Miten mutos vanhustyöhön? Hälytyksiin ja avunpyyntöihin ei vastata

Ei niihin vastata missään muuallakaan. Soittokelloja ja hälyttimiä toki on olemassa, mutta jos niitä käyttää, pidetään kiusankappaleena ja turhasta valittajana ilman että edes harkita, voisiko tuolla olla oikeasti joku hätänä.

Olen ollut vähällä kuolla sairaalassa sisäiseen verenvuotoon, koska hoitaja ei suostunut kutsumaan lääkäriä paikalle. Kun toistuvasti soitin kelloa, sain kasvavalla viiveellä kasvavia annoksia kipulääkettä. Lopulta hoitaja sanoi, että tästä eteenpäin on turha soittaa kelloa, hän ei enää tule. Ihan turhaan selitin hartiapistosta ja heikentyvää oloa.

Samaa olen nähnyt muillakin sairaalapotilailla. Hyvä potilas ei soita kelloa. Kerran voi soittaa, jos on joku helposti hoidettava selkeä asia. Hyvä potilas ei varsinkaan valita mistään semmoisesta, mikä vaatisi pikaisia isoja toimia, kuten uuden leikkauksen sisäisen verenvuodon tyrehdyttämiseksi. 

Jos potilas ei ole hyvä potilas, hänet jätetään huomiotta. Kellon soittoon ei sitten enää reagoida, koska tyypillä on tapana soittaa kelloa liikaa. Ihan oikein semmoiselle jos kuolee!

Hälytykset pitää hoitaa siellä missä vastataan joka kerralla kuten pitää. Eri paikka, jos aiempi ei toimi ja jos ihmisillä muuta. Mitään riskejä ei voi ottaa että joku jää ilman apua.

Niin kauan, kun noista laiminlyönneistä ei joudu henkilökohtaiseen raskaaseen vastuuseen, niin mitään ei tule tapahtumaan. Eli mitään ei tule tapahtumaan.