Ahdistaa vieraalla paikkakunnalla asuminen

* opiskelijan = opiskeluajan

Sehän on selvä että vieraalla paikkakunnalla asuminen ahdistaa koska koet että se ei ole sinua eikä sinun kotiseutua, lyhyesti juurettomuus  paikkakuntaa kohti. 

Itte sä sen päätät minne muutat kun opiskelu loppuu. Ja se riippuu mistä sä sitä työtä haet. 

Hakisin töitä sekä kotipuolesta, että opiskelupaikkakunnalta. Jos saisin töitä opiskelupaikkakunnalta, jatkaisin silti töiden etsimistä kotipuolesta ja muuttaisin sinne takaisin, jos niitä löytyisi.

Itse palasin kotiseudulleni oltuani 25v muualla. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni, vaikka se ei ollut helppo päätös ja koko perheen piti sopeutua tavallaan uuteen ympäristöön. Alkuvuodet oli haastavia, vaikka paljon hyvääkin oli.
Nyt jälkikäteen voin sanoa, että meidän perheelle se oli oikea päätös. Aikaa kannattaa antaa itselleen muutama vuosi uuteen tilanteeseen ja ympäristöön sopeutumiselle. Asioilla on tapana järjestyä ajan kanssa.
 

Omalla kohdallani erityisesti se, että olen voinut olla lähellä iäkkäitä vanhempiani on ollut painava tekijä päätöksen teossa ja meidänkin elämä on nyt helpompaa, kun asumme lähellä heitä. Olen heidän ainoa auttajansa/perheenjäsen ja vanhempieni auttaminen kauempaa olisi ollut erittäin hankalaa. Uskallan sanoa, että vanhempani eivät olisi enää edes elossa, jos en asuisi lähellä, koska he olisivat joutuneet johonkin hoitokotiin ja siellähän yleisvointi alkaa taantua ja mennä alaspäin. Toisilla nopeammin kuin toisilla. Nyt kun ovat saaneet asua kotona, kun olemme heidän apuna ja tukena kodinhoitajien lisäksi, niin kaikki ovat olleet tyytyväisiä.

Itse olen muuttanut kahdesti työn perässä sinne, missä työtä on eikä tarvinnut olla päivääkään työttömänä. Muut asukoon, missä haluavat. 

Voithan hakea työpaikkoja ympäri Suomen ja katsoa kotiutuisitko jonnekkin toisaalle paremmin. Jos vaikka kotiseutusi on Savossa ja nyt opiskelet Turussa niin onhan se ihan sama matka sukuloimaan Savoon vaikka Oulustakin?

Voi reppana. Muuta takaisin kotikylääsi, äidin ja isän luo peräkammariin. Siellä sinun on varmasti parempi.

Joo. Mulle kävi vähän noin, kun jouduin muuttamaan työn perässä Helsinkiin, kun kotiseudulta entinen työnantaja meni konkurssiin. Helsingistä löytyi heti työtä, kotiseudulta ei, joten lähdin sitten. 

Mutta olin kauhean yksinäinen Helsingissä. Ei ketään sukulaisia, ei ketään tuttuja. Olen vielä hyvin introvertti ja ujo ihminen, joten en spontaanisti tutustu helposti uusiin ihmisiin. Ja jopa mun introversiolle tuntui silti, että täysi cityerakkous oli liikaa, niin että joskus ihan itketti yksinäisyys. Mutta nyt, jo 18 vuotta Helsngissä asuneena, olen tottunut. Eli tämä ei ole sellainen menestystarina, että sitten hän löysi kumppanin tai ystäviä tms, vaan sellainen vaan, että yksinäisyys lakkasi jossain vaiheessa ahdistamasta ja siihen tottui, ja nykyisin ihan viihdyn hyvinkin erakkona. Mutta oli ne ekat vuodet vaikeita. Eikä välttämättä ekstrovertimpi luonne sopeutuisi lopultakaan mun 100% etätyö, ei yhtään ystävää tai kaveria, ei parisuhdetta, vanhempia ja veljeä näkee pari kertaa vuodessa ja siinä on mun ihmissuhteet -elämään.

Jos se asuminen nykypaikkakunnalla ahdistaa nyt niin se mahdollisesti ajan myötä vain pahenee. Olet juureton siellä. Kokemuksesta tiedän. Muutto omille juurille helpotti kuin olisi iso kivenlohkare otettu pois selästä. Helpotus tuli heti kun olin saanut muuton tehtyä, aivan kuin olisi ollut helpompi hengittää. 

Olipa sekavaa settiä. Siis oletko sinä integroitunut vieraalle paikkakunnalle vai et?

Paluu synnyinseuduille mm. vanhojen vanhempien ja sisarusten yms. luo on sinulle ainoa turvallinen ratkaisu, kun et omillasi pärjää. Tsiisus.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Mulle kävi vähän noin, kun jouduin muuttamaan työn perässä Helsinkiin, kun kotiseudulta entinen työnantaja meni konkurssiin. Helsingistä löytyi heti työtä, kotiseudulta ei, joten lähdin sitten. 

Mutta olin kauhean yksinäinen Helsingissä. Ei ketään sukulaisia, ei ketään tuttuja. Olen vielä hyvin introvertti ja ujo ihminen, joten en spontaanisti tutustu helposti uusiin ihmisiin. Ja jopa mun introversiolle tuntui silti, että täysi cityerakkous oli liikaa, niin että joskus ihan itketti yksinäisyys. Mutta nyt, jo 18 vuotta Helsngissä asuneena, olen tottunut. Eli tämä ei ole sellainen menestystarina, että sitten hän löysi kumppanin tai ystäviä tms, vaan sellainen vaan, että yksinäisyys lakkasi jossain vaiheessa ahdistamasta ja siihen tottui, ja nykyisin ihan viihdyn hyvinkin erakkona. Mutta oli ne ekat vuodet vaikeita. Eikä välttämättä ekstrovertimpi luonne sopeutuisi lopultakaan mun 100% etätyö, ei yhtään ystävää tai kaveria, ei parisuhdetta, vanhempia ja veljeä näkee pari kertaa vuodessa ja siinä on mun ihmissuhteet -elämään.

Jos sulla on 100% etätyö niin mitä kökit siellä Helsingissä? Voit työskennellä sieltä rakkaalta kotiseudultasi käsin

Mietin pitkään paluutani lapsuuteni seuduille, koska olin sieltä aikoinaan innolla lähtenyt muualle. Palasin 12 vuoden jälkeen takaisin . Jos joku väittää, että se olisi itsenäistymisen puutetta kävi minulle päinvastoin. LÄhdin tosi nuorena itsenäistymisen vimma päällänsä. Palatessani ymmärsin, että se itsenäistyminen vaatii asioiden kohtaamista ja läpi käymistä siellä missä se pitääkin oppia. Sen jälkeen on vielä hlepompi lähteä, kun ei mikään itsessään enää pakota lähtemään. Osaa ottaa elämän rennommin ja niin minä tein. Jälleen muualla kuin lapsuuden seuduilla. 

Voihan sitä katsoa, miten paljon kotiseutua lähempää töitä löytyisi.