Mitä ajattelette tilanteesta, jossa maalasin parhaalle ystävälleni taulun mutta hän ei ole laittanut sitä seinälle?
Taulun tarvikkeet olivat suht kalliit ja sen tekemiseen meni aikaa useita päiviä. Siitä ei ole kiinni, etteikö taulu ole hyvin tehty sillä olen ihan kouluja käynyt ja taitava taiteiliija. Olen kysynyt häneltä, että miksi ei ole seinällä mutta on kertonut että ei ole vielä keksinyt sille sopivaa paikkaa, mitä pidän valheena.
Kommentit (29)
Miksi yrität kontrolloida mitä ihminen pitää seinällään?
Joko sinä ap olet ottanut käyttöösi ystäväsi kutoman pipon? Ne langat oli aika kalliita ja ihan hienokin se on, iso tupsu ja kaikkea. Ystäväsikin on kouluja käynyt, jo peruskoulussa oppi neulomaan.
Paha mieli tulee ystävälle, jollet käytä hänen tekemäänsä pipoa.
No mä sain myös kaverilta maljakon, jonka oli itse tehnyt. 15v pidin kaapissa, ei voinut esille laittaa, kun oli niin ruma. Sitten tajusin, että voi sen roskiinkin heittää.
Ikäväähän se on, jos taulu ei kaveriasi miellytä mutta sille ei voi mitään.
Minulla ei ole mitään seinillä kun ei saa laittaa koukkuja seiniin. Tauluja olisi kyllä useita.
Vierailija kirjoitti:
Kai sulla on huomenna taas kuntouttavaa työtoimintaa niin et ole koko päivää palstalla keksimässä idioottimaisia provoja?
Huomenna pääsee taas kuntouttavaan maalaamaan lisää tauluja ystäville!
TÖRKEÄÄ antaa toiselle taulu pyytämättä ja pakolla. Hyi!
Itsekäs kusipää antaa tuollaisen lahjan.
Minulla on seinillä monta itse maalattua taulua, ja yllättyisin suuresti, jos joku muu ripustaisi seinälleen 😄
En taatusti antaisi lahjaksi.
Mutta provohan tämä aloittaja on.
Ihmisten maku on niin erilainen, ettei ole viisasta antaa lahjaksi minkäänlaista taulua, ellei asiasta ole etukäteen sovittu. Taulu voi olla jonkun mielestä hieno, mutta jonkun mielestä kamala tai ehkä ei vain sovi sisustukseen.
Ihan tosissaan voi olla niin, ettei sopivaa paikkaa vain ole löytynyt. Teen usein itse lahjoja. Kudon ja kirjon. Sukkia, pöytäliinoja... Lahjan saaja saa sitten tehdä lahjallaan mitä haluaa. En tekisi lahjaksi taulua.
Olen saanut useita tauluja lahjaksi, osa ei ole seinällä, kun ei sovi sisustukseen.
Myös maljakoita ja muita koriste-esineitä, kaikki eivät mahdu esille.

Älä viitsi antaa tuollaisia lahjoja.
Se on kiusallista saajalle.
Jokainen päättää tietenkin itse, mitä seinälleen omaan kotiinsa laittaa.
Minä en edes anna taidettani ystävälleni. Joutuvat maksamaan ihan kuten muutkin.
Maalaan tauluja. Ei tulisi mieleenikäön antaa niitä lahjaksi kysymättä tykkääkö jostain taulustani. Tai en edes kysyisi mitään. Jos joku on kiinnostunut niistä, he kyllä itse avaavat suunsa.
Mutta tämähän oli selvä trollaus.
Mitään sisustusjuttuja ei kannata antaa lahjaksi.
Sain itsekin lahjaksi taulun, muistoksi tästä paikkakunnasta josta haluan pois niin nopeasti kuin mahdollista. En minä halua mitään muistoa tästä, mutta en voinut sanoa ei kiitos. Laitoin pakosta seinälle. No nyt ei se ihminen ole enää minun elämässä mukana joten voisi viimeinkin poistaa seinältä. Taulu roskiin, kehys muuhun käyttöön. Aikansa kutakin.
Ilman jatkuvaa ylläpitoa taiteilijan taidot rapistuvat nopeasti. Ylläpitoon tarvitaan niitä tarvikkeita, eikä täydennys yhtä taulua varten paljoa maksa. Joten jos vaadittavien tarvikkeiden hinta on mainitsemisen arvoinen asia, niitä ei ole käytetty aikoihin. Lopputuloskin on sen mukainen.
Vierailija kirjoitti:
Joko sinä ap olet ottanut käyttöösi ystäväsi kutoman pipon? Ne langat oli aika kalliita ja ihan hienokin se on, iso tupsu ja kaikkea. Ystäväsikin on kouluja käynyt, jo peruskoulussa oppi neulomaan.
Paha mieli tulee ystävälle, jollet käytä hänen tekemäänsä pipoa.
Sitäkö joka on keittiön naulassa muiden pannulappujen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sulla on huomenna taas kuntouttavaa työtoimintaa niin et ole koko päivää palstalla keksimässä idioottimaisia provoja?
Huomenna pääsee taas kuntouttavaan maalaamaan lisää tauluja ystäville!
Kiva kun voi antaa hyville ystäville taulun lahjaksi. Huonoille ystäville voi antaa kaksi.
Kai sulla on huomenna taas kuntouttavaa työtoimintaa niin et ole koko päivää palstalla keksimässä idioottimaisia provoja?