Lievistä "sairauksista" esim. adhd ja ocd eivät tajua miltä tuntuu olla oikeasti sairas

ADHD ei ole sairaus vaan oireyhtymä.

Mä en tiennyt, että sairastaminen olisi kisa.

Jotkut ocd -henkilöt eivät pysty edes lähtemään ulos.

Ensinnäkin riippuu vähän miten vakava vaikkapa ocd on. 

Toisekseen ihmiset ovat yksilöitä ja kokevat vain sen oman todellisuutensa. Heille heidän vaikeutensa ovat tosi todellisia. 

Itse olen kipukroonikko, iso osa energiasta päivässä menee siihen, etten käy vain huutamaan ja rikkomaan paikkoja kun v*tuttaa jatkuva kipu. Kyllä itsellekin usein vaikeaa kuunnella muiden valitusta, jostain "pienemmästä". Mutta eivät he voi tietää mille tuntuu olla 24/7 kipeä. He tietävät vain sen oman maailmansa. 

Itselläni on molemmat. OCD on seurausta ala-asteen lopulta ammattikoulun loppuun kestänyt koulukiusaaminen ja henkinen väkivalta ja ahdiatavuus kotona. OCD pahimmillaan estää kotoa pois lähtemisen ja nukkumisenkin. Olen täysin tippunut pois sosiaalisista kontakteista, sillä ihmiset eivät näitä ymmärrä ja pitävät niitä naurettavina tekosairauksina. Viimeistään kun työssä rai muualla asia tulee ilmi sen jälkeen rajataan yhteisön ulkopuolelle. Varsinkin OCD:lle on naureskeltu avoimesti. Olen niitten vuoksi kuntouksessa ja ollut vuosien hoitojaksoissa psykiatrian puolella. Siellä asiaa ymmärretään. Autismikirjon diagnoosia en ole vielä saanut mutta omaan lääkäreiden mukaan niihin vahvat piirteet. Kaiken kaikkiaan ihmiset vain vähättelevät näitä etenkin OCD:tä. Se kun ei ole kuulemma oikea sairaus vaan tekosyy. Itse en kuitenkaan sitä itselleni pyytänyt kuten kiusaamista ja henkistä painostusta, huutamista ja nimittelyä. Vain psykiatrian ammattilaiset lääkärit ja hoitajat ja ne jotka samoista ongelmista kärsivät ymmärtävät mikä kuormitus näissä on. 

Että jos on joku lievä sairaus/vaiva niin ei voi sairastua vakavampaan?

Tekeekö vaikkapa lukihäiriö immuuniksi kaikelle muulle?

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin riippuu vähän miten vakava vaikkapa ocd on. 

 

Toisekseen ihmiset ovat yksilöitä ja kokevat vain sen oman todellisuutensa. Heille heidän vaikeutensa ovat tosi todellisia. 

 

Itse olen kipukroonikko, iso osa energiasta päivässä menee siihen, etten käy vain huutamaan ja rikkomaan paikkoja kun v*tuttaa jatkuva kipu. Kyllä itsellekin usein vaikeaa kuunnella muiden valitusta, jostain "pienemmästä". Mutta eivät he voi tietää mille tuntuu olla 24/7 kipeä. He tietävät vain sen oman maailmansa. 

Moni nyt ei edes tiedä mikä OCD on. Osa kokee olevansa muka pakko-oirehäiriöinen kun tykkää siivota ja pitää paikat järjestyksessä. Todellisuudessa OCD on aivan muuta ja sen  taustalla yleensä erittäin vaikeita kokemuksia. 

Minulla on ollut vaikea OCD lapsesta asti. 

Jos se olisi ainoa "vikani", se olisi jo itsessään aika elämää rajoittavaa. Olen mm. teininä rikkonut useamman hampaan itseltäni yrittäessäni "putsata" tai "testata" niitä. Olen myös satuttanut aiempaa koiraani OCDn takia esimerkiksi kynsienleikkuussa, korvienputsauksessa ja koulutuksessa. Olen myös tahtomattani vahingoittanut itseäni ruokaan, veteen, peseytymiseen ja liikuntaan liittyvällä pakonomaisella toiminnalla. 

Pahimmillaan olin vuosittain osastolla osittain myös OCD-oireiden takia. Toki OCD:n lisäksi paha PTSD. Kumpikin on "helpottanut" ja olen saanut apua kun pääsin lapsuudenkodista pois. 

Mutta näiden lisäksi minulla on myös pahasti edennyt MS-tauti ja syöpä nyt kolmekymppisenä niin ei tarvitse kivittää miten uhriudun turhasta :D

En silti ole "sairauspisteineni" sen yläpuolella ettenkö jaksaisi kuunnella läheisten huolia vaikka migreenistä (joka voi muuten rajoittaa elämää pahemmin kuin minun ongelmat yhteensä, vaikeusasteesta riippuen!) tai ihan vaikka vaan kun heidän lapsi sairastelee tai rahahuolet painaa tai marsu on kipeä. 

Marttyyrimamma halveksii ja väheksyy muita alentamalla ja asettaa itseään pylväspyhimysmäisesti jalustalle.

Miten voi kalkkuna olla kateellinen toisten vaivoista?

Juuri sinä, ap.

Mikä tarve suomalaisilla on kilpailla siitä kenellä menee huonoiten?

Kaveri soitti tänään ja kertoi että häneltä on löytynyt tyrä joka painaa hermoja. On 55v ja paljon kipuja sen takia.

En kokenut tarpeelliseksi alkaa kisailemaan kun mä kuntoutan halvaantunutta jalkaani, koitan etsiä apua ja endometrioosiin ja lantion vinoumaan plus kaikki mielenterveysongelmat.

Hieno juttu että vihdoin huomattiin ja alkaa saamaan apua, olen oikeasti iloinen hänen puolestaan.

Mun lapsella on vakava sairaus ja sen lisäksi ADHD. Ok, se ADHD on tuskin hänelle kuolemaksi suoraan, mutta kuormittaa arkea paljon. Ja välillisesti myös terveyttä, koska hengissä pysyy vain lääkkeillä, ja voin sanoa, että säännöllinen lääkitys ja ADHD ei aina ihan istu kovin hyvin yhteen. 
Mullakin on AD(H)D, mutta se ei kuormita mun toimintaani yhtään niin paljon, kuin lapsellani. Turha niitä on vertailla, on niin henkilökohtaista aina se, että miten sujuu tai on sujumatta. 

Koska ap alkaa elämään omaa elämäänsä ja lopettaa itsensä vertaamisen muihin?

Adhd lyhenentää elinikää keskimäärin 7 vuotta. Näin ollen se on jo suhteellisen vakava tila. Vaikea ocd taas on hyvin invalidisoiva ja yleensä estää esimerkiksi työn tekemisen ja haittaa vakavasti myös ihmissuhteita. Totta kai on pahempiakin vaivoja, mutta en lähtisi näitäkään vähättelemään. 

Vierailija kirjoitti:

Koska ap alkaa elämään omaa elämäänsä ja lopettaa itsensä vertaamisen muihin?

AP on klassinen trolli ja aloitus provo. 

Entä jos on noiden lisäks epilepsia (vakava ja etenevä eli jokainen grand mal tekee  tyhmemmän + loukkaantumisriski), skitsofrenia ja dissosiaaatiohäiriö, kuten mulla esim? Kuka on sun mielestä vakavasti sairas? Tarkotan jos tätä vertais vaikka mieleltään terveeseen mutta vaikka liikuntakyvyttömään/halvaantuneeseen tms niin kumpi on pahempi sun mielestä? Tuskin luen vastausta kun niin typerä aloitus, mut mieti nyt vähän jos sulla on aivot, et kannattaako vertailla ihmisiä. Se on vakavaa jos ne aivot puuttuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin riippuu vähän miten vakava vaikkapa ocd on. 

 

Toisekseen ihmiset ovat yksilöitä ja kokevat vain sen oman todellisuutensa. Heille heidän vaikeutensa ovat tosi todellisia. 

 

Itse olen kipukroonikko, iso osa energiasta päivässä menee siihen, etten käy vain huutamaan ja rikkomaan paikkoja kun v*tuttaa jatkuva kipu. Kyllä itsellekin usein vaikeaa kuunnella muiden valitusta, jostain "pienemmästä". Mutta eivät he voi tietää mille tuntuu olla 24/7 kipeä. He tietävät vain sen oman maailmansa. 

Moni nyt ei edes tiedä mikä OCD on. Osa kokee olevansa muka pakko-oirehäiriöinen kun tykkää siivota ja pitää paikat järjestyksessä. Todellisuudessa OCD on aivan muuta ja sen  taustalla yleensä erittäin vaikeita kokemuksia. 

Sinä et ainakaan tiedä. 

Siis AP:n mukaan 99 % ihmisistä on jokin paljon ADHD:ta ja/tai OCD:tä pahempia oireita aiheuttava sairaus? 

Oikeesti? 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ocd -henkilöt eivät pysty edes lähtemään ulos.

Miksei ? Pystyn helposti, mutta eri asia on sitten on kaupassa, jossa ei saa olla mielellään muita, oma käsi desi mukana. Toki välttelen viimeiseen asti lääkäriin menoa, kun siellä on sairaita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin riippuu vähän miten vakava vaikkapa ocd on. 

 

Toisekseen ihmiset ovat yksilöitä ja kokevat vain sen oman todellisuutensa. Heille heidän vaikeutensa ovat tosi todellisia. 

 

Itse olen kipukroonikko, iso osa energiasta päivässä menee siihen, etten käy vain huutamaan ja rikkomaan paikkoja kun v*tuttaa jatkuva kipu. Kyllä itsellekin usein vaikeaa kuunnella muiden valitusta, jostain "pienemmästä". Mutta eivät he voi tietää mille tuntuu olla 24/7 kipeä. He tietävät vain sen oman maailmansa. 

Moni nyt ei edes tiedä mikä OCD on. Osa kokee olevansa muka pakko-oirehäiriöinen kun tykkää siivota ja pitää paikat järjestyksessä. Todellisuudessa OCD on aivan muuta ja sen  taustalla yleensä erittäin vaikeita kokemuksia. 

Minä ainakin pelkään pöpöjä, jos haetaan jotain vaikeita kokemuksia taustalta, niin seitsemän vuotiaana oli vatsatauti. Mutta kyllä desinfioin kotona niin paljon kuin ehdin kaikki mihin muut koskee