Miksi nirvanat ja gunnarit tulivat Suomeen ysärin alussa mutta nykyään isot ei tule
Ja syynä muka se ettei voi jatkaa Venäjälle. Ei nuokaan mihinkään Venäjälle jatkaneet. Maailman isoimmat bändit siihen aikaan. Miksi silloin onnistui ja nyt ei?
Kommentit (57)
Mitä isoa olisit kaivannut Suomeen, ap?
Tukholmassa oli tänä kesänä vaikka Foo Fighters ja Bad Bunny. Kumpikaan ei tullut tänne. Ei meillä ole ollut oikeasti isoja vuosiin, viimeksi Coldplay ja siitähän meuhkattiin valtavasti.
Varmaan Suomessa keksitty niin monta maksua ja tuhat byrokratian koukeroa että yksikään artisti/bändi ei viitsi. Muualla helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä isoa olisit kaivannut Suomeen, ap?
En ole AP, mutta esim. tuo jo jonkun mainitsema Bad Bunny ei ole koskaan esiintynyt Suomessa, kuten ei myöskään Drake. Monet DJ:t kiertää maan myös kaukaa.
Suomessa ei ole tarpeeksi omaa yleisöä. Tukholmaan pääsee laivalla, muualle lentämällä. Nykyisin Helsinki on syrjässä, kuten muu Suomi 1990-luvulla, jolloin kaikki isot konserttitapahtumat olivat pk-seudulla. Toki jonkun verran oli myös silloin kiertueita, joita piti mennä kuuntelemaan Tukholmaan.
Suomi on tylsä maa turistien mielestä, niin varmasti myös artistien.
"Logistinen pussinperä" on ehkä huvittavin selitys ikinä tälle ilmiölle. Ei taida maailmasta löytyä toista paikkaa, johon olisi yhtä erinomaiset lauttayhteydet kuin Suomi. Tukholmasta suhauttaa alle vuorokaudessa rekkakolonnat Olympiastadionille, jos niin vaan halutaan. Eikä edes maksa maltaita, kun yhteyksiä on vaikka kuinka paljon.
Joku muu syy tässä on perimmäisenä.
90-luvun alussa Suomi oli vielä eksoottinen itäblokin maa johon bändit tuli ihmettelemään neukkulaa. Nyt ollaan geneeristä EU-massaa eikä ole enää samanlaista oooh-arvoa.
Ei taida tykätä kaheleista ihmisistä mitä suoli ihan täys.
Ehkä siksi, että silloin bändit olivat isoja, mutta nykyään on lähinnä isoja artisteja. Suomessa mennään kyllä kuuntelemaan bändejä, mutta täältä puuttuu henkilöpalvontakulttuuri, mikä saisi porukan tulemaan paikan päälle pällistelemään artistien keikkuvia perseitä. Ei kannata tulla, kysyntää on liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä isoa olisit kaivannut Suomeen, ap?
En ole AP, mutta esim. tuo jo jonkun mainitsema Bad Bunny ei ole koskaan esiintynyt Suomessa, kuten ei myöskään Drake. Monet DJ:t kiertää maan myös kaukaa.
Bad bunny on rehellistä paskaa
Suomea pidetään vieläkin osana ryssiä.
Vierailija kirjoitti:
"Logistinen pussinperä" on ehkä huvittavin selitys ikinä tälle ilmiölle. Ei taida maailmasta löytyä toista paikkaa, johon olisi yhtä erinomaiset lauttayhteydet kuin Suomi. Tukholmasta suhauttaa alle vuorokaudessa rekkakolonnat Olympiastadionille, jos niin vaan halutaan. Eikä edes maksa maltaita, kun yhteyksiä on vaikka kuinka paljon.
Joku muu syy tässä on perimmäisenä.
Lautta maksaa ja hidastaa verrattuna ajamiseen, et sen vertaa ymmärrä?
Ei ole rahaa mennä keikoille.
Nykyään maksetaan tänne saapuneiden m utiksien lok keilu.
Michael Jackson ja Rolling Stones esiintyi Helsingissä ysärin lopussa. 2000-luvulla isoin keikka taisi olla Madonna Jätkäsaaressa 2009.
Hyvä. Täällä on ihan liikaa räminää ja konsertteja. Joissa en käy edes.
Vierailija kirjoitti:
Michael Jackson ja Rolling Stones esiintyi Helsingissä ysärin lopussa. 2000-luvulla isoin keikka taisi olla Madonna Jätkäsaaressa 2009.
Jackson veti 2 loppuunmyytyä keikkaa stadikalla 1997, jonne tuli Tallinnasta. Helsingistä hän jatkoi Köpikseen. Eli ihan turha yrittää selittää ettei Suomessa enää käydä koska Venäjällä ei käydä. Tallinnassahan artistit kai ravaa edelleen ihan normaalisti, joten miksei Michaelin tapaan sitten myös Suomessa?
Suomalaisia on liian vähän ja ne ovat liian köyhiä. Lisäksi Suomi on kommunistinen paskareikävaltio, jolla ei ole mitään muutakaan tarjottavaa artisteille.
Ehdotus Hurriganes, Remu rumpuihin ja Cisse..Albert, tekoälyllä lavalle ja se on jumaläytä Get on.
Rahat saa helpommin pois laittamalla lavalle kaijakoon ja vesalan ja samat hinnat lippuihin.