Lue keskustelun säännöt.
Te jotka eristäytydytte kotiin ja vältätte sosiaalisia kontakteja
28.08.2026 |
People who spend long periods of time at home and slowly lose the desire to go outside often think they're just resting. But psychologically, many of them are experiencing something called mental rumination. It's a state where the brain starts slowing down while the number of thoughts inside keeps increasing and the motivation to do anything slowly disappears. The mind gets stuck in the past, worries about the future and burns itself out. This isn't laziness, it's a nervous system stuck in survival mode. And the longer it lasts, the more distant normal life begins to feel. And the difficult part is that you usually can't escape it through one massive burst of motivation. And sometimes,recovery starts with just one small step.
Kommentit (46)
On olemassa paljon välimuotoja. Ei tarvitse eristäytyä kotiin, voi tehdä juttuja ja skipata ihmiset. Toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olis tuonkin sepustuksen voinut suomeksi kirjoittaa
Ei tuota jaksa lukea. Aloittaja luulee olevansa kauhean viisas, mutta ei onnistunut taaskaan vakuutteluyritykset.
Tämmöset vauviksen "luin postauksen ja tein kaiken kattavan diagnoosin" aloitukset on tosi kyllästyttäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eristäytyminen ei ole niin vaarallista, kuin että kiusaaja kyyläå ja käyttää elämänsä kiusatun miettimiseen 24/7/365/10 vuotta. Hänen aivonsa jauhavat koko ajan, että pitää tehdä kiusatulle sitä ja pitää seurata sitä jne. Se on aivojen ja sydämen väärinkäyttöä ja siitä vasta huono olo tuleekin sille kiusaajalle ja niille, jotka hän sekoittanut mukaan kuvioihinsa.
Niin? Kroppa yrittää sopeutua. Se on selviö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. Ja paljon syitä mikä aiheuttaa ihmisen menemään tuohon tilaan. Mutta ei hätää kaikki lähtee sormia napsauttamalla, terapialla ja kävelemällä ulkona :) olen tehnyt niin jo kaksi vuotta silti haluan kuolla. Meinasin jäädä auton allekkin kolme kertaa kun reenasin ja menetin kyvyn seurata ympäristöä kävelyllä. Nyt en enää reenaakkaan koska paloin loppuun sen kanssa ja ulos menemisestä tuli vaarallista ihan fyysiselle terveydelle.
Minua on kiusattu. Se on vaikuttanut. En pysty keskittymään liikenteessä. Reaktioaika on pidentynyt. En aina huomaa muuta liikennettä. Opin kiusaamisaikana olemaan huomioimatta kiusaajia. Käyn silti töissä ja ajan kaupungissa. En tahallaan yritä ajaa kenenkään päälle, mutta aloittajaa en kyllä väistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eristäytyminen ei ole niin vaarallista, kuin että kiusaaja kyyläå ja käyttää elämänsä kiusatun miettimiseen 24/7/365/10 vuotta. Hänen aivonsa jauhavat koko ajan, että pitää tehdä kiusatulle sitä ja pitää seurata sitä jne. Se on aivojen ja sydämen väärinkäyttöä ja siitä vasta huono olo tuleekin sille kiusaajalle ja niille, jotka hän sekoittanut mukaan kuvioihinsa.
Tämä.
Luin jokin aika sitten täältä aloituksen jossa dissattiin vastamelukuulokkeiden käyttöä ja sen ketjun innoittamana sain vihdoin ja viimein aikaiseksi hankittua itselleni omat.
Hassu yhteensattuma kun olin puhunut vastamelukuulokkeiden tarpeesta ääneen ennen kyseistä postausta ja nytkin olen ollut lähes viikon "eristäytyneenä" kotona...
Mitä siellä 'ulkona' on? Miksi sinne pitäisi mennä?
Itse asun yksin mökillä. Oleskelen myös 'ulkona', koska esim. vessa on piharakennuksessa. Olenko muka 'eristäytynyt'?
Ei minun tarvita vältellä kontakteja; ne välttelevät minua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä aiheuttaa mental ruminationin ja selviytymis tilan on monesti trauma peräistä myös. Saattaa olla jopa autismin oire.
Miehelläni on andropaussi ja minulla on menopaussi. Ei nappaa mennä ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olis tuonkin sepustuksen voinut suomeksi kirjoittaa
Ihmiset, jotka viettävät pitkiä aikoja kotona ja menettävät vähitellen halun mennä ulos, luulevat usein vain lepäävänsä. Mutta psykologisesti monet heistä kokevat niin sanottua mentaalista märehtimistä. Se on tila, jossa aivot alkavat hidastua, kun taas ajatusten määrä kasvaa jatkuvasti ja motivaatio tehdä mitä tahansa hitaasti katoaa. Mieli juuttuu menneisyyteen, murehtii tulevaisuudesta ja uupuu. Tämä ei ole laiskuutta, vaan hermosto on jumissa selviytymistilassa. Ja mitä kauemmin se kestää, sitä etäisimmältä normaali elämä alkaa tuntua. Ja vaikeinta on, että sitä ei yleensä pääse pakoon yhdellä valtavalla motivaation purkauksella. Ja joskus toipuminen alkaa vain yhdestä pienestä askeleesta.
Missä asut, aloittaja? Voin käydä haukkumassa sut päin naamaa.
Aloitus ottaa kantaa tapaukseen, missä henkilöllä on mielenterveydellinen häiriö, vähintään neuroottinen ajattelu.
Monet omissa oloissaan viihtyvät eivät kumminkaan märehdi mitään ongelmaa, ajatukset eivät ala jumittaa tms., vaan he ovat tyytyväisiä saadessaan elää omalla tavallaan, omaan tahtiinsa. Mitkä tahansa sosiaaliset kontaktit sellaisenaan, ilman merkityksellistä vuorovaikutusta ja aitoa, positiivista kohtaamista, voivat vaikuttaa ihmiseen negatiivisesti. Niitä voi jäädä märehtimään; mitä joku "turhake" sanoi. Tämmöiset ikävyydet välttää paraiten, kun ymmärtää että oma seura on paras seura.
Onhan se todettu monessa tutkimuksessa, että dementia on yleisempää heillä, joilta sosiaaliset suhteet puuttuvat tai ovat vähäisiä ja jotka eristäytyvät koteihinsa.
Miten tää herättää niin voimakasta kiukkua? Onko mikään ihme, että eristäytyminen on ihmiselle psykologisella tasolla haitallista?
I don't read that. Ei mitenkään kuulu sinulle se, että kuka liikkuu ja kuka ei, senkin kyylä. Muuta ulkomaille, jos et kestä suomalaisia.