Lue keskustelun säännöt.
Lapsella ei kavereita koulussa
14.09.2026 |
Pienempänä oli paljon kavereita, mutta nykyään ei. Hän on hyvin ujo ja esimerkiksi ryhmätyötilanteissa se, joka ei tuota puhetta. Seisoo välitunnit yksin pihalla. Luojan kiitos ei kukaan kiusaa ja joskus luokkakaverit ovat kutsuneet mukaan ja onkin mennyt, mutta ei uskalla itse lähestyä.
Suurimman osan ajasta sanoo, ettei haittaa olla yksin, mutta joskus surettaa. Vapaallakaan ei juuri ole kavereita. Mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (13)
Minä olin tuollainen lapsi aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuollainen lapsi aikoinaan.
Haluatko kertoa enemmän? Lapseni ei millään tahdo innostua harrastamisesta. Viime syksynä aloitti erään harrastuksen, mutta sai siellä naureskelua osakseen ja annoin sitten lopettaa. Joskus tuntuu niin raskaalta, kun odotukset on aina, että pitää olla sitä ja tätä ja ujous olisi jotenkin vain ja ainoastaan kurja juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuollainen lapsi aikoinaan.
Haluatko kertoa enemmän? Lapseni ei millään tahdo innostua harrastamisesta. Viime syksynä aloitti erään harrastuksen, mutta sai siellä naureskelua osakseen ja annoin sitten lopettaa. Joskus tuntuu niin raskaalta, kun odotukset on aina, että pitää olla sitä ja tätä ja ujous olisi jotenkin vain ja ainoastaan kurja juttu.
Ei oikein ole ihmeempää kerrottavaa. Ei mulla vielä yli viisikymppisenäkään ole kavereita. Kouluajat meni yksin. Ja yhdessä harrastuksessa kävin, mutta en yhtään ystävää löytänyt. Olin ujo ja arka. Jotenkin töksäyttelen puhuessa. Ehkä lapsellesi auttaisi harrastus tai joku terapia, jossa opetetaan, miten toimia muiden lasten kanssa. Itse en osannut lapsena toimia muiden lasten kanssa.
Mä olen ollut vähän sosiaalisesti rajoittunut, ja sanoisin että koulussa on kyllä helpompi ystävystyä kuin harrastuksissa. Siellä vietetään niin moninkertaisesti enemmän aikaa, ja opettajatkin pyrkivät ryhmäyttämään. Voisitko kysyä opettajalta apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin tuollainen lapsi aikoinaan.
Haluatko kertoa enemmän? Lapseni ei millään tahdo innostua harrastamisesta. Viime syksynä aloitti erään harrastuksen, mutta sai siellä naureskelua osakseen ja annoin sitten lopettaa. Joskus tuntuu niin raskaalta, kun odotukset on aina, että pitää olla sitä ja tätä ja ujous olisi jotenkin vain ja ainoastaan kurja juttu.
Ei oikein ole ihmeempää kerrottavaa. Ei mulla vielä yli viisikymppisenäkään ole kavereita. Kouluajat meni yksin. Ja yhdessä harrastuksessa kävin, mutta en yhtään ystävää löytänyt. Olin ujo ja arka. Jotenkin töksäyttelen puhuessa. Ehkä lapsellesi auttaisi harrastus tai joku terapia, jossa opetetaan, miten toimia muiden lasten kanssa. Itse en osannut lapsena toimia muiden lasten kanssa.
Tämä. Melko samanlainen tarina. Kannattaa opetella nyt miten muiden kanssa ollaan. Tällainen aikuisena ei enää opi. Olen mukava seurassa mutta pohjimmiltaan En uskalla olla yhteyksissä muihin tarkoituksella. Pakolla sosiaalisiin tilanteisiin työntäminen lisää ulkopuolisuuden tunnetta.
Yritä siis itse olla se joka varmistaa mukavan sosiaalisen leikkiympäristön jossa ei tule epävarma olo.
Ehkä vain koittaa eri harrastuksia tai kerhoja tai sitten olet yhteydessä lapsiperheisiin joiden kanssa puuhailette yhdessä niin tutustuvat.
Voisi vaikka kannattaa kasvattaa se sosiaalisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kyseessä 8-vuotias, toivoa on. Jos taas yläkoululainen, ei vanhemmat/koulu/opettajat enää mitään voi tehdä.
Tuo on totta että ei haittaa olla yksin. Mieluiten ystävän kanssa joka oikeasti haluaa olla seurassa kuin sellaisten kanssa josta huomaa ettei heille ole tärkeä. Mukavat jutut tehdään muiden kanssa. Olin just sellainen sivusta katsoja. En ymmärtänyt miten päästä porukoihin. Ja sitten kun ne olivat tiivii niin siinä kohtaa on aina ulkopuolinen. 7/7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään näyttää saavan toimintaterapiaa, jos lapsi ei osaa leikkiä muiden kanssa. Kannattaa siis varata aika toimintaterapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä 8-vuotias, toivoa on. Jos taas yläkoululainen, ei vanhemmat/koulu/opettajat enää mitään voi tehdä.
Isompi lapsi pääsee piireihin kun hakee ne nykyisten ympyröiden ulkopuolelta. Monen yksinäisyys on loppunut esim. Muuttoon. Toisilla se voi alkaa silloin kun on aina ollut siinä turvallisessa ryhmässä eikä ole tarvinnut opetella tutustumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaa aikaan kannattaa panostaa. Koulussa ketään ei voi pakottaa olemaan kaveri. Ja jos lapsi ei esimerkiksi puhu ryhmätilanteissa se vaikeuttaa kavereiden saamista. Joku harrastus mistä oikeasti tykkää, mistä löytää saman henkisiä ystäviä, jutun aihetta ja tekemistä riittää kun kinnoostuksen kohteet ovat samoja. Myös somea voi hyödyntää ystävien etsimiseen.