Sooloseksi ilta, oletko järjestänyt itsellesi tai puolisollesi ajan ja paikan sooloseksille?
Kohtasin sooloseksisanan erään kyselyn yhteydessä, jossa suositeltiin sooloseksin kautta oppimaan paremmin omasta kehosta ja sen toiveista. Varmaan se palvelisi parisuhteissa myös siihen, kun meillä parisuhteissa on eriaikaiset toiveet seksin suhteen, samoin silloin ehkä voisi toinen osapuoli sooloseksissä täyttää omia toivomuksia ja fantasioita, joita puoliso ei osaa tai halua täyttää.
Voisitko ajatella, että olisi puolisolla tälläinen aika ja paikka sooloseksille kotona ja toinen puoiso huolehtisi sinä aikana vaikkapa lasten nukuttamisesta tai pelaisi vaikkapa pleikkaria ym. ? Sooloseksiä varten voisi järjestää itselle seksileluja, asusteita, vibroja tai jotain sellaista mitä toivoo saadakseen nauttia seksistä?
Itselleni tälläinen sooloseksi ilta on parisuhteessani vieras ajatus. Emme ole käytännössä koskaan puhuneet koko sooloseksistä. Katselin aikoinaan seksilehtiä ja myöhemmin netti seksiä, jonka vaimoni tiesi, mutta kuuluiko siihen mukana myös sooloseksiä niin siitä ei puhuttu. Samoin siitä tyydyttikö vaimoni itseään esim. sillä aikaa kun olin työmatkoilla, siitä ei koskaan ole puhuttu. Itse olisin ehkä sitä halunnutkin ja kiihottunutkin kun hän olisi siitä kertonut.
Meillä on kotona joitakin seksileluja, seksialusasuja ja -vaatteita ja reksiviittaa joita olen lähinnä itse toivonut ja ostanut yhteisiin rakasteluhetkiin. Olen jonkinlainen minihame friikki. Minihame, korsetti, stayup sukat ja korkokengät saavat minut todella kuumaksi.
M68
Kommentit (4)
Torstai-illaksi sellainen mulle itselleni järjestyy, kun jään työreissulla hotelliin yöksi. Tulee ihan sopivaan väliin, kun erinäisistä syistä ei ole vähään aikaan päästy yhdessä seksiä harrastamaan. Oikeastaan odottelenkin jo, että pääsen syventymään itseeni kaikessa rauhassa ja ajan kanssa, taidan ainakin eturauhasvibran varata mukaani.
Vierailija kirjoitti:

Kerrotko myös puolisollesi, että sinulla on hotellissa sooloseksiilta tai teetkö vain itsellesi.

Kyllä näitä olen tavannut raportoida, joskus vain mainiten asiasta ja joskus kuvan tai videon kera.
Olen. Asutaan eri osoitteissa, nähdään vaan yhteisillä vapaapäivillä.