Usko rakkauteen koetuksella

Olen aina pitänyt itseäni romantikkona ja tiedän että suuri osa muista ihmisistä näkee maailman eri tavalla kuin minä itse. Minulle rakkaus on täysin mukaansatempaavaa, syvintä luottamusta ja antautumista. En kiinnostu pätkääkään toisista ihmisistä jos olen edes ihastunut yksipuolisesti johonkuhun, saati rakastunut ja parisuhteessa. En voisi ikinä pettää, olen kuin avoin kirja läheisille ihmisilleni ja vastavuoroinen kommunikointi on mielestäni yksi parisuhteen perus kulmakiviä. 

On ollut raastavaa huomata lähipiirissäni, miten jopa ne ihmiset ketkä näyttäytyvät pitkän tuntemisen jälkeen helliltä, turvallisilta, huomioivilta ja rakastavilta ihmisiltä, ovat pystyneet pettämään puolisoitaan. Miten tässä maailmassa olisi toivoa löytää sukulaissielu? Kumppani kenelle uskaltaisi antaa oman sydämensä? En haluaisi kovettaa itseäni suojamuurien taakse ja sulkeutua täysin ajatukseen viettää loppuelämäni yksin. Tällä hetkellä kuitenkin ympäröivä maailma näyttäytyy minulle toivottomalta. Onko muita jotka ovat kokeneet saman karun "herätyksen", miten olette jatkaneet eteenpäin? Miten elätte ja rakastatte nykyään? Vai rakastatteko enää ollenkaan?