastukset ym tällä alueella.
Niin, mietin siis tätä elämääni ylipäätään, parisuhdetta meillä ei oikeastaan ole, ei ole ollut ainakaan 5-6v, ts mies ei halua eikä kaipaa seksiä kuin ehkä muutaman kerran vuodessa ja juuri oli liki 6kk täystauko sillä sairalla, sitten 2-3x ja taas mennyt 2kk täysin ilman.
Sen kummempia syitä en asiaan saa, toki sen myöntänyt että ei tunnu samalta kuin alkuaikoina mutta c´moon sekö oikeuttaa pitämään puolisoa vuodesta toiseen puutteessa ja kokemaan itsensä maailman rumimmaksi ja vastenmielisimmäksi kasaksi?!
Tuo asia+taloudelliset seikat oman työni ja säänn työttömyyteni kanssa tehneet sen että elämästä on hävinnyt suureksi osaksi kaikki ilo.
Päivästä toiseen raahautumista, närästystä ja ahdistusta potien.
On tullut varsin selväksi miten mies varsinkin haluaisi matkustella, käyttää rahaa jne, kukapa ei mutta kinkäs teen tälle tilanteelle:/ kuolen tähän syyllisyyteenkin pikkuhiljaa.
Ja se avioero, miten tulisin toimeen tällä työtilanteella ja tuloilla, mistä löytäisin kodin jossa voisin lapsianikin pitää, en ymmärrä mikä tähän on ratkaisu, aika usein hiipii mieleen että kuolema vapauttaisi. Todella idioottimaisen kuuloista mutta sehän onkin "vain" tunteeni tästä tilanteesta.
En yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä.
Ps, testosteroniarvot mies on tarkistanut jo joskus 2-3v sitten ja ne oli normaalin sisällä mutta silti käytti n.1000e vuoden aikana piikkeihin ja eipä ollut muutosta haluissa.
Arvatkaas miltä SE tuntui ja tuntuu naisesta, voin sanoa ettei ainakaan hyvältä.
Pss, en ole ovista tuskin mahtuva sotanorsu joka haisee eikä hoida itseään ja makaa lahnana patjana miehen alla, palstaviisaille tiedoksi sekin:/
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap*en usko siis siihen*
ongelma on eniten sinun päässäsi. En tarkoita väheksyä avioliittosi ongelmia, mutta en usko, että miehen haluttomuus on päällimmäisin juttu tässä. Itsemurhan ajattelu on merkki ongelmasta ja jo yksin se riittää perusteeksi lääkärillä käyntiin.
Voi olla, että pienikin ulkopuolinen apu saisi asioita mittakaavaan ja voisi sysätä hyvän kierteen alkuun. Edelleen, en usko, että masentuneena tai muuten sekopäisenä (sorry ilmaus, sisällytän tähän myös mm. rakastumisen kaltaiset olotilat, joissa arvostelukyky ei ole normaali) kannattaa tehdä isoja ja peruuttamattomia liikkeitä, jos ei puhuta väkivallasta tai muusta vakavasta.
Voisitteko yrittää keksiä yhdessä, pariskuntana tai perheenä, sellaisia asioita, jotka piristäisivät?
Kaikkeen ei tarvita rahaa. Mitä sellaista mukavaa voisitte harrastaa, joka ei maksaisi maltaita?
Voisitteko aloittaa mukavia perheen yhteisiä tapoja, jotka antaisivat mielekkyyttä ja sitoisivat teitä yhteen perheenä?
Niitä voisi olla piknikit, yhteinen peli-ilta kerran viikossa, opetelkaa laittamaan vaikka aasialaista ruokaa yhdessä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Tehkää oma elokuva tai kuunnelma ja esittäkää se isovanhemmille. Tehkää polkupyöräretkiä. Alkakaa tutustua lähiseudun pikku nähtväyyksiin, tehkää näistä retkistä valokuvakirja.
Tai mikä teitä nyt kiinnostaakin.
Meillä oli miehen kanssa parisuhdekriisi. Sitten teimme yhteisen, parin viikon matkan. Sen myötä löysimme viiniharrastuksen, menimme kielikurssille yhdessä, jne. Ja sitten aloimme tehdä muutakin, käymme kuntosalilla yhdessä, jne.
Tällaiset positiiviset kokemukset alkoivat hitsata meitä uudelleen yhteen. Nyt olemme tiimi!
Tosin seksiä saisi minunkin mielestäni olla useammin kuin kerran kuukaudessa tai kahdessa...
esimerkiksi mieluinen työ ja työpaikka, hyvä parisuhde, terveys, ystävät jne.
Minulla mättää työ sekä parisuhde, ystävätkin ovat ihmeen hiljaa aina kun elämässä kriisejä mutta ei siitä sen enempää.
Eli kyllä todellakin on helvetillisen suuri ongelma se ettei parisuhdetta ole vaikka parisuhteessa ja avioliitossa elän.
Mulla on edelleen sellainen visio ja ajatus pääsäsni, että parisuhteeseen kuuluu myös seksi, se erottaa ystävyyssuhteen parisuhteesta ja avioliiton muusta. Jos sitä ei ole niin kyllä se hiertää ja rassaa psyykkisestikin ja pahasti.
Ja epätoivoinen olen siksikin ettei asiaan ole tullut muutosta ei puhumalla, huutamalla, uhkaamalla, olemalla kuin ei mitään, itkemällä, lisähormoneilla ei millään tavalla!!!
Mitä masentumiseen tulee niin olisiko ihme jos täsäs masentuisi mutta sitäkään en nyt allekirjoita koska pystyn kuitenkin toimimaan niin arjessa kuin muutenkin, se vain on välillä kuin liimassa ja liisterissä tarpoisi mutta siihenkin auttaisi mm toimiva parisuhde ja pysyvämpi työ.
ap
pystyn kuitenkin toimimaan niin arjessa kuin muutenkin, se vain on välillä kuin liimassa ja liisterissä tarpoisi mutta siihenkin auttaisi mm toimiva parisuhde ja pysyvämpi työ. ap
Minun korvaani tuo kuulstaa täysin lievältä tai keskivaikealta masennukselta, mutta mikäpä siinä. Kuten jo aiemmin sanoin, ero on taloudellisesti täysin mahdollinen. Toimivampaa parisuhdetta ei voi kukaan taata, eikä ero vaikuta työhösikään. Käytännössä menetät kämppiksen ja arjen avun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieshän se tarvitsisi jonkin ihmepillerin jotta alkaisi kiinnostamaan seksi ja oma vaimo.
Minun pääongelmani johtuvat miehestä ja työelämäni tilanteesta, miehen haluttomuudesta ja siitä että olen työelämässäni tuuliajolla ja luuseri ja jatkuvassa epävarmuudessa.
Tämä oikeasti on juurikin niin yksinkertaista, koska muistan hämärästi mm sen kuinka paljon parempi olo ja fiilis minulla oli silloin kun parisuhteessamme oli sitä seksiä, flirttiä, koskettelua yms.
Se että kokee itsensä halutuksi tekee aika eetvarttia myös sille psyykeelle ja arjessa jaksamiselle.
ap
sinulla on jonkinasteista masennusta ja alkavaa keski-iän kriisiä, jossa mietitään, että tätäkö tämä nyt on loppuun asti ja muuta hilpeää.
En usko, että ero on ratkaisu, jos miehen kanssa muuten menee hyvin. Teknisesti elintasosi varmaan putoaisi jonkin verran, mutta erilaisilla tuilla pärjäisitte ihan hyvin. Noilla tuloilla saat esimerkiksi vuokraan lähes täydet tuet, lapsilisiin yksinhuoltajakorotukset ja mieheltä elatusmaksut.
Mutta sinun pitäisi saada pääsi kuntoon ensin. Lääkäri on varmaan ensimmäinen etappi, siitä sitten joko lääkityksellä tai terapialla (mielellään molemmilla) eteenpäin.