Lue keskustelun säännöt.
Elintason nousu – unohdetaanko kuinka valtavasti Suomi on muuttunut 1970-luvulta?
02.09.2026 |
Kun nykyajan elintasoa verrataan 1970-lukuun, on nousu ollut aivan valtava. Silti keskusteluissa tulee helposti sellainen kuva, että ennen kaikki oli paremmin ja tavallisella palkansaajalla oli enemmän rahaa kuin koskaan.
1970-luvulla tavallisessa kodissa ei ollut internetiä, älypuhelimia, suoratoistopalveluja, navigaattoreita, etätyömahdollisuuksia eikä valtavaa valikoimaa tavaraa ja palveluita. Ulkomaanmatka oli monelle harvinainen luksus, ravintolassa käyminen erityistapaus ja autonkin omistaminen huomattavasti suurempi hankinta kuin nykyään.
Kodinkoneet olivat yksinkertaisempia, elektroniikka kallista ja valikoimat kaupoissa nykyiseen verrattuna melko vaatimattomia. Nykyään lähes jokaisella on taskussaan laite, jolla voi ilmaiseksi pitää videopuhelun toiselle puolelle maailmaa, katsoa lähes rajattomasti elokuvia, hoitaa pankkiasiat ja tilata tavaraa kotiovelle. 1970-luvulla tällainen olisi kuulostanut tieteiselokuvalta.
Myös terveys, lääketiede ja elinajanodote ovat kehittyneet valtavasti. Suomen väestön terveys ja toimintakyky paranivat nopeasti 1970-luvulta eteenpäin, ja elinajanodote nousi pitkällä aikavälillä merkittävästi.
Toki kaikki ei ole paremmin. Erityisesti asuminen pääkaupunkiseudulla on kallista, ja monella on aidosti tiukkaa. Mutta kokonaisuutta katsottaessa väite siitä, että tavallinen suomalainen eläisi nykyään huonommin kuin 1970-luvulla, on aika erikoinen.
Ongelmana taitaa olla myös se, että elintason noustessa käsitys "välttämättömyyksistä" muuttuu. Ennen pärjättiin yhdellä televisiolla ja lankapuhelimella. Nyt pidetään lähes itsestään selvänä, että jokaisella perheenjäsenellä on oma älypuhelin, tietokone, suoratoistotilaukset, auto, ulkomaanmatkoja ja jatkuvasti uutta tavaraa.
Ehkä emme ole koskaan eläneet niin vauraasti kuin nyt – mutta emme myöskään ole koskaan osanneet olla näin tyytymättömiä siihen, mitä meillä on.
Tilastokeskuksenkin pitkän aikavälin tarkastelut osoittavat, että kulutusmahdollisuudet ja tavaroiden saatavuus ovat kasvaneet huomattavasti, vaikka kehitys ei ole ollut samanlaista kaikilla alueilla tai kaikissa menoerissä.
Mitä mieltä muut ovat: olemmeko oikeasti köyhempiä kuin ennen, vai ovatko odotukset elämästä nousseet nopeammin kuin elintaso?
Kommentit (25)
1970-luvulla ei kellään ollut noita hehkuttamisiasi internetiä ym. Ei voi kaivata sellaista, mitä ei ole. Ei ollut nettipankkeja, mutta pankkivirkailijoille oli tarvetta ja oli töitä jne. 1970-luvulla sai töitä jos halusi, ja tavallinenkin perhe pystyi hankkimaan oman talon. Nykyään se on lähestulkoon mahdotonta ainakin suurissa kaupungeissa, tai sitten velkaa on otettava niin paljon ja niin pitkällä maksuajalla, ettei siitä pääse eroon ennen eläkeikää, hyvä jos sittenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus vähemmän on enemmän. 1970-luvulla oli paremmin. Materia ei ole kaikki kaikessa. Sosiaalinen kulttuuri oli ihan erilaista kuin ennen, yhteisöllisyys jne.
Suomalainen on niin köyhä että kiinalainen eletroniikka ja internet ovat elintason nousua. Pohjois-Amerikassa puhutaan kuinka iso omakotitalo on ja millaisia autoja on perheessä.
Olemme jääneet noin vuodesta 2010 alkaen jälkeen verrokkimaistamme.
Ei silloinkaan eletty tynnyrissä. Jos ei ollut internettiä, niin tieto välittyi muutamassa minuutissa ympäri maailmaa, kuten Kennedyn murha 60-lvulla sähkösanoman ja faksin välitykselläm. Myös lehtien tarjota oli suurta ja niitä myytiin kaikkialla, kuten kadulla, junassa , bussissa jne. ja painoksia otettiin pitkin päivää.
Ja myös kodinkoneita oli, kuten pyykinpesukoneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elintaso nousi kaikkialla kilpailun ajaman edistyksen myötä. Boomereiden kannattaa lopettaa se itsensä selkään taputtaminen.
"Ongelmana taitaa olla myös se, että elintason noustessa käsitys "välttämättömyyksistä" muuttuu" Periaatteessa kyllä näin, mutta monet asiat, joita ei 1970-luvulla tarvittu, on nykyisin välttämättömiä. Just vartti sitten selvittelin, vieläkö DanskeBankilla kovinkin pitkään on käytettävissä tunnuslukulaite vai tarvitseeko sielläkin sitten jatkossa kännykän, jotta voi asioida verkkopankissa. En saanut asiaani selvitettyä, mutta jos eivät ole seuraavaan kymmeneen vuoteen luopumassa tunnuslukulaitteesta, niin taidan avata sinne säästötilin ja laitan tulevat perintörahani sinne enkä Osuuspankkiin. Isompia summia en halua pitää sellaisella tilillä, johon mulla on pankkikortti. Mulla kävi pari vuotta sitten niin, että kännykkä yks kaks vaan tilttas. No olihan se jo 4 vuotta vanha. Piti lähteä ostamaan uusi kännykkä. Bussilla. Silloin pankkikortti ei vielä kelvannut maksuvälineeksi (onneksi nykyisin kelpaa) eikä myöskään käteinen. Onneksi mulla oli se vanhanaikainen matkakortti. Kirjauduin OP:n verkkopankkiin ja totesin, että pitääkin siirtää säästötililtä rahaa käyttötille. Mutta - tattadaa - siirto edellyttää, että näpyttelen koodin, joka tulee tekstiviestinä. Siis siihen kännykkään, joka ei edes käynnisty. Onneksi oli sentään sen verran käteistä lipastonlaatikossa, että sain ostettua uuden kännykän. Mutta muistan, kun lähdin kotoa bussipysäkille, niin oli aika seiskytlukufiilis. Ei puhelinta, vanhanaikainen matkakortti ja nippu seteleitä lompakossa :D
Mä en ole tyytymätön tähän nykyiseen teknologian aikaan ja siihen, miten helppoa asioiden hoitaminen nykyisin on. En kaipaa aikaa, kun piti pankin konttoreissa tai verovirastossa tai muualla jonottaa tai joka ainoa resepti piti käydä lääkärin vastaanotolla uusimassa. Mutta siihen olen tyytymätön, että mikään ei kestä kuin muutaman vuoden. Siis vain jonkin aikaa takuuajan jälkeen tai noin muuten vaan tehdään erilaisia uudistuksia, jolloin se vanha - sinänsä ihan ehjä - laite ei vaan enää toimi. Kaliforniassa Livermoren kaupungissa eräällä paloasemalla on palanut hehkulamppu jo vuodesta 1901 lähtien ja palaa edelleen. Sen valaisuteho on tosin 125:ssä vuodessa laskenut, mutta silti.
Oliko 1970-luvulla asiat jotenkin paremmin? No ei välttämättä. Silloin vaan ei osattu vielä kaivata sellaisia asioita, joita ilman tänä päivänä on aika hankalaa pärjätä. Ehkä 2070-luvulla haikaillaan tätä vuosikymmentä ja miten helppoa oli vain näpytellä kaikki näppiksellä eikä niiden älylasien tai joidenkin muiden uusien juttujen kanssa .Mene ja tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei silloinkaan eletty tynnyrissä. Jos ei ollut internettiä, niin tieto välittyi muutamassa minuutissa ympäri maailmaa, kuten Kennedyn murha 60-lvulla sähkösanoman ja faksin välitykselläm. Myös lehtien tarjota oli suurta ja niitä myytiin kaikkialla, kuten kadulla, junassa , bussissa jne. ja painoksia otettiin pitkin päivää.
Ja myös kodinkoneita oli, kuten pyykinpesukoneet.
Ja Jake Nyman sai juuri ennen ohjelmansa alkua Yleisradion teleksistä uunituoreen tiedon, että John Lennon oli ammuttu New Yorkissa, minkä Jake meille Rokkivekkarin kuuntelijoille välitti siinä puoli kahdeksan paikkeilla tiistai-aamuna 9.12.1980 ja soitti perään Watching The Wheels -biisin juuri ilmestyneeltä levyltä Double Fantasy. Myös kello kahdeksan viiden minuutin STT:n sähkeuutiset kertoivat saman viimeisenä uutisenaan.
Ei tarvittu internettiä sen asian leviämiseen pieneen Suomeen samaan aikaan kun muutkin maat sen saivat kuulla. Perinteinen kaukokirjoitinteleks ja radiotoimittaja sen tekivät silloin.
1970 syntyneenä totean; vanhempani olivat tehdastyöläisiä (äiti myöhemmin työnjohtaja); meillä oli omakotitalo (1969 rakennettu, ne ARAVAn sallimat 119 m2), kesämökki, johon myöhemmin tuli sähköt, aika hyvällä rannalla ja tilava (sähköt otettiin joskus 1970-luvun lopulla kun sinne ylipäätään sai sähköt); Opel Rekord vaihdettiin kolmen vuoden välein uuteen. Tädillä käytiin Ruotsissa 1-2 kertaa vuodessa. 4/5 kesänä mökkeilttin oman mökin lisäksi vuokramökeillä Suomen/Norjan Lapissa, jos ei saatu mökkiä, niin telttailtiin (näin kävi kerran joka toinen vuosi keskimäärin). Gran Canarialla käytiin kahtena jouluna 1970-luvulla eli joka viides vuosi. Vanhemmat täytti 30.v kun heillä oli jo omakotitalo, kesämökki ja uutena ostettu Opel Rekord. Kuinka moni edes akateeminen pystyy samaan nykyään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla sai yhden limukkapullon vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
1970 syntyneenä totean; vanhempani olivat tehdastyöläisiä (äiti myöhemmin työnjohtaja); meillä oli omakotitalo (1969 rakennettu, ne ARAVAn sallimat 119 m2), kesämökki, johon myöhemmin tuli sähköt, aika hyvällä rannalla ja tilava (sähköt otettiin joskus 1970-luvun lopulla kun sinne ylipäätään sai sähköt); Opel Rekord vaihdettiin kolmen vuoden välein uuteen. Tädillä käytiin Ruotsissa 1-2 kertaa vuodessa. 4/5 kesänä mökkeilttin oman mökin lisäksi vuokramökeillä Suomen/Norjan Lapissa, jos ei saatu mökkiä, niin telttailtiin (näin kävi kerran joka toinen vuosi keskimäärin). Gran Canarialla käytiin kahtena jouluna 1970-luvulla eli joka viides vuosi. Vanhemmat täytti 30.v kun heillä oli jo omakotitalo, kesämökki ja uutena ostettu Opel Rekord. Kuinka moni edes akateeminen pystyy samaan nykyään?
1961 syntyneenä sanoisin, että ei tarvinnutkaan silloin olla jokaiselle perheenjäsenelle älypuhelinta vaan se yksi lankapuhelin riitti. Ja yksi telkkari riitti. Kukaan ei tarvinnut kotona tietokonetta. Mä sain esikoiseni 1986 ja jos mulle olisi joku silloin sanonut, että tulevaisuudessa jo eskarilaiset kantaa mukanaan laitetta, jossa on niin puhelin kuin telkkarikin, olisin sanonut, että älä nyt höpöjä puhu. Kodinkoneet olivat kalliita, mutta eipä ne vähän väliä hajonneetkaan. Ja siihen aikaan tuli halvemmaksi tilata pesukoneelle korjaaja kuin ostaa uusi pesukone. Nykyisinhän ei tahdo saada mihinkään laitteeseen edes varaosia vaan pitää ostaa kokonaan uusi laite. Elektroniikkaromua tulee jatkuvasti, kun korjaaminen ei ole mahdollista varaosien puuteen vuoksi tai korjaaminen tulee kalliimmaksi kuin uuden halpalaitteen ostaminen. Sekä siskollani että muutama viikko sitten kuolleella isälläni on edelleen lankapuhelin, se masiina ostettu joskus 1970-luvulla ja ne toimii. Nyt eläkkeellä mietin, että oikeastaan haluaisin sellaisen itsekin enkä näitä about joka neljäs vuosi tilttaavia kännyköitä. Mä ostin pari vuotta sitten olohuoneeseen ison nk älytelkkarin, mutta kunhan nyt kehitetään taas jotain niin, että se ei toimi enää, niin en taida ostaa enää uutta. Olen sitten vaikka uutispimennossa ja luen vaan kirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla sai yhden limukkapullon vuodessa.
Tämäkään ei välttämättä ole huono juttu. 1970-luvulla ei ollut läskejä ihmisiä samalla tavalla, kuin nykyään. Nykyään mussutetaan sipsiä, karkkia, limsaa ja mäkkärin epäterveellisiä ruokia jatkuvasti ja lihotaan. 1970-luvulla makeisia ja limsaa oli vain erityispäivinä tarjolla, kuten synttäreillä ja annoskoot olivat pienempiä.
Vierailija kirjoitti:
1970-luvulla ei kellään ollut noita hehkuttamisiasi internetiä ym. Ei voi kaivata sellaista, mitä ei ole. Ei ollut nettipankkeja, mutta pankkivirkailijoille oli tarvetta ja oli töitä jne. 1970-luvulla sai töitä jos halusi, ja tavallinenkin perhe pystyi hankkimaan oman talon. Nykyään se on lähestulkoon mahdotonta ainakin suurissa kaupungeissa, tai sitten velkaa on otettava niin paljon ja niin pitkällä maksuajalla, ettei siitä pääse eroon ennen eläkeikää, hyvä jos sittenkään.
Ei se asuminen ilmaista ollut 70-luvullakaan, mutta omakotitaloja tehtiin paljon, koska nykyaikaisin mukavuuksin varustettuja asuntoja ei usein saatavilla muuten ollut.
Sen ajan talot tosin olivat usein halvasti rakennettuja, ainakin osin itse tehtyjä. "Lämpöeristeenä villatäyte mineriittiseinän välissä", lauloi Gösta. Sitähän se rakentamisen laatu oli. Se oli positiivista, että halvan energian ja tasaisen kysynnän vuoksi myös perusrakennusmateriaalit ja rakennusosat olivat melko halpoja; eristevilla, lastulevy, betoni, valmisikkunat ja -ovet.
Usein omakotityömaalle riitti, kun palkkasi yhden kirvesmiehen ja itse teki mahdollisimman paljon aputöitä ja työvaiheita, joihin ei tarvittu ammattitaitoa.
Jos nykyaikaista taloa lähtisi itse rakentamaan yhden itseoppineen kirvesmiehen apuna, niin tuskin onnistuisi.
Maailma oli 70-luvulla aivan erilainen kuin nyt, ja jo itse asiassa tuon vuosikymmenen aikanakin se muuttui paljon, 1960-luvun loppu oli ihan eri maata kuin 1980-luvun alku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla sai yhden limukkapullon vuodessa.
Tämäkään ei välttämättä ole huono juttu. 1970-luvulla ei ollut läskejä ihmisiä samalla tavalla, kuin nykyään. Nykyään mussutetaan sipsiä, karkkia, limsaa ja mäkkärin epäterveellisiä ruokia jatkuvasti ja lihotaan. 1970-luvulla makeisia ja limsaa oli vain erityispäivinä tarjolla, kuten synttäreillä ja annoskoot olivat pienempiä.
Ruoka oli suhteellisesti ottaen kalliimpaa, huonolaatuisempaa ja valikoima paljon suppeampi kuin nyt. Kotipuutarhat ja viljelypalstat olivat enemmän arvossaan kuin myöhemmin. Ei ollut hävikkialeja, ja supermarketitkin tekivät vasta tuloaan. Pienissä lähi- ja kyläkaupoissa peruselintarvikkeet olivat paljon kalliimpia: pitihän pienenkin kaupan olla kannattava. Laatu taas oli vähän niin ja näin. Kylmälaitteiden, tuotepakkausten ja -päiväysten osalta ei ollut ihan niin "tarkkaa" kuin nykyään.
Yleensä entisiä aikoja märehtivät pääasiassa huono-osaiset kuten tällä palstalla. Keskiluokan elintaso on noussut niin poskettomasti, joten ero huono-osaisiin on suurempi kuin ennen. Ennen suuri osa kansasta oli köyhää niin ei tuntunut samalla tavalla yksinäiseltä tai syrjäytyneeltä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1970 syntyneenä totean; vanhempani olivat tehdastyöläisiä (äiti myöhemmin työnjohtaja); meillä oli omakotitalo (1969 rakennettu, ne ARAVAn sallimat 119 m2), kesämökki, johon myöhemmin tuli sähköt, aika hyvällä rannalla ja tilava (sähköt otettiin joskus 1970-luvun lopulla kun sinne ylipäätään sai sähköt); Opel Rekord vaihdettiin kolmen vuoden välein uuteen. Tädillä käytiin Ruotsissa 1-2 kertaa vuodessa. 4/5 kesänä mökkeilttin oman mökin lisäksi vuokramökeillä Suomen/Norjan Lapissa, jos ei saatu mökkiä, niin telttailtiin (näin kävi kerran joka toinen vuosi keskimäärin). Gran Canarialla käytiin kahtena jouluna 1970-luvulla eli joka viides vuosi. Vanhemmat täytti 30.v kun heillä oli jo omakotitalo, kesämökki ja uutena ostettu Opel Rekord. Kuinka moni edes akateeminen pystyy samaan nykyään?
1961 syntyneenä sanoisin, että ei tarvinnutkaan silloin olla jokaiselle perheenjäsenelle älypuhelinta vaan se yksi lankapuhelin riitti. Ja yksi telkkari riitti. Kukaan ei tarvinnut kotona tietokonetta. Mä sain esikoiseni 1986 ja jos mulle olisi joku silloin sanonut, että tulevaisuudessa jo eskarilaiset kantaa mukanaan laitetta, jossa on niin puhelin kuin telkkarikin, olisin sanonut, että älä nyt höpöjä puhu. Kodinkoneet olivat kalliita, mutta eipä ne vähän väliä hajonneetkaan. Ja siihen aikaan tuli halvemmaksi tilata pesukoneelle korjaaja kuin ostaa uusi pesukone. Nykyisinhän ei tahdo saada mihinkään laitteeseen edes varaosia vaan pitää ostaa kokonaan uusi laite. Elektroniikkaromua tulee jatkuvasti, kun korjaaminen ei ole mahdollista varaosien puuteen vuoksi tai korjaaminen tulee kalliimmaksi kuin uuden halpalaitteen ostaminen. Sekä siskollani että muutama viikko sitten kuolleella isälläni on edelleen lankapuhelin, se masiina ostettu joskus 1970-luvulla ja ne toimii. Nyt eläkkeellä mietin, että oikeastaan haluaisin sellaisen itsekin enkä näitä about joka neljäs vuosi tilttaavia kännyköitä. Mä ostin pari vuotta sitten olohuoneeseen ison nk älytelkkarin, mutta kunhan nyt kehitetään taas jotain niin, että se ei toimi enää, niin en taida ostaa enää uutta. Olen sitten vaikka uutispimennossa ja luen vaan kirjoja.
En kyllä kaipaa sellaista aikaa, jossa peruskodinkoneen ostaminen vaati erillisen lainan ottamista. Ei sitä tuon ajan lapsena tullut tietenkään ajatelleeksi, mutta jos olisikin joutunut aikuistumaan ja perustamaan perhettä tuohon aikaan, niin aika heikoissa kantimissa olisi ollut oman talouden aloittaminen. Sen vuoksi tietysti moni tuon ajan parikymppinen lähtikin Ruotsiin: sieltä sai sen verran parempaa palkkaa irti, että oma koti oli kunnolla mahdollista perustaa; hankkia kodinkoneet, astiat, vaatteet ja huonekalut ilman vuosien säästämistä.
Kärjistettynä: Ennen perustarpeet olivat halpoja, luksus ja elektroniikka kallista. Nykyään toisin päin. Kaverini otti äkkilähdön Eurooppaan bussikortin/yhden tankkauksen hinnalla. Televisio on kahden viikon ruuat (150e)
Vierailija kirjoitti:
Yleensä entisiä aikoja märehtivät pääasiassa huono-osaiset kuten tällä palstalla. Keskiluokan elintaso on noussut niin poskettomasti, joten ero huono-osaisiin on suurempi kuin ennen. Ennen suuri osa kansasta oli köyhää niin ei tuntunut samalla tavalla yksinäiseltä tai syrjäytyneeltä.
Työtä riitti ainakin kaikille - tosin palkkojen ostovoimasta ei tietysti tarvinnut puhua.
Nykynäkökulmasta tuohon aikaan tehtiin paljon vähän tuottavaa työtä - jopa linja-autoissa oli erilliset rahastajat.
Elintason nousussa on paljon huonoa, ihmiset ovat nyt lihavampia ja huonokuntoisia. Internet on vienyt työpaikkoja. Yhteisöllisyys on olematonta. Matkustelu tuhoaa paikkoja ja herkkiä ekosysteemejä. Jne. jne.
Onko älypuhelimet, internet, valtava määrä tavaraa jne välttämättä hyvää kehitystä? Elämä oli monin tavoin parempaa ennen, ruokakaupoista lähtien kun valikoimat olivat paljon suppeammat.