Kirjolla sarjan persoonat ja autismi
Oma analyysini näin keittiöpsykologin näkökulmasta.
Ihan mielenkiintoinen ajan ilmiö. Uteliaasti ja samalla kriittisesti suhtaudun. Tässä kriittinen ja suora analyysi.
Varmasti kaikissa näissä ihmisissä on autistisia piirteitä mutta:
Maunolla ns. stereotyyppisimmät autismin piirteet: mielenkiinnon kohteet, monologit, haasteet sosiaalisissa tilanteissa, ylikuormittumisesta johtuva kiivastuminen ja motorinen kömpelyys (kävely, ruokailu). Toisaalta vaikuttaa ihan fiksulta kaverilta ja autismi nimenomaan ei tarkoita älyllistä kehitysvammaisuutta. Hyvä asenne elämään haasteista huolimatta.
Aadan kohdalla valitettavasti tuli vahvasti sellainen käsitys että nyt ei ensisijainen haaste ole autismin kirjo vaan lievä älyllinen kehitysvammaisuus. Jonkinlaisia autismin piirteitä voi siinä sivussa olla mutta mielestäni hänen vahvuudet ovat sosiaalisissa taidoissa (päinvastoin kuin yleensä autisteilla). Mielenkiinto lapselliseksi miellettyjä asioita kohtaan ei voi viitata autismiin vaan ehkä juuri siihen että haluaisi olla vielä lapsi ja kaipaa vielä aikuisen tukea. Ongelmat sosiaalisissa tilanteissa johtuvat suoraan sanoen ymmärtämisen haasteista.
Samu: Vaikka hänellä on myös mielenkiintoa ns. lasten leluja kohtaan niin hän vaikuttaa ihan ikätasoa vastaavalta muuten. Esim. ajankulun hahmottamisen ongelmaa mutta ei missään nimessä koko palettia autismin kirjon piirteitä. Ihan suht normaalilta nuorelta vaikuttaa. Onko diagnoosi tarpeen, melko lievä autismi? Lähinnä sukupuoli-identiteetti on poikkeava mutta se on asia erikseen. Ei ilmennyt sarjassa vakavia mielenterveyden ongelmia vaan päinvastoin vaikutti kohtuu tasapainoiselta.
Kiona: Vähän jäi ristiriitaiset fiilikset. Kuormittuu helposti aistiärsykkeistä mutta toisaalta sosiaalinen ja sosiaalisesti taitava. Häne. Kohdallaan kieltämättä nousi mieleen ajan kuva: neuroepätyypilliseksi diagnosoimalla pyritään häivyttämään sitä ajatusta, että pitäisi jotain tehdä asioiden eteen että ahdistus häviäisi. Etsitään niin sanotusti diagnoosista perustelu sille, ettei pärjää sen sijaan että keksittäisiin keinoja selviytyä elämässä ja päästä eteenpäin. En halua vähätellä aistiyliherkkyyttä mutta jotenkin voi diagnoosiin kietoutuminenkin kääntyä itseään vastaan.
Kaikenkaikkiaan jotenkin huvittavaa että autismista kertovaan ohjelmaan valikoituu/valikoidaan 3/4 ihmistä jotka ovat melko ulospäinsuuntautuneita.
Tämä koko aihepiiri alkaa olla aika pahasti loppuun kaluttu ja menneen talven lumia. Itsediagnoosit ja jatkuvat, hatusta keksityt neurotyypit pilasivat avun niiltäkin, jotka sitä todella tarvitsevat. Uskottavuus on kärsinyt koko kirjainporukan kohdalla. Harmi.