Suomen juoksuprinsessa Viivi Lehikoinen on avautunut siitä kuinka huippu-urheilija ei voi tehdä mitään muuta urheilun ohella
Kuitenkin EM-kisojen 100m ja 200m kultamitalisti Emy Hunt,24 on valmistunut huippuyliopistosta. Missä on Viivi Lehikoisen arvokisamenestys täysipäiväisenä tukiurheilijana kysyn
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Vertaat maailman huipputapaukseen. Entä ne sadat tuhannet tavalliset tapaukset, eikö siinä olisi parempi vertailukohta?
No esimerkiksi Lotta Kemppinen menestyy Lehikoista paljon paremmin ja tekee tällä hetkellä väitöstutkimusta samaan aikaan urheilu-uran kanssa. Eipä ole Kemppinen tehnyt julkisia avautumisia tukirahoista
Vierailija kirjoitti:
Vertaat maailman huipputapaukseen. Entä ne sadat tuhannet tavalliset tapaukset, eikö siinä olisi parempi vertailukohta?
Pitääkö valtion tukea kansallisen tason urheilijaa?
Hunt suoritti vain kanditutkinnon (3 v).
Joo, tämähän on julkisesti arvostellut esim. urheilijoiden kaksoisuria (= urheilu + opiskelu). Että sellaista ei pitäisi kannustaa toisen asteen oppilaitoksissa ja varsinkaan korkeakouluissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaat maailman huipputapaukseen. Entä ne sadat tuhannet tavalliset tapaukset, eikö siinä olisi parempi vertailukohta?
No esimerkiksi Lotta Kemppinen menestyy Lehikoista paljon paremmin ja tekee tällä hetkellä väitöstutkimusta samaan aikaan urheilu-uran kanssa. Eipä ole Kemppinen tehnyt julkisia avautumisia tukirahoista
Menestyminen on suhteellista. Ainoastaan Kalevan kisoista varma mitali kummallekaan.
Kyllä voi, jos vaan löytyy älyä ja viitseliäisyyttä. Esimerkiksi 800 m tuore Euroopan mestari Mark English on lääkäri.
Väittäisin, että opiskelu urheilun ohella on jopa etu.
Jos koko elämä ja identiteetti rakentaa pelkästään urheilun varaan, loukkaantumiset ja muut vastoinkäymiset voi tuntua henkisesti musertavilta. Niitä jää vatvomaan, kun aikaa on paljon. Kun on muutakin tekemistä, ei ehdi masentua vaan pysyy loukkaantuneenakin aktiivisena.
Ja muutoinkin opiskelu tuo tervettä vastapainoa arkeen. Ihminen tarvitsee sekä fyysisiä että älyllisiä haasteita.
Viivin ajatukset varmasti resonoivat vauvapalstalla. Täällähän on paljon mammoja, jotka ovat töistä niin väsyneitä etteivät jaksa duunin jälkeen muuta kuin maata sohvalla.
Jos töiden ja kevyen liikuntaharrastuksenkin yhdistäminen on noin vaikeaa, huippu-urheilun ja opiskelun yhdistämisen on pakko olla mahdotonta.
Se on kyllä jännä, miten tuolla Amerikanmaalla (olkoonkin, että USA:ssa on paljon huonoa) pystyvät urheilemaan samalla, kun opiskelevat yliopistossa. Vaikkapa joukkuelajien urheilijat lähtevät ulkomaille ammattilaisiksi kandin tai maisterin paperit taskussa joltain ihan eri alalta kuin urheilu.
Se kun on aika lailla kiinni tämäkin siitä, miten asia on järjestetty, ja se, että Suomen korkeakouluissa edistetään kaksoisuria, on mielestäni hyvä suuntaus. Että pystyt sopeuttamaan opiskelijasi urheilun vaatimusten mukaisesti, etkä ole sitten täysin tyhjän päällä, jos urheilu-ura syystä taikka toisesta loppuukin. Ja loppuuhan se toki aikanaan joka tapauksessa.
En vertaisi USA:han, siellä järjestelmä on erilainen. Urheiluvalmennus on järjestetty collegejen alle, minkä takia kaikki lahjakkaat urheilijat pääsevät ”opiskelemaan” urheilustipendillä. Silti moni jenkkifutaaja osaa kirjoittaa vain oman nimensä. Euroopassa urheilullinen lahjakkuus ei takaa opiskelupaikkaa.
Hyviä esimerkkejä menestyksestä sekä urheilussa että opinnoissa löytyy kyllä Euroopasta ja Suomestakin. Esimerkiksi Lehikoisen oman lajin SE-nainen Hilla Uusimäki on farmaseutti.
En kertakaikkiaan käsitä miten jotkut haluavat heittää elämänsä parhaat vuodet pmtyperääb rääkkiin. Joku kansallisen tason yleisurheilija ei tule ikinä saavuttamaan mitään ja ansiotkin jäävät vaatimattomiksi? Mikä järki?
Vierailija kirjoitti:
En kertakaikkiaan käsitä miten jotkut haluavat heittää elämänsä parhaat vuodet pmtyperääb rääkkiin. Joku kansallisen tason yleisurheilija ei tule ikinä saavuttamaan mitään ja ansiotkin jäävät vaatimattomiksi? Mikä järki?
Suurimmalla osalla kyse omien kykyjen mittaamisesta. Yleisurheilussa tulokset ovat mitattavissa sentilleen ja sadasosalleen, ei jää tulkinnanvaraa tai mielipiteitä. Jollakin taso riittää piirikunnalliselle tasolle, jollakin SM-tasolle, jollakin kansainväliselle tasolle. Onnistumisen elämyksiä voi saavuttaa näistä kaikilla tasoilla. Itseäni ainakin lämmittää edelleen ne muutamat onnistumiset omalla yleisurheilu-uralla, joka varmasti sinun mielestäsi oli täysin turha.
Ajatustasi voisi laajentaa kysymään, että mitä järkeä on missään, mikä ei ole elintärkeää? Miksi kukaan tekee mitään taidetta tai kulttuuria? Eihän niitä mihinkään tarvita.
Vierailija kirjoitti:
En kertakaikkiaan käsitä miten jotkut haluavat heittää elämänsä parhaat vuodet pmtyperääb rääkkiin. Joku kansallisen tason yleisurheilija ei tule ikinä saavuttamaan mitään ja ansiotkin jäävät vaatimattomiksi? Mikä järki?
Niinpä, varsinkin kun valmennus on sitä mitä se on Suomesaa.
Vierailija kirjoitti:
En vertaisi USA:han, siellä järjestelmä on erilainen. Urheiluvalmennus on järjestetty collegejen alle, minkä takia kaikki lahjakkaat urheilijat pääsevät ”opiskelemaan” urheilustipendillä. Silti moni jenkkifutaaja osaa kirjoittaa vain oman nimensä. Euroopassa urheilullinen lahjakkuus ei takaa opiskelupaikkaa.
Hyviä esimerkkejä menestyksestä sekä urheilussa että opinnoissa löytyy kyllä Euroopasta ja Suomestakin. Esimerkiksi Lehikoisen oman lajin SE-nainen Hilla Uusimäki on farmaseutti.
No nimenomaan järjestelmänhän mä tässä nostinkin esille. Että opiskelu ja urheilu voidaan yhdistää, jos järjestelmä suunnitellaan siten. Ja ihmettelen, miksi sitten Suomen kaksoisura-järjestelyjä pitää kritisoida, kun nehän juuri on suunniteltu sitä varten, että voi opiskella joustavasti urheilu-uransa ohessa. Lehikoinenhan on sitä mieltä, että pitäisi keskittyä pelkkään urheiluun ja opiskella vasta uran jälkeen.
Vertaat maailman huipputapaukseen. Entä ne sadat tuhannet tavalliset tapaukset, eikö siinä olisi parempi vertailukohta?